Tunnetuilla näyttelijöillä toteutettu The Quarry on komea kauhupeli, jossa sinä päätät, kuka selviää yöstä hengissä

The Quarry on tehty koettavaksi kuin elokuva. Pelin läpipeluu kestää kymmenisen tuntia eli noin tv-sarjan tuotantokauden verran. Tämä on aivan liikaa tapahtumiin nähden.

The Quarry tarjoaa kovaotteista kauhua, mutta peli ei unohda koomisia hetkiä. Tarinallisen elokuvapelin on tehnyt Until Dawn -teinikauhusta tunnettu brittitiimi Supermassive Games.

5.7. 9:00

The Quarry

Kehittäjä: Supermassive Games. Saatavilla: PC, PS4, PS5, Xbox One, Xbox Series. Testattu: PS5. ★★★

Kauhu voi olla muutakin kuin kamalien asioiden näkemistä. Se voi olla vastuuta valinnoista ja päätäntävaltaa muiden kohtaloista.

The Quarry on kauhupeli, jossa pelkotilat syntyvät juuri tästä kulmasta. Kyseessä on juonikuvioiltaan hämmästyttävän moneen suuntaan rönsyilevä tapaus, joka sysää tarinan reitin ja loppuratkaisun pelkästään pelaajan harteille.

Elokuvallisen pelin aikana saa päättää kerta toisensa perään, mitä seuraavaksi tapahtuu. Nyt saa valita – tai yrittää auttaa – kuka selviää hirvittävyyksien yöstä hengissä. Lisäksi pelimekaniikka on niin helppoa, että tämän taitaa, vaikka videopeleistä ei juuri olisikaan kokemusta.

Kyseessä on peli, joka tietää genrensä kliseet, mutta ei yllättäen pyri välttelemään niitä. Päinvastoin: nyt kliseet kääntyvät voimavaraksi, kun niihin pääsee itse vaikuttamaan.

Valitettavasti kokonaiskuva on kuitenkin kaikessa komeudessaan säröinen. Digitaalisesti aidoilla näyttelijöillä toteutettu The Quarry kompuroi etenkin rytmin, pituuden ja valintojen epäselvyyden vuoksi.

Tarina alkaa yön pimeydestä, kun Max (Skyler Gisondo) ja Laura (Siobhan Williams) ajavat läpi metsän pujottelevalla tiellä. Nuoripari on matkalla Hackett's Quarryn kesäleirille, jossa olisi tarkoitus toimia lapsiryhmän ohjaajina. He ovat menossa sinne päivää liian aikaisin.

Kaksikon katse haparoi hetkeksi tiestä toisaalle – ja yllätys, yllätys – juuri silloin ajovalojen eteen ilmestyy jokin outo hahmo. Max saa viime tingassa käännettyä ratista, ja auto syöksyy suin päin jorpakkoon.

He selviävät rysäyksestä vaurioitta, mutta auto on juuttunut mutaan.

Ikkunaan koputtaa tyly poliisi (Ted Raimi), joka vetää heidät autonsa vinssillä takaisin tielle. Sheriffi varoittaa vielä suuntaamasta Hackett's Quarryyn, vaan yöksi pitäisi mennä motelliin. Arvaat varmaan, minne he menevät.

Niinpä. Hackett's Quarryyn saavuttuaan kukaan ei olekaan paria vastassa, vaan pian Maxin kimppuun käy jokin alaston ja epämuodostunut olio. Lauran järkytys loppuu lyhyeen, kun tyhjästä ilmestynyt poliisi tainnuttaa hänet lääkeruiskulla niskaan.

Tarina siirtyy pari kuukautta eteenpäin.

Kesäleiri on ohi, lapset ovat lähteneet kotiin ja seitsenpäinen joukko ryhmänohjaajia valmistautuu päättämään kesänsä Hackett's Quarryssa. Heille leiri oli odotettua työläämpi, kun kahta lupautunutta ohjaajaa ei koskaan kuulunut paikalle.

