Selvitimme, miksi ES-energia­juoman maku muuttui

ES-energiajuoman resepti muuttui, ihmiset pettyivät ja Tiktokissa mietittiin syitä muutokselle. Reseptiä pohditaan nyt uudestaan, Keskosta kerrotaan.

ES-energiajuoman reseptin muutos herätti keskustelua Tiktokissa.

5.10. 16:55

Kulttimaineeseen nousseen ES-energiajuoman reseptiä muutettiin kuluvan vuoden heinäkuussa. Jonnejen nimikkojuoma muuttui vähäsokerisemmaksi ja -kalorisemmaksi.

Ihmiset pettyivät. Malmin K-Citymarket teippasi kylmäkaapin kylkeen muistokirjoituksen energiajuomalle. Tiktokissa julkaistiin videoita, joissa vertailtiin uuden juoman makua vanhaan ES:ään. Se ei ole enää sama juoma, niillä kerrottiin.

ES on Euroshopper-tuotemerkin energiajuoma, jota Suomessa myyvät Keskon kaupat. ES:ää on myyty Suomessa vuodesta 2008 asti, ja elinaikansa aikana juomasta on tullut meemi ja klassikkotuote.

Miksi rakastetun juoman resepti sitten muuttui? Pakkaussuunnittelija Outi Oravainen esitti aiheesta oman teoriansa Tiktokissa.

Euroshopperin halpojen hintojen takana on volyymietu, eli samaa tuotetta myydään monessa eri maassa, muun muassa Britanniassa, Oravainen kertoo.

Britanniassa tuli lokakuun alussa voimaan epäterveellisiä elintarvikkeita koskeva laki. Se sanelee, minkälaisia tuotteita ruokakaupoissa voi myydä esimerkiksi kassojen läheisyydessä tai hyllyjen päädyissä. Näitä paikkoja kutsutaan impulsio-ostopaikoiksi, Oravainen kertoo.

Uuden lain vuoksi valmistajat pyrkivät nyt tekemään tuotteita, joissa on aiempaa vähemmän rasvaa, suolaa ja sokeria, jotta niitä voisi edelleen myydä parhailla kauppapaikoilla. Esimerkiksi Pringles korvasi sipseistään osan suolasta yrttimausteilla muutoksen vuoksi, Oravainen kertoo Tiktok-videollaan.

”ES:n reseptimuutos aika selkeästi mielestäni viittaa tähän Britannian lakimuutoksen myötäilyyn, jotta he saavat jatkossakin myydä energiajuomiaan hyvillä kauppapaikoilla”, Oravainen toteaa lopuksi.

Pitääkö teoria paikkaansa, Keskon omien brändien johtaja Tuuli Luoma?

”Britannian lainsäädännöllä ei ollut tähän muutokseen mitään vaikutusta”, Luoma aloittaa.

Sen sijaan muutos johtuu siitä, että Kesko on huomannut sokerittomien tuotteiden kysynnän olevan nousussa. Uudessa ES-reseptissä sokeria ja suolaa on vähennetty. Juomassa on siten myös aiempaa vähemmän kaloreita.

”Valitettavasti heti huomattiin, etteivät asiakkaat pitäneet muutoksesta”, Luoma kertoo.

Kesko on saanut muutoksesta paljon palautetta.

”Se nähdään ihan myyntidatankin kautta. Myynti on laskenut monta kymmentä prosenttia.”

Ettekö te arvanneet, mikä vaikutus muutoksella olisi?

”Emme olisi tehneet tätä, jos olisimme tienneet. Ei ollut tiedossa, että tulisi tämän tyyppinen lopputulema.”

Sitten Luoma kertoo monien odottaman uutisen:

”Reseptiä pohditaan nyt valmistajan kanssa uudestaan. Selvitys on jo päällä.”

Vanha ES saattaa siis tehdä paluun.

Soitetaan vielä Tiktokissa oman teoriansa esittäneelle pakkaussuunnittelija Oravaiselle.

”No niin, no se olikin vaan valistunut arvaus”, Oravainen toteaa kun kuulee, ettei hänen teoriansa pitänyt paikkaansa. Myös se käy hyvin järkeen, että muutos liittyy sokerin vähentämisen trendiin, hän pohtii.

ES-videon suosio tuli Oravaiselle yllätyksenä. Videolla on lähes 19 000 tykkäystä.

”Oikeastaan koko Tiktok on ollut yllätys. Siellä ei ikinä tiedä, mikä nousee suosioon.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat

Nyt.fi luetuimmat