Koronavuosi ajoi kuvataiteen kriisiin ja teokset siirtyivät someen – yli 200 000 seuraajaa kerännyt Arvida Byström arvelee, että vain harva taiteilija voi luoda enää uran ilman Instagramia - Nyt.fi | HS.fi

Reija Meriläinen ja Arvida Byström ovat kuvataiteilijoita, joille Instagram on oleellinen julkaisukanava. Kuvat Meriläisen @reiameirl- ja Byströmin @arvidabystrom-tileiltä.

Linkki biossa

Koronavuosi vei kuvataiteen sosiaaliseen mediaan. Neljä alan asiantuntijaa kertoo, onko pakon sanelemassa muutoksessa kenties jotain hyvääkin.

Poikkeuksellisen vuoden aikana kulttuuri- ja taideala on joutunut luovimaan keinoja pysyäkseen edes jokseenkin elävien kirjoissa. Muusikoiden lisäksi myös kuvataiteilijat, museot ja galleriat ovat joutuneet kunnostamaan virtuaalista olemustaan.

Pandemiasta johtuvan yhteiskunnallisen sulkutilan aikana taideyleisölle on nettisivujen virtuaalinäyttelyiden lisäksi tarjoiltu esimerkiksi kuratoituja kävelykierroksia gallerioiden Facebook-sivujen live-lähetyksissä sekä taiteilijahaastatteluja Instagramin tarinoissa.

Kysyimme neljältä kuvataiteen asiantuntijalta, miten kulunut vuosi on muuttanut erityisesti kuvataiteen esittämisen, tekemisen ja kokemisen tapoja.

Kysymyksiin vastaavat Taideyliopiston Kuvataideakatemian esittämiskäytäntöjen professori sekä kolme taiteilijaa, jotka ovat ulottaneet teoksiaan myös virtuaalisiin tiloihin.

Selvää on, että äkillinen muutos ajoi alan kriisiin, mutta voisiko uudessa olla jotain hyvääkin?

Sosiaalinen media ja niin kutsutut virtuaaliset tilat ovat kasvaneet tärkeäksi osaksi taiteen kenttää.

Asiantuntijoiden puheista päätellen kehitys ei ole ollut suinkaan vain negatiivista, mutta siinä piilee vaaroja.

Ongelmat liittyvät taiteen elinpiiriin. Asiantuntijoiden mukaan taiteelle on elintärkeää, että se saa pitää myös fyysisen tilansa.

Kulttuurialaa käsittelevät otsikot eivät ole maalailleet poikkeusolojen aiheuttamasta tilanteesta ainakaan kovin positiivista kuvaa kuluneen kevään aikana.

HS kertoi helmikuun alussa, että pandemiasta johtuvien rajoitusten vuoksi tapahtuma- ja kulttuurialalla on jäänyt työllistämättä 136 000 tilapäistä työntekijää.

Museoiden johtajat vetosivat suomalaisten mielenterveyteen ja sosiaaliseen hyvinvointiin vaatiessaan päättäjiltä keinoja museoiden avaamiseksi.

Maaliskuussa hallitus ilmoitti, että Suomi joutuu vielä kolmen viikon sulkutilaan kurjistuvan epidemiatilanteen vuoksi. Synkkää hiljaisuutta näytti jatkuvan pidempään kuin kukaan olisi voinut uskoa. Taidemuseoissa ja osassa gallerioista ovet pysyivät kiinni, osaan gallerioista pääsi ajanvarauksella.

Tällä hetkellä museoihin pääsee esimerkiksi ennakkolipulla henkilökohtaisesti varattuun vierailuaikaan. Muiden muassa Ateneum ja Amos Rex myyvät lippuja netissä ainoastaan ennakkoon varatuille vierailuajoille. Kaikkialla vaaditaan kasvomaskin käyttöä ja käsihygieniasta huolehtimista.

Suomen museoliiton mukaan museoiden kävijämäärät kasvoivat Suomessa vuonna 2019 noin seitsemällä prosentilla, kun museoissa vieraili yhteensä noin 7,64 miljoonaa kävijää.

