2010-luvun teinityttöjen suosikki­sivusto Gosupermodel tekee paluun

Peliyhtiö haki Gosupermodelin paluuseen rahaa joukkorahoituskampanjalla, jonka tavoite täyttyi alle 12 tunnissa.

28.10. 16:11

Nyt se on virallista: 2010-luvun teinityttöjen suosikkisivusto Gosupermodel tulee takaisin.

Gosupermodel-sivuston paluusta alettiin huhuta noin viikko sitten, kun sivuston virallisella Instagram-sivulla @gsm_official julkaistiin ensimmäinen postaus noin kuuteen vuoteen.

Huhut saivat vahvistuksen torstaina, kun Gosupermodelin luonut peliyhtiö Momio kertoi aloittavansa joukkorahoituskampanjan, jotta sivusto voitaisiin tuoda takaisin.

Rahoituskampanjalla yhtiö toivoi saavansa taloudellista tukea vanhoilta ja uusilta käyttäjiltä sivuston palauttamisesta syntyviin kuluihin.

Pelisivusto suljettiin vuonna 2016, ja sen jälkeen monet ovat haikailleet sen perään.

”Sen jälkeen, kun goSupermodel suljettiin vuonna 2016, olemme saaneet vanhoilta käyttäjiltä lukuisia sähköposteja ja viestejä, joissa he anelevat meitä tuomaan verkkoyhteisön takaisin”, Momion sosiaalisen median johtaja Camilla Tangre kertoo tiedotteessa.

Tavoite täyttyi nopeasti, sillä kampanjan toteuttamisen minimisummaksi asetettu 35 000 euroa saatiin kasaan alle 12 tunnissa.

Vielä samana päivänä yhtiö julkaisi Instagramissa postauksen, jossa Gosupermodelin paluun kerrottiin olevan nyt virallista. Perjantaina Momio vihjasi Instagramissa, että uusi sivusto saattaa avautua jo joulukuussa.

Momion tiedotteessa kerrotaan, että peliyhtiö uskoi pitkään, ettei Gosupermodelin palauttaminen olisi enää mahdollista. Nyt yhtiö kertoo kuitenkin löytäneensä tarpeeksi vanhoja lähdekoodeja, jotta suurin osa sivustosta voidaan tuoda takaisin.

Uusi Gosupermodel tulee olemaan pitkälti samanlainen kuin sulkeutuessaan vuonna 2016. Esimerkiksi sivustolta tutut vaatekaapit ja myymälät toimivat kuten ennenkin.

Vanhoja pelejä ei kuitenkaan voida palauttaa sivustolle. Momion mukaan selaimet eivät enää tue peleissä vuonna 2016 käytettyä teknologiaa. Tämä tarkoittaa, että käyttäjien suosikkipelit, kuten Backstage Rush, eivät tee ainakaan aluksi paluuta.

Uudessa Gosussa ei myöskään pääse pelaamaan vanhalla huippumallillaan vaan käyttäjien täytyy rekisteröityä sivustolle uudelleen.

Gosupermodel oli erityisesti tyttöjen suosima anonyymi verkkosivusto, jossa pelataan itse luodulla huippumallilla. Pelin tarkoituksena on kehittää omaa mallia esimerkiksi ostamalla vaatteita, tekemällä mallin töitä ja verkostoitumalla.

Sivusto tunnetaan myös keskustelupalsta ”Foorumista”.

Gosupermodel oli erityisen suosittu Suomessa. Sivusto perustettiin vuonna 2006, ja suomenkielinen sivusto avautui vuonna 2007. Gosupermodel keräsi yli 30 miljoonaa rekisteröityä kävijää, joista suurin osa tuli Pohjoismaista.

Sivuston suurimman suosion hiivuttua pelaamisesta tuli maksullista vuonna 2015, ja se suljettiin toukokuussa 2016.

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat

Nyt.fi luetuimmat