Kesän aikana lempi on leiskunut leiriohjaajien Emman (Halston Sage) ja Jacobin (Zach Tinker) välillä. Mutta kotiinpaluun kynnyksellä Emma ilmoittaa Jacobin olleen vain hetken huvia. Jacob ei tätä niele, vaan sabotoi koko porukan auton. Kotiin päästäänkin aikaisintaan huomenna.

Leirialueen johtaja Chris Hackett (David Arquette) on asiasta raivona ja lähdössä itse kotiin, mutta suostuu majoittamaan nuoret, jos he lupaavat lukkiutua yöksi päärakennukseen. Chrisin kurvattua pihasta porukalla on luonnollisesti alta aikayksikön aivan muuta mielessä. Sanoiko joku rantabileet?

Pelaaminen kostuu elokuvallisista jaksoista, joissa peli muistuttaa lähinnä katsonnallista kokemusta ja keskittyy vuoroittain jokaisen nuoren näkökulmaan. Kohtausten lomassa päätetään, mitä hahmot sanovat ja miten tapahtumiin reagoivat. Yleensä ratkaisut tehdään kaikessa rauhassa, joskus taas päätös pitää muodostaa muutamassa sekunnissa.

Toinen kantava osa-alue tulee alueiden tutkimisesta. Silloin hahmolla kävellään – joskin turhan hitaasti – leirissä ja sen lähistöllä. Tarkoitus on vain kulkea tiettyyn pisteeseen, jotta tarina taas jatkuisi, mutta alueilta voi myös löytää piilotettuja salaisuuksia ja johtolankoja tapahtumista.

Alussa kerronta osaa antaa aikaa, jotta hahmot oppii tuntemaan ennen hirveyksien alkamista. Ja kun he ovat päässeet iholle, kohtaloista välittää tosissaan. Siksi on hauska päästä sanelemaan heidän tapansa toimia niin rauhaisissa keskusteluissa kuin kiivaassa paniikissakin.

Kokonaisuus tuo mieleen PS4:llä yllätyshitiksi nousseen, tarinallisen kauhupelin Until Dawn (2015). Eikä syyttä: The Quarry on samaisen tiimin, Supermassive Gamesin, uutuustyö, joka on kaavailtu Until Dawnin eräänlaiseksi henkiseksi jatkoksi.

The Quarryn nuorisoryhmä muodostuu samaan tapaan nousevista näyttelijöistä. Heitä ovat muun muassa Star Trek: Picard -sarjassa nähtävä Evan Evagora, Detective Pikachu -leffasta (2019) tuttu Justice Smith ja Moderni perhe -sarjan Ariel Winter. Pelissä tuntee hengailevansa heidän roolihahmojensa kanssa.

Mutta vaikka The Quarry tarjoaa teinikauhua, väkevimmin esiin nousevat vanhemman kaartin näyttelijät. Scream-elokuvien David Arquette on oivassa iskussa kuin myös Evil Dead -sarjasta tuttu Ted Raimi. Pilkkopimeässä metsässä hiipivää ja kasvonsa verellä maalaavaa jahtiryhmää johtava Alien-leffojen veteraani Lance Henriksen hallitsee myös kohtauksiaan painokkaasti.

Show’n varastaa kuitenkin 81-vuotias Grace Zabriskie. Twin Peaks -sarjasta Laura Palmerin äitinä parhaiten tunnettu Zabriskie esittää pelissä Hackett's Quarryn lähialueelle kuusi vuotta aiemmin saapunutta ennustajaa, joka neuvoo pelaajaa aina episodeihin jaetun tarinan välissä.

Näyttelijät saavat monisäikeiset keinot toteuttaa itseään digitaalisin keinoin. Tosin mikään tajunnanräjäyttävä The Matrix Awakens tämä ei ole, mutta kasvoanimaatio on kaikkinensa uskottavaa ja vivahteikasta.