Vuonna 2020 määrät romahtivat noin 42 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Kulunut vuosi siis erotteli akanoista jyviksi ne, jotka pystyivät tarjoamaan monipuolista sisältöä ketterästi useilla eri netin ja sosiaalisen median alustoilla.

Sosiaalisen median seuraajamääristä voisi päätellä, että taide on löytänyt yleisönsä myös virtuaalisissa tiloissa. Esimerkiksi Ateneumin taidemuseon Instagram-profiiliin on kertynyt noin 43 200 ja Kiasman 38 200 seuraajaa.

Sosiaaliseen mediaan taidetta ovat vieneet jo paljon ennen pandemiaa sekä taiteilijat että yleisö.

Muutaman vuoden aikana voimistunut trendi kuvata taidetta eri somekanaviin on herättänyt keskustelua yhtäältä esimerkiksi siitä, viekö kuvien jakaminen teoksilta ainutkertaisuuden ja museoilta asiakkaita, kun taide on niin sanotusti jo kertaalleen nähty somessa. Toisaalta museot ovat huomanneet kuvien jakamisessa myös markkinointimahdollisuuden.

Nykyään näyttelyissä otetaan usein huomioon, että taide tuottaa esteettistä nautintoa myös Instagramin kuvavirrassa, sanoo taiteen esittämiskäytäntöjen professori Anna-Kaisa Rastenberger Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta.

Hänen mukaansa Suomessakin on nähty jo lukuisia spektaakkelimaisia ja ”instagrammattavia” näyttelyitä, joissa valintoja on tehty some mielessä. Yleisöjä kannustetaan Rastenbergin mukaan kuvaamaan someen. Tällä tavalla kaverit markkinoivat näyttelyitä toisilleen.

Sosiaalisen median taidekuvista puhuttaessa keskustelussa toistuu usein esimerkiksi japanilaistaiteilija Yayoi Kusaman nimi. Kun Instagramin hakuikkunaan kirjoittaa aihetunnisteen #yayoikusama, saa vastaukseksi yli 900 000 ruutua pilkullisia miljöitä.

Kusaman näyttely In Infinity oli esillä Helsingin taidemuseossa Hamissa vuosien 2016 ja 2017 vaihteessa. Myös Hamin näyttelystä tuli somehitti. HS uutisoi, että Kusaman näyttely oli kenties Helsingin kaikkien aikojen instagrammatuin.

Muun muassa someen sarjakuvataidetta tekevän taiteilijan Jaakko Pallasvuon mukaan Instagram-ystävälliset installaatiot eivät välttämättä ole järin kiinnostava tapa lähestyä taidetta.

Pallasvuo itse jakaa Instagramiin nykyaikaa kuvaavia sarjakuviaan tilillä @avocado_ibuprofen. Sivun lakonisen pisteliäät teokset ovat saaneet kansainvälistäkin huomiota, ja tilille on kertynyt tähän mennessä yhteensä 75 500 seuraajaa.

Pallasvuo sanoo, että kuvataide siirtyy nettiin lähes petollisen helposti. Hänen mukaansa tämä on johtanut siihen, että taide on menettänyt ruumiinsa. Somessa taideteokset, veistokset, installaatiot ja maalaukset redusoituvat kaikki kuviksi, jotka kilpailevat muiden Instagram-neliöiden rinnalla.

”Kun taidetta jaetaan sosiaaliseen mediaan, se latistuu sisällöksi syötteeseen ja kilpailee huomiosta kaiken muun sisällön kanssa. Tämä tekee taideteoksen kohtaamisen ainutlaatuisena tekona vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi.”

Taiteen kenttä on kuitenkin liian pieni ollakseen vastapooli suurelle sosiaaliselle medialle. Vertailuasetelma on vaikea. Taide on lähes koko muun maailman tapaan somelle alisteinen, Pallasvuo sanoo.

”Huomiotalous, nettinäkyvyys tai kapitalismi, eivät ole valinta. Sosiaaliseen mediaan ahtautuminen voi tuntua taiteilijalle menettelytavalta, jolle ei ole vaihtoehtoja tai josta on hankala sanoutua täysin irti.”

Koska museoiden rahoitus on sidottu kävijätavoitteisiin, ne yrittävät brändätä itseään viihdyttävämmiksi, sanoo Pallasvuo. Viihdyttävyyttä ovat esimerkiksi osallistavat someseinät ja kuvaamaan kutsuvat installaatiot.

Pallasvuo näkee somen konfliktiherkkänä, tarina- ja persoonakeskeisenä välineenä, jossa kaikki esittävät jotakin roolia, enemmän tai vähemmän tietoisina somen ja roolinsa keinotekoisuudesta.

”Some on vähän kuin ilma tai ilmanala, joka sisältää kaiken ja samalla redusoi kaikki käyttäjiksi – taiteilijat, taidekoulut, galleriat ja muut. Siellä influensserit ja taiteilijat käyttävät tavallaan samoja keinoja. Se on sellainen limainen ja tahmainen kietoutuminen.”

Kuitenkin myös taiteilijat, Pallasvuo mukaan lukien, ovat somessa ja jakavat sinne kuvia teoksistaan.

Ruotsalaisen taiteilijan Arvida Byströmin @arvidabyström-tiliä seuraa Instagramissa noin 210 000 ihmistä. Byström on valokuvaaja-taiteilija-malli-influencer. Hän yhdistelee töissään muotikuvien ja nettimeemien estetiikkaa ja tarkastelee teoksissaan esimerkiksi naistyypillisen kehon seksualisoimista nyky-yhteiskunnassa.

Kuluneen vuoden aikana Byström on vienyt taiteensa myös Instagram-käyttäjiä nuoremman yleisön suosimaan Tiktok-sovellukseen.

Byström sanoo, että sosiaalinen media on taiteilijalle ennen kaikkea verkostoitumisen ja itsensä markkinoimisen alusta. Hän arvioi, että vain harvat onnekkaat voivat tänä päivänä luoda taitelijan uran ilman Instagramin tarjoamaa markkina-alustaa.

Merkittävinä pidettyihin ihmisiin tutustuminen on aina ollut taiteilijan uran välttämätön riippakivi, Byström sanoo.

Somen ansiosta taiteilijoiden ei tarvitse välttämättä olla sosiaalisesti yhtä kyvykkäitä kuin entisaikaan. Sen sijaan on uusia vaatimuksia, kuten se, että taiteen saa käännettyä digitaaliseen muotoon sosiaalisen median alustoille.

”Joillekin töille tämä siirtymä ei sovi, kun taas toiset saattavat näyttää digitaalisissa ympäristöissä jopa kiinnostavimmilta kuin fyysisissä tiloissa”, Byström sanoo.

Mutta voisiko Instagramin tai muiden sosiaalisten medioiden sisältöjä käsitellä taiteena – sen sijaan, että niitä ajateltaisiin vai kuvina taiteesta?

Ehdottomasti voi, sanoo taiteilija Reija Meriläinen.

Meriläisellä on Instagramissa kaksi eri tiliä. Henkilökohtaista @reiameirl-sivua hän kertoo käyttävänsä päiväkirjamaisesti.

”Arkisten hetkien tallentamiselle ja lähinnä kissakuville. On siellä seassa myös mun taidetta.”

Henkilökohtaisen tilin lisäksi Meriläisellä on alustalla myös toinen profiili. Tilin nimi on @whatisreiaholding. Sinne Meriläinen on ladannut kuvia käsistään pitelemässä asioita. Kuvat esittelevät Meriläisen tekemää kynsitaidetta.

Alun perin kynsitilin tarkoitus oli Meriläisen mukaan vastata hänen tarpeeseensa tehdä jotakin mikä ei ole teos.

Lopulta kynsitaidetta esittelevä Instagram-sivu päätyi myös osaksi videotaideteosta.

Instagramia työvälineenään käyttäneiden taiteilijoiden pioneereista puhuttaessa Rastenberger mainitsee esimerkiksi argentiinalaissyntyisen taiteilijan Amalia Ulmanin. Ulmanin Instagram tilillä, @amaliaulman, on tällä hetkellä 146 000 seuraajaa.

Taiteessaan Ulman tutkii esimerkiksi kulutusta ja identiteettejä. Hänen työnsä käsittävät maalausten, veistosten ja installaatioiden lisäksi esimerkiksi älypuhelinsovelluksia.

Vuonna 2014 Ulmanin ajateltiin lähes tuhoavan lupaavan uransa, kun taiteilija äkkiarvaamatta alkoi päivitellä sosiaaliseen mediaan täysin tyhjäpäisiksi katsottuja selfieitä.

Vielä tuolloin galleristit varoittelivat Ulmanille, että Instagramissa kekkulointi voisi viedä hänen taiteeltaan uskottavuuden.

Todellisuudessa selfieissä oli kyse Ulmanin Excellences & Perfections -nimisestä sosiaalisen median performanssista, joka tarkasteli naisellisuuden olemusta internetin kielellä. Teos päätyi lopulta esille esimerkiksi Lontoon Whitechapelin ja Tate Modernin taidegallerioihin.

Arvida Byströmin mukaan sosiaalinen media on jo saavuttanut asemansa legitiiminä taiteen alustana. Esimerkkinä tästä Byströmin kertoo vastikään myyneensä yhden selfieistään Tanskan kuninkaallisen kirjaston kokoelmiin.

Myös NFT-teokset todennäköisesti auttavat digitaalisen taiteen arvonnousussa, Byström arvioi. Syy on yksinkertainen:

”Ihmiset vaikuttavat ajattelevan yhä, että mikä tahansa kalliilla hintalapulla varustettu on tärkeää.”

NFT eli non-fungible-token on kryptoväline, joka voidaan liittää oikeastaan mihin tahansa digitaaliseen asiaan todistaakseen sen omistusoikeuden. NFT:tä käytetään esimerkiksi nettimeemien, gif-animaatioiden ja videoiden myymiseen.

Toukokuun alussa esimerkiksi ”disaster girl” -meemissä esiintyvä Zoë Roth myi meemin alkuperäiskappaleen 473 000 dollarilla eli noin 400 000 eurolla.

Kenties tunnetuin NFT-taiteilija on amerikkalainen Mike Winkelmann. Winkelmann toimii Instagramissa nimellä Beeple. Sivulle on kertynyt yli 2,2 miljoonaa seuraajaa.

Maaliskuussa Winkelmann myi pelkästään digitaalisena olemassa olevan kollaasitaideteoksensa 69 miljoonan dollarin eli noin 58 miljoonan euron ennätykselliseen hintaan.

Kaikkea taidetta digitaaliset alustat eivät Byströmin mukaan voi korvata.

”Tämä on sama asia kuin kysyisi, että haluatko tavata ystäviäsi yhä offlinessa, vaikka Facetimekin on olemassa”, Byström vertaa.

Kaikki taide ei siis ole siirrettävissä someen tai osaksi digitaalista tilaa.

Meriläinen huomauttaa, että esimerkiksi veistosten ja tilallisten installaatioiden tarkastelussa fyysinen läsnäolo, joissain tapauksissa jopa materiaalin koskettaminen, on olennaista. Hän kokee esimerkiksi oman taiteensa olevan parhaimmillaan silloin, kun tila, objektit ja materiaalit ovat vuoropuhelussa videoteoksiin tai -peleihin konkreettisesti esimerkiksi sensoreiden avulla.

Meriläinen arvioi, että yli vuoden jatkuneet poikkeusolot ovat todennäköisesti synnyttäneet entistä suuremman tarpeen päästä upottautumaan tilallisiin ja moniaistisiin installaatioihin. Ja teoksiin, jotka voisi vieläpä jakaa yhdessä muiden kanssa. Hänen mukaansa teoksen mahdollista fyysisyyttä ja kehollista kokemista ei voi korvata vain digitaalisella, kaksiulotteisella esitystavalla.

Pallasvuo sanoo arvostavansa katsojana esitystaidetta, koska esitykset ovat kestoltaan pitkiä ja kokemuksina ainutlaatuisia. Siis sellaisia, ettei niitä tuosta vain voi monistaa esimerkiksi sosiaalisen median sisällöksi. Myös taiteen kokeminen yhdessä ihmisten kanssa muuttaa jotain, Pallasvuo sanoo.

”Näyttely on yleensä fyysisessä tilassa tapahtuva taidehistoriallinen ele, joka on olemassa vain tietyn hetken, tietyssä paikassa. Kun katsoja tulee näyttelytilaan, näyttely ympäröi hänet.”

Kyse on myös taiteelle jaetuista resursseista.

Jotta taiteella on fyysinen tila mihin levittäytyä, tarkoittaa, että sille on jaettu resursseja ja paikka yhteiskunnallisesti merkittävänä perustarpeena.

Meriläinen on hiljattain saanut avaimet Werner Åström -työhuoneelle, jonka Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiö myönsi hänelle ja taiteilija Artor Jesus Inkerölle stipendinä kolmeksi vuodeksi. Hänen mukaansa tila innostaa tekemään.

”Se, että on tila mihin levittäytyä ja mikä on pyhitetty taiteen tekemiselle, on jo nyt avannut uusia mahdollisuuksia mielessäni ja saanut ihan uudenlaisen innostuksen tekemiseen aikaan.”

Taiteilijoiden siirtymisessä yhä enemmän sosiaaliseen mediaan ja netin virtuaalimaailmoihin ei ole Pallasvuon mukaan kyse reippaudesta, vaan enemmänkin pandemian aiheuttamasta apatiasta.

”Kun kulttuuritilat ovat kiinni ja pandemian jälkeenkin on vielä luvassa leikkauksia taiteeseen, tieteeseen ja kulttuuriin, ja kun muiden ihmisten fyysinen läsnäolo näyttäytyy terveydellisenä uhkana, tuntuu vääjäämättömältä, että huomio kääntyy laitteiden puoleen.”

Entä positiivista, onko mitään?

”Online-ympäristö on omituinen julkinen tila. Sen kautta voi tavoittaa valtavasti ihmisiä ja yleisöjä, mutta samaan aikaan se on mitä suurimmassa määrin kontrolloitua ja kohdennettua tilaa”, sanoo Rastenberger.

Hän nimeää koronan ainoiksi hyviksi puoliksi tavan, jolla taide on ottanut monipuolisesti tilaa digitaalisissa ympäristöissä.

Sen ansioista esimerkiksi erilaisiin taiteeseen liittyviin tapahtumiin on saattanut osallistua maapallon eri kolkista. Tämä on lisännyt taiteen alueellista saavutettavuutta.

Somen tarjoamaa digitaalista julkista tilaa ei kuitenkaan voi olla tarkastelematta kriittisesti. Suurin osa sosiaalisen median ympäristöistä on amerikkalaisten yhtiöiden tarjoamia palveluita, joiden yhteisönormeja määrittävät yhdysvaltalaiset lait.

Rastenbergerin mukaan kiinnostavaa onkin, miten taiteilijat hyödyntävät alustojen tarjoamia ominaisuuksia, niiden heikkoudet mukaan lukien. Hänen mukaansa taiteilijat hyväksi- ja väärinkäyttävät alustoja ovelasti. Tällä tavoin alusta tulee osaksi teosta, kuten maalauksessa materiaali on aina osa teosta, Rastenberger kuvailee.

”Taiteilijat ovat kekseliäitä. Kun sosiaalinen media pyrkii älyttömästi kontrolloimaan, taiteilijat hyödyntävät alustojen ominaisuuksia, niiden käytön stereotypioita ja käyttäjäoletuksia. Sillä tavoin taide voi käsitellä myös sosiaalisen median mekanismeja.”

Koronan aiheuttama apatia siis ajoi taiteilijat ottamaan tilaa myös virtuaalisesta todellisuudesta. Kehitys on positiivista, mutta sillä ei voi korvata ruumiillisen, tilassa tapahtuvan kokemuksen ainutkertaisuutta.

Oikaisu 7.6. klo 13.45: Toisin kuin tekstissä aiemmin luki, kaikki galleriat eivät olleet Suomessa pandemian vuoksi kiinni kevään ajan, vaan osaan pääsi ajanvarauksella.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat

Nyt.fi luetuimmat