Robin Packalen, aiotko palata suomenkieliseen musiikkiin?

Robin Packalen ostaa aina kenkänsä kahdessa värissä ”vanhojen tapojen orjana”.

Artisti Robin Packalen kertoo olevansa sönkkääjä ääniviesteillä jutellessa.

22.11. 13:56

Robin Packalen on 24-vuotias artisti, joka siirtyi vuonna 2019 menestyneen suomenkielisen uran jälkeen tavoittelemaan mainetta kansainvälisille kentille.

HS Nytin Inkeri Harju: Mister Packalen what do you think about... eiku ainiin suomeksi. Sun piti valloittaa maailma englanninkielisellä musalla, mutta oot kertonut koronapandemian sotkeneen suunnitelmat. Oliks kuitenkin kyse siitä, ettei kukaan tiedä, missä Suomi on?

Robin Packalen: ”Joo, siis aika paljon piti miettiä päätään puhki, että millaisia uusia innovatiivisia tapoja voikaan löytää, kun ei pysty keikkailemaan missään tai lentää mihinkään. Mutta ihanaa, että on nyt päässyt vähän aloittaa uudelleen taas.

Mutta tuota tuota tuota.

Onhan Suomi aika pieni maa tietysti. Eihän kauheen monet tiedä, missä Suomi on, mut meidän tehtävä on kuitenkin viedä Suomi maailmankartalle, eiks je?”

Mutta onko siis kuitenkin nyt niin, että sä aiot viimein täyttää sun fanien hartaimman toiveen ja jatkaa musiikin julkaisua suomeksi?

Minuutti kuluu.

*Robin vastaa viestillä*: Apua oon sönkkööäöää 🤣🤣 hetki

Ei kiirettä.

”Noo, en mä itseasiassa nyt suomeksi oo kyllä tekemässä tästä eteenpäin. Et jotenkin artistina oleminen on sellaista, et sä elät vähän semmoisessa omassa kuplassa ja se oma elämäntyyli ja omat mielenkiinnonkohteet reflektoituu tosi paljon siihen, millaista musaa pistää pihalle. Ja mä en hirveesti edes seuraa, et mitä suomenkielisellä musamarkkinalla tapahtuu täl hetkellä.

Et jotenki aina kun menee studioon, niin luonnollisinta on, et duunaa englanniksi musaa tällä hetkellä. Ja pitäs tietysti toi toinen kansainvälinen albumikin pistää nippuun tässä jossain kohtaa ja ehkä jossain kohtaa ensi vuotta sit pihalle jopa.”

*Inkeri lähettää Robinille vahingossa pelkän henkäyksen sisältävän ääniviestin.*

Inkeri viestillä: ”Oho Xd”

Robin viestillä: ”Joku muuki sönkkää 🤣🤣”

Inkeri viestillä: ”Ei olla tässä vielä kovin hyviä 😂”

Robin viestillä: ”Joo ei todellakaan 🤣”

Okei kiinnostavaa. Sun tavaramerkki on lapsesta asti ollu eripariset sukat ja kengät, niin joko alkaa kyllästyttää?

*Nauraa*

”Aijai. Öö no tota, en mä tiedä rupeeko se itteään kyllästyttää, koska siis se siitä on muodostunu munki päässä vähän semmoinen jonkin muotoinen tauti.

Et mä en vaan osaa ostaa yhen parisia kenkiä. Koska aina kun mä hommaan kenkiä, niin mä jostain syystä päädyn aina sit hommaamaan vanhojen tapojen orjana kahdet kengät. Ja sen takii mulla on kaappi täynnä pelkästään ninku eriparisii kenkiä, joten tota joo.

Olen yrittäny vieroittautua, mutta ei onnistu.”

No mitä sille toisella kenkä- tai sukkaparille sit aina tapahtuu?

”No sukat mä oon kyl oikeestaan saanu pidettyä samanparisena, ainaki toisinaan. Silloin kun ei oo kiire ja on aikaa kattoa et tulee samat sukat jalkaan. Eli aika harvoin itseasiassa loppujen lopuksi kuitenkin.

Mutta tuota, mitä tapahtuu toiselle parille. Ne menee jemmaan hetkeksi odottelemaan niiden vuoroa. Et sit kun toiset on puhki pelattu niin sit voidaan siirtyä niihin.”

Aika kätevää. Robin-artistiin yhdistyy ilo ja positiivisuus, mutta mitä sä teet, kun sua vituttaa ja kuinka usein niin käy?

”Aika paha. Aika paha. Mua itseasiassa liian harvoin vituttaa. Mua pitäis vituttaa enemmän.

Mutta tuota, silloin kun vituttaa, niin... yleensä, yleensä... tota tota, mitäköhän mä teen?

Mä luulen, et mä varmaan pelaan pleikkaa tai teen musaa, koska sit voi olla silleen oman päänsä sisällä ja ei tarvi muille olla vittumaine, mutta joo, jotain tällaista, jotain tällaista.”

Okei. Mä katoin Instasta, että sä harrastat moottoroitua varjoliitoa. Onko yläilmat ainoa paikka, jossa pääset eroon kiljuvia teinityttöjä?

*Nauraa.*

”No se on yks tietysti. Sit on tietysti ihan koti. Onhan noita paikkoja paljonkin, mutta en mä nyt sano, että niitä kiljuvia tyttöjä ihan joka nurkan takana on, että ehkä ite oppinut kiertää vähän semmoset paikat, missä saattaa tulla tunnistetuksi silloin kun ei tahdo.

Mutta joo. Ehkä toi moottoroitu varjoliitohomma on itelle ehkä vähän semmosta enemmän niinku... Eikö harrastuksen tarkoitus oo yleensä aina se, että pääsee vähän irrottaa omaa mieltä siitä kaikesta muusta mitä sä teet? Toi on vähän tommosta niin sanottua omaa aikaa.”

Sä juonsit Robin ja täydellinen ilta -ohjelmaa, mutta mitä sun täydellinen ilta sisältää, jos kamerat jää pois?

*kolme minuuttia kuluu*

*Nauraa.*

”Tää on nyt mun varmaa kuudes otto tätä ääniviestii. Tää oli yllättäen vaikein kysymys. Ööö, hehe, koska siis mä totesin sen, että en mä, ei me tehdä mitään ihmeellistä meidän illanvietoissa ikinä.

Ei me tehdä mitään toisin mitä me tehtiin televisiossa. Meidän illanvietto on vaan huomattavasti tylsempi ottaa nauhalle kameroilla. Mä luulen siis, me pelataan tyylii jotain korttii, kuunnellaan hyvää musaa, katotaa jotain Sohvaperunoita ja kommentoidaan ihmisten ihmisten tekemisiä teeveessä ja emmä tiiä, mitä ihmiset tekee? Safkaa! Safkaa me tehää joskus.”

Kuulostaa hyvältä. Tiktokissa suututtiin siitä, että sun ja Viivin kappale Ihana kipu kuulosti paremmalta Tiktok-leakissä kuin virallisessa versiossa. Aiotteko te julkaista joskus sen Tiktok-version?

”Aiii, siitä oli suututtu. No voi höh, no voi höh. Totaaa, noh. Kaikkein niille eniten vihastuneille hahmoille siellä Tiktokin syövereissä mä voisin ehdottaa, että käykää Youtubesta kattoo Viivin Ylex-otto, koska siinä me vedettiin Ihana kipu aikalail samanlaisena versiona, mitä se oli tuolla Tiktokissa.

Mutta ei se tietysti ihan sama oo. Ehkä meidän täytyy vähän keskustella aiheesta, ehkä me pistetään se ulos. I don’t even know. Mutta se syy minkä takia se oli tollanen oli se, että se ei ollu vielä siin kohtaa ihan valmis.”

Okei, no jäämme odottamaan. Milloin sulta on viimeksi kysytty, että osaatko tehdä Frontside Ollien?

”Milloin viimeks, hetkonen. Mä en edes muista. Ei kukaan huutele tota oikeen enää. Jengi huutaa vaan, jos ne jotain huutaa, nii Frontside Ollie. Ei ne huuda, et osaat sä tehä sitä.

Mut niille kaikille, jotka miettii et osaanko, niin en todellakaan. Enkä oo oikeen missään kohtaa osannu. Eikä siin biisissäkää oo siit kysymys. Vaan se mimmi tekee sen, right?”

Right. Mitä sä sen sijaan haluaisit, et sulle huudettais, jos ei et Frontside Ollie?

”Aaah, en mä tiiä siis et haluisinko mä et mulle huudellaan yhtään mitään. Mut siis välil tulee vaan hyvä fiilis, jos joku huutaa, et hei sul on hyvää musaa. Siit jää ainakin hyvä fiilis. Et en mä tiiä mikä muu olis sellanen, mitä mä välttämättä haluisin kuulla. Hehehe.”

Selvä homma. Hei mut tässä oliki kaikki mun kysymykset, niin kiitos ihan sikana haastattelusta.

”Kiitoksia, kiitoksia! Toivottavasti näistä saa joku jotain irti. Hyvät päivän jatkot sinne, hei.”

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat

Nyt.fi luetuimmat