Tarinan aikana nähdään lukuisia näyttelijöitä, joista esiin nousee etenkin pelottava Grace Zabriskie.

The Quarry on tehty koettavaksi kuin elokuva, ja siten se myös elää yleisöstään. Peli kannustaa jakamaan kokemuksen joko niin että valinnat tehtäisiin yksin, yhdessä tai vuorotellen – ja tämä on parasta porukassa. Pelasinkin pelin läpi vaimoni kanssa, ja hänelle pelkkä katsonnallinen anti tuntui riittävän jännittävältä.

Mutta kokonaisuus jättää toivomisen varaan.

Läpipeluu kesti kymmenisen tuntia eli noin tv-sarjan tuotantokauden verran. Tämä on aivan liikaa tapahtumiin nähden. Venytetty käsikirjoitus hyytyy, jaarittelee ja täyttyy tyhjänpäiväisistä hetkistä. Välillä myös kohtauksissa ei ole järjen hiventä, ja toisinaan peli ikään kuin unohtaa hahmonsa eikä pysty sitomaan kohtauksia toisiinsa uskottavasti.

Harmi, sillä paikoin dialogi on oivaltavaa, luonteenpiirteitä korostavaa ja ennen kaikkea napakkaa. Hahmot saattavat joutua brutaaleihin tilanteisiin, mutta parhaimmillaan heidän edesottamuksille ja tokaisuille saa nauraa katketakseen. Kulttiklassikon tunnelma hiipii taustalle, muttei pääse pintaan.

Kuvakerrontaa voi toki kuvailla sujuvaksi, mutta totuus on, että mielikuvituksellisempaa ilmaisua jää kaipaamaan. Kauhugenressä varsinkin voisi revitellä rohkeammilla kuva- ja leikkausvalinnoilla. Elokuvallista valaistusta hyödynnetään sen sijaan tyylikkäästi.

Välillä valinnat ovat puolestaan kovin epämääräisiä. Jos vaihtoehdot ovat juokse tai piiloudu, selviytymistä on vaikea erottaa kuolemasta. Silloin pelaaminen tuntuu epäreilulta ja toivoisi, että päätöksen voisi tehdä pikaisesti uudestaan.

Tuntuukin tympeältä, kun läpäisyn jälkeen tällainen mahdollisuus peliin aukeaa. Silloin yhden läpipeluukerran aikana saa kelata kaikkiaan kolme kertaa taaksepäin ja valita mokista toisin.

Mutta miksei tätä voinut tehdä heti? Se olisi kasvattanut kiinnostavuutta peliin, joka jo lähtökohtaisesti haluaa, että sen kohtaukset pelattaisiin monesta kulmasta läpi. Kaikkea on kuitenkin vaikea ajatella tekevänsä uudestaan, ainakaan heti, kun pelin kesto on niin ylimitoitettua.

Ikävintä on huomata, että kyseinen kelaustoiminto olisi ollut saatavilla alusta alkaen pelin kalliimmassa deluxe-versiossa. Kynytys ei ole koskaan hyvä bisnesmuoto.

Kaikkinensa tämä on pidempi ja siten kömpelömpi kokonaisuus kuin Until Dawn. Tiukemmat rajat olisivat palvelleet kokonaisuutta.

Tuore leffapeli Erica (2019) on tästä hieno esimerkki. ”Vain” pitkän elokuvan mittainen peli tarjosi suurta ja selkeää, kiehtovaa ja kokeellista vapautta johdattaa tarinaa. Se oli ihanteellinen kokonaisuus jännittää läpi yhdessä valintoja tehden – yhä uudestaan ja uudestaan.

Tällaisenaan The Quarryn kokee mielellään kerran, mutta syvempi vaikuttavuus jää nyt saavuttamatta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat

Nyt.fi luetuimmat