Media sivuuttaa nuoret ja itkee heidän peräänsä

Toimittajien tulisi hankkia lähdelistoilleen nuoria, jotta saisimme todella tietää, mikä heitä kiinnostaa, kirjoittaa toimittaja Inkeri Harju.

17.6. 7:00

Suomalainen journalismi on pettänyt nuoren yleisönsä.

Nuoria lukijoita on haluttu houkutella uutisten ihmeelliseen maailmaan jo vuosikymmenien ajan. Kaikenlaisia virityksiä on yritetty, mutta menestys ei ole ollut kummoista.

Niinpä mediataloissa itketään, kun nuoret eivät sivistä itseään tärkeiden sisältöjemme parissa, vaan viettävät kaiken aikansa somessa.

Olisiko nuorten syyttämisen sijaan aika katsoa peiliin, tai siis etusivuillemme?

Mitä nuoria kiinnostavaa siellä on tänään?

Ongelma kiteytyy mielestäni siihen, että jopa nuoria käsitteleviin juttuihin haastatellaan ainoastaan aikuisia. Vanhempia, lastensuojelun työntekijöitä, poliiseja tai jonkun nuoren joskus livenä nähnyttä eläkeläistä.

Jos nuoria ei oteta mukaan edes heitä käsitteleviin uutisiin, emme voi syyttää kuin itseämme, kun heitä ei kiinnosta.

Toimituksissa myös tunnutaan ajattelevan, että nuoria kiinnostavat vain some ja sähköpotkulaudat. Aikuisten aiheisiin ei heillä voi olla mielipidettä.

Nuoret sivuutetaan esimerkiksi siitä syystä, ettei heitä ajatella potentiaalisina maksavina asiakkaina. Kun halutaan tehdä rahaa, kannattaa houkutella enemmänkin heidän maksukykyisiä vanhempiaan.

Siksi median nuorisojutut ovat usein todellisuudessa suunnattu nuorten vanhemmille.

Toki onnistumisiakin on. Palkittu HS Lasten Uutiset tekee kunnianhimoista ja lapsia aliarvioimatonta journalismia, Yle Mix, Yle Uutiset Rec sekä Ylex ovat olleet uudenlaisen tekemisen edelläkävijöitä. Unohtamatta tietenkään Koululaista, Ylioppilaslehteä tai Improbaturia.

Silti esimerkiksi nuortenlehti Demin lopettaminen oli valtava isku suomalaiselle journalismille.

Miksi nuorille kirjoittaminen on niin vaikeaa?

Yksi syy on se, että aikuisilla toimittajilla ei ole hajuakaan siitä, mikä nuoria juuri nyt kiinnostaa. Kun uusi ilmiö tai tuore kasvo tulee toimittajien tietoon, on se nuorelle yleisölle jo old news.

Toimittajien tulisikin laajentaa verkostojaan, jotta juttuvinkit pysyisivät tuoreina. Samalla tavalla kuin hallituslähteet vinkkaavat uutisaiheita politiikantoimittajille, tulisi toimittajien saada listoilleen nuorisolähteitä.

Vinkkien lisäksi toimittajien tulisi harjoittaa enemmän aktiivista tiedonhankintaa. Uskon, että suurin osa Suomen toimittajista tuntee ainakin yhden alle 18-vuotiaan. Ettekö te juttele heille ikinä, vai mistä johtuu, etteivät heidän elämänsä aiheet näy tuottamissanne jutuissa?

Luonnollisesti en itsekään ole elänyt niin kuin saarnaan ja valtaosa kirjoittamistani jutuista on koskenut aikuisten tärkeitä asioita.

Ilman esimerkkiä on vaikea toimia.

Mediatalojen olisikin korkea aika lopettaa kitinä ja tuottaa journalismia, joka todella koskettaa ja kiinnostaa nuoria.

Toimittaja, kirjoita siis tänä kesänä edes yksi juttu nuorelle lukijalle. Ja lukija, vinkkaa toimittajalle edes yksi nuoria koskettava juttuaihe.

Nuorten maailmassa tapahtuu vaikka mitä koko ajan, ja sen pitäisi myös näkyä.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat

Nyt.fi luetuimmat