Ystävyyssuhteeni ovat monen mielestä pettämistä

Miehen ja naisen platoninen ystävyys on edelleen osalle hyvin vaikea konsepti, kirjoittaa HS Nytin toimittaja Inkeri Harju.

29.9. 8:57

Olemme Glitterissä ostamassa korvakoruja. Kassalla myyjä heittää vitsiä siitä, että olen saanut raahattua mieheni mukaan korukaupoille.

Olemme kahvilla. Tarjoilija olettaa miehen maksavan minunkin latteni.

Olemme istumassa iltaa, ja jokainen porukkaan liittyvä uusi ihminen kysyy, olemmeko yhdessä.

Olen hyvin väsynyt siihen, että naisen ja miehen platoninen ystävyys on edelleen monille näin vaikea konsepti.

Yhteiskuntamme on jämähtänyt oletukseen, jossa miesoletettu ja naisoletettu ovat aina romanttinen pari. Samaa sukupuolta olevat kaksikot taas ovat aina ystäviä.

Voisimmeko pikkuhiljaa päästä tällaisesta luokittelusta eroon?

Ilta-Sanomat kysyi heinäkuussa lukijoiltaan mielipiteitä siitä, mitä vastakkaista sukupuolta olevan ystävän kanssa saa tehdä, jos on itse monogamisessa parisuhteessa.

Tulokset ovat ahdistavia.

Kiellettyjen tekojen listalla olivat muun muassa saunominen, jatkuva viestittely, kahdenkeskinen laatuaika ja tunnearvoa sisältävän kalliin lahjan antaminen.

Olen tehnyt kaikkia yllä mainittuja asioita miespuolisten ystävieni kanssa ollessani parisuhteessa.

Monen suhteessa tämä olisi pettämistä ja aiheuttaisi parin välille ongelmia.

Minun on vaikea ymmärtää, miten ystävättären kanssa kahdestaan elokuvissa käyminen on täysin ok, mutta miespuolisen kaverin kanssa sama teko on pettämistä.

Vieläkö vuonna 2022 vaihtoehdoiksi jää ystävyyssuhteen katkaiseminen tai esiliinan hankkiminen jokaista kohtaamista todistamaan?

Entä miten tilanne muuttuu, jos satunkin olemaan kiinnostunut kaikista sukupuolista?

Silloinhan kaikki läheiset suhteeni ovat parisuhteen normaalien rajojen ylittämistä.

Vaikuttajat Emmi Nuorgam ja Laura Haimila puhuivat aiheesta Kerhotalo-podcastissaan aiemmin syksyllä.

He tulivat pohdinnassaan loogisen kuuloiseen lopputulokseen: ystävyyssuhteet ovat ”ongelma” pääasiassa vain heterosuhteissa.

Se on surullista.

Menettäisin huomattavasti, jos sukupuoli rajoittaisi ystävyyssuhteitani.

Jos parisuhteessa ei saa ostaa ystävälleen lahjaa tai viettää tämän kanssa laatuaikaa, on parin keskinäinen luottamus syvästi hukassa.

Ei parisuhdetta voi suojella pettämiseltä rajoittamalla ystävyyssuhteita.

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat

Nyt.fi luetuimmat