Kävimme läpi lähes kaikki Helsingin yökerhot ja huomasimme, mitä yöelämästä puuttuu

HS Nytin toimitus ravasi helsinkiläisissä yökerhoissa läpi syksyn. Osa paikoista on onnistunut raikastumaan, osa on jämähtänyt 2000-luvun alkuun, kirjoittaa HS Nytin toimittaja Aliisa Ristmeri.

10.11. 2:00 | Päivitetty 10.11. 7:04

Mihin mennään jatkoille?”

Kysymys nousee kaikkien huulille viimeistään kun kello lähestyy kahtatoista.

HS Nytin toimitus testasi syksyn aikana 20 helsinkiläistä yökerhoa, jotta navigointi Helsingin yöelämässä olisi helpompaa. Teimme tuloksista yökerhokoneen, jonka avulla voit testata, minkälainen bilettäjä olet ja mikä Helsingin yökerhoista sopii parhaiten juuri sinulle.

Idea koneeseen lähti siitä, että sopivan jatkopaikan löytäminen tuntui kerta toisensa jälkeen vaivalloiselta. Koronapandemian vuoksi yökerhoskene oli elänyt.

Millaista väkeä ylipäätään nykyään käy missäkin ja vieläkö vanhat klassikot ovat voimissaan?

Näihin kysymyksiin haimme vastauksia menemällä paikan päälle ja aistimalla tunnelmia niin baarijonoissa kuin tanssilattioilla.

Yöelämästä puuttuu jotain. Varma peruspaikka. Sellainen, jossa voi pitää huoletta hauskaa, mutta jossa ei haise oksennus, jonka tanssilattialla ei tarvitse pelätä niin herkästi ahdistelua.

Osassa yökerhoista asiakkaiden viihtyvyyteen oli panostettu uudella tavalla: moni paikka on ottanut käyttöönsä turvallisemman tilan periaatteet.

Esimerkiksi Tavastian Lauantaidiscossa se näkyy konkreettisesti, kun tanssilattian liepeillä ja jonon reunustalla pyörii valkoisiin huppareihin ja korvanappeihin sonnustautuneita häirintäyhdyshenkilöitä. Heidän tehtävänään on olla paikalla ja auttaa, mikäli joku kokee baarissa muun muassa häirintää tai rasismia.

Monessa baarissa seinille, esimerkiksi vessoihin, on ripustettu myös muistutuksia turvallisuudesta.

”Täällä on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, homofobialle ja rasismille”, yhdessä luki.

Ja sitten kävimme läpi myös ne ihan toisenlaiset paikat. 2000-luvun alkuun jämähtäneet, joissa samat vanhat kappaleet soivat tahmeilla tanssilattioilla. Perinteisemmissä ydinkeskustan yökerhoissa, kuten esimerkiksi Apollossa, Teatterin klubilla tai Baarikärpäsessä, mikään ei ollut muuttunut.

Baarikärpäsessä jututtamamme nuoret kuvailivat paikan tunnelmaa ”häröksi”, koska heidän mukaansa lääppimiseltä on vaikea välttyä.

Tulimme jälleen kerran siihen tulokseen, että, jos haluaa vetää illan pitkän kaavan kautta, kannattaa suunnata Pitkänsillan toiselle puolelle. Kalliosta löytää kivat istuskelumestat, joista on helppo jatkaa yöhön.

Raatimme oli vakuuttunut sopivan rennosta ja monipuolisesta Mustasta Härästä, Vallilan lahjasta yöelämälle. Kompleksista, eli Siltasen, Kuudennen Linjan ja Kaikun yhdistelmästä taas löytyy lähes jokaiselle jotakin, etenkin jos on parikymppinen.

On sääli, että ydinkeskustan yökerhokattaus on niin homogeeninen. Piristävä yllätys oli kuitenkin Haave Helsinki, jota tosin sitäkin kävijät kuvailivat “vähän niin kuin Kallion baariksi, mutta keskustassa.”

Huomasimme yökerhokonetta tehdessä, että pääkaupungin yöelämästä puuttuu jotain. Varma peruspaikka, jonne mennä viikonloppuna parikymppisten kavereiden kanssa.

Sellainen, jossa voi pitää huoletta hauskaa, mutta jossa ei haise oksennus, jonka tanssilattialla ei tarvitse pelätä niin herkästi ahdistelua, mutta ei kuitenkaan sellainen, jossa täytyy hävetä kulahtateita sneakerseja tai androgyyniä pukeutumista.

Sellainen, joka DTM pyrki olemaan.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat tarvitsevat tiloja, jotka on tehty juuri heille. Sellaisissa kohtaa epätodennäköisemmin esimerkiksi häirintää, väärin sukupuolittamista tai väkivaltaa.

Kaksi vuotta sitten homobaari Don’t Tell Mama sulki ovensa.

Baari lähti luksushotellin tieltä. St. George muutti vuonna 2018 samaan rakennukseen DTM:n kanssa ja yllättyi siitä, että yökerhosta kuuluu ääniä (melua kantautui kahtena iltana viikossa kolmeen hotellihuoneeseen).

Suomen sateenkaariskenen kehittymiselle elintärkeä DTM ehti olla olemassa eri osoitteissa melkein 30 vuoden ajan.

Jos nykyään haluaa mennä viikonloppuna homobaariin, on ainoa vaihtoehto Hercules eli Herccu.

Makkaratalossa Baarikärpäsen kainalossa sijaitseva alun perin homomiehille suunnattu baari määrittelee itsensä nykyään laajemmin sateenkaarimestaksi. Moni nuori käy Herculeksessa kuitenkin vain paremman puutteessa.

Kun vierailimme baarissa yökerho-opasta varten, kävijät avautuivat siitä, kuinka vieressä sijaitseva Baarikärpänen on houkutellut paikalle väkeä, ”joka ei ehkä muuten homoyökerhoon astuisi”.

Baarikärpäseen ja Herculekseen voi ostaa yhteisrannekkeita, ja janoisia houkutellaan sisään halvoilla juomilla. Se näkyy Hercun kävijäkunnassa.

Muuten nuoremmalle sukupolvelle suunnattua hlbtiq+-skeneä on pidetty yöelämässä yllä viime vuodet lähinnä klubitapahtumien voimin.

Tarvitaanko homobaaria vuonna 2022? Tähän kysymykseen törmää tasaisin väliajoin.

Ja vastaus on kyllä.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat tarvitsevat tiloja, jotka on tehty juuri heille. Sellaisissa kohtaa epätodennäköisemmin esimerkiksi häirintää, väärin sukupuolittamista tai väkivaltaa.

Ne ovat yksiä ainoita paikkoja, joissa ei tarvitse kokea vähemmistöstressiä. Niissä kokee olevansa osa jotain yhteisöä ja tulee nähdyksi.

Erityisen turhauttava tilanne on heille, jotka etsivät baarista seuraa. Kaikki tietävät, että yöelämä on deittiappien lisäksi keskeinen osa seuranhakua.

Ja jos poliittisuus tai ihmisoikeudet eivät kiinnosta, niin jäljellä on vielä yksi kiistaton fakta. Helsingissä pitäisi olla hyvä homobaari, koska niissä on yksinkertaisesti parhaat bileet.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat

Nyt.fi luetuimmat