Ehkä kaikkien aikojen parhaan videopelin jatko-osa ja yhdeksän muuta peliä, joita odotamme vuodelta 2023

HS Nyt nostaa esiin kymmenen lupaavinta tapausta pelivuodelta 2023.

Muun muassa Final Fantasy XVI, Pikmin 4, Forza Motorsport ja Resident Evil 4 ilmestyvät tänä vuonna.

2.1. 10:30

Vuosi 2022 oli videopelien puolella erinomainen.

Vuosi täyttyi laadukkaista, vivahteikkaista peleistä, jotka suuntasivat tarinoissa, mekaniikoissa ja ilmaisutavoissaan rohkeisiin suuntiin. Koronavirusepidemian hidastama julkaisutahti alkoi jäädä alalla taakse.

Lue lisää: HS valitsi vuoden 2022 parhaat videopelit

Vuosi 2023 lupaa entistä enemmän videopelien saralla. Tarjolla on niin jättibudjettien suurtuotantoja kuin herkullisia indiepelejäkin – julkaisulista on tiivis.

Ensi vuoden voi etenkin povata merkitsevän uutta aikaa PS5- ja Xbox Series -konsoleille, kun uutuuspelejä ei enää välttämättä julkaista näitä vanhemmille laitteille. Näin tulee käymään esimerkiksi odotettujen Spider-Man 2- ja Starfield-pelien kohdalla.

HS Nyt käy läpi tulevaa peliantia ja nostaa esiin kymmenen kaikista lupaavinta tapausta pelivuodelta 2023.

The Legend of Zelda: Tears of the Kingdom

  • Kehittäjä: Nintendo

  • Tulossa: Switch

  • Julkaisu: 12.5.2023

Harva peli kantaa niskassaan yhtä hurjia ennakko-odotuksia kuin Nintendon klassikkosarja The Legend of Zeldan uutuusosa.

Eikä ihme: Tears of the Kingdom tuo jatkoa Breath of the Wildille (2017), avoimen maailman toimintaseikkailulle, joka on nostettu monessa yhteydessä jopa kaikkien aikojen parhaaksi videopeliksi.

Jos uusi osa pystyisi jollain konstilla sen ylittämään, lopputulos olisi taatusti jotain maagista. Tears of the Kingdom ainakin tavoittelee tähtiä, sillä se laajentaa edellisosan valtaisan satumaailman kauas korkeuksiin.

Mielenkiintoista on myös pelin nimen kaksoismerkitys – viitataanko siinä kyyneliin, repeämiin vaiko molempiin?

Resident Evil 4

  • Kehittäjä: Capcom

  • Tulossa: PC, PS4, PS5, Xbox Series

  • Julkaisu: 24.3.2023

Remakeja, remastereita ja rebootteja piisaa pelialalla niin, että on vaikea tietää, mistä innostua. Ensi vuonna tulee kuitenkin yksi uusintaversio, jota kannattaa jo ennakkoon pitää tarkasti silmällä.

Vuonna 2005 julkaistu Resident Evil 4 oli tajunnanräjäyttävä, käänteentekevä tapaus, joka on yhä yksi kaikkien aikojen kovimpia actionpelejä.

Kalman mestariteos palaa uusintaversiossa, jonka muutokset eivät jää vain ulkoiseen (ja nyt sangen näyttävään) antiin, vaan rakennettakin on rukattu rankalla kädellä.

On tosin vaikea ajatella, miten alkuperäisestä pystysi parantamaan. Mutta japanilainen pelijätti Capcom ansaitsee luottamuksen – niin hienoa jälkeä sillä on jo syntynyt aiempien Resident Evil -uusintojen kanssa.

Hollow Knight: Silksong

  • Kehittäjä: Team Cherry

  • Tulossa: PC, PS4, PS5, Switch, Xbox One, Xbox Series

  • Julkaisu: 2023

Indiepelien puolella on viime aikoina piisannut menestystarinoita.

Yksi hienoimmista on Hollow Knight, pienen australialaistiimi Team Cherryn miljoonia myynyt debyyttipeli vuodelta 2017. Suosion takana oli ilahduttavasti sisällön laatu ja laveus, eikä markkinointikikkailu, kun se ammensi kulttipeli Dark Soulsin (2011) haasteesta ja vähäeleisyydestä ikimuistoisen 2D-seikkailun.

Odotukset ovat luonnollisesti korkealla jatko-osaan Silksong. Saakin nähdä, selviääkö Team Cherry usein hankalaksi osoittautuvasta toisen työn tekemisestä – murtaako paine vai nouseeko esiin todellinen huipputiimi?

Pelistä ei tosin ole paljastettu vielä paljon, mutta se, mitä on näytetty, vaikuttaa tyylikkäältä ja taidokkaalta. Toivottavasti lopullisessa pelissä ei myöskään ole pulaa aidoista yllätyksistä.

Street Fighter 6

  • Kehittäjä: Capcom

  • Tulossa: PC, PS4, PS5, Xbox One, Xbox Series

  • Julkaisu: 2.6.2023

Kaikkien aikojen kamppailusarja tekee viimein comebackin mokattuaan edellisosassa monessa perusasiassa, kuten unohtamalla yksinpelin käytännössä kokonaan julkaisusta.

Mutta Street Fighter 6 ei aio tyytyä vain paikkaamaan antia myöhemmillä päivityksillä: homman täytyy toimia heti kättelyssä.

Selkein muutos koskee rakennetta. Tällä kertaa tarjolla on laaja tarinatila, jossa liikutaan vapaassa suurkaupungissa, etsitään tehtäviä ja muovataan omasta pelihahmosta vahvempi. Sitten haastetaan sarjan legendaariset nujakoijat, kuten Chun-Li, Ken ja Ryu.

Peliin luvataan lisäksi kattava nettipeli, joka nivoutuu osaksi koko yksinpeliä, sen avointa maailmaa ja siellä etenemistä. Herkulliselta vaikuttaa myös värikkään elegantti ulkoasu, joka huokuu uhoa ja asennetta.

Pikmin 4

  • Kehittäjä: Nintendo

  • Tulossa: Switch

  • Julkaisu: 2023

Pikmin 4:stä on paljastettu vasta vähän muuta kuin, että se on tulossa – ja jo yllättävän pian ensi vuonna.

Mutta tämä tieto riittää: niin ansiokkaasta ja suloisesta strategiasarjasta nyt puhutaan. Uutuusosa vie sarjan kehittäjän, ehkäpä maailman tunnetuimman pelisuunnittelijan Shigeru Miyamoton mukaan pelaamisen tällä kertaa ruohonjuuritasolle, suoraan kukkamaisten pikmin-otusten näkökulmaan.

Marion ja Zeldan luonut Miyamoto on sanonut, että Switchille saapuvaa peliä on entistä helpompi ohjata. Tämän pitäisi korostaa ydinajatusta pikmineiden strategisesta suunnittelusta ja hallitsemisesta.

Toivottavasti mukana on myös edellisen osan, Pikmin 3 Deluxen (2020), tapaan erinomainen jaetun ruudun yhteistyötila.

Akka Arrh

  • Kehittäjä: Llamasoft

  • Tulossa: PC, PS4, PS5, Switch, Xbox One, Xbox Series

  • Julkaisu: 21.2.2023

Yksi pelialan legendoista on Jeff Minter, kotikoodaaja jo 1970-luvulta. Hän takaa välittömästi mielenkiinnon – kukaan ei tee vastaavia toimintapelejä.

Laama- ja lammasfarmiltaan Walesista työskentelevä Minter on pysynyt vuosikymmenet tuotteliaana – ja alati raikkaana. Esimerkiksi vuoden 2017 toiminta-ajopeli Polybius on upeimpia VR-kokemuksia, mitä löytyy.

Minterin loppuunsa hiottu tuotanto jatkuu helmikuussa. Akka Arrh lupaa actionia, jossa tulitetaan pelkällä puhvelin päällä vastarintaa niin, että kaikissa sateenkaareen väreissä sykkivä psykedelia valtaa taatusti mielen.

Pulssi noussee haasteenkin puolesta pilviin, sillä Akka Arrh perustuu arcadepeliin, joka jätettiin vuonna 1982 julkaisematta – sillä se oli aivan liian vaikea.

Forza Motorsport

  • Kehittäjä: Turn 10 Studios

  • Tulossa: PC, Xbox Series

  • Julkaisu: Kevät 2023

Kisa käy kuumana ajopelien puolella. Viime vuonna julkaistu Gran Turismo 7 näytti lajin parhaimmillaan. Kokonaisuus oli kaunis, kattava ja koukuttava. Mutta samalla se jätti kysymyksen: miten tähän vastaa Forza?

No, se selviää ensi keväänä, kun sarjan kahdeksas osa, Forza Motorsport, kurvaa baanalle. Peliä on esitelty vasta niukasti, mutta trailereiden jälki salpaa hengen: satsaus visuaaliseen puoleen on valtaisa.

Kiinnostusta kasvattaa myös, että kyseessä on kuvankauniin Microsoft Flight Simulatorin (2021) lisäksi Microsoftin ainoa peli, joka ei enää tule Xbox One -koneille. Sen sijaan Xbox Series -konsoleista halutaan repiä nyt kaikki tehot irti.

Thirsty Suitors

  • Kehittäjä: Outerloop Games

  • Tulossa: PC, PS4, PS5, Switch, Xbox One, Xbox Series

  • Julkaisu: 2023

Elokuvista pelien tuottamisen puolelle laajentanut Annapurna Interctive on tehnyt kuudessa vuodessa vaikuttavaa jälkeä: siitä on tullut laadun tae. Eikä Annapurna missään nimessä ole pelannut varman päälle, kuten mestarilliset pelit Outer Wilds (2019), If Found... (2019) ja Neon White (2022) osoittavat.

Seuraavaksi luvassa on jälleen uutta ja ihmeellistä: freesi seikkailupeli Thirsty Suitors, jossa nuori nainen skeittaa, kokkaa, kokee painetta vanhemmilta ja käy läpi epäonnistuneita parisuhteitaan. Pelissä vanhat seurustelukumppanit täytyy kohdata rytmi- ja kamppailupelejä muistuttavissa osioissa.

Exät on kukistettava niin, että vanhat asiat eivät jäisi enää kaivelemaan. Pointti ei suinkaan ole väkivaltaisissa kamppailuissa, vaan paino lepää komiikassa ja rakkaudessa.

Mutta janottaako vanha suola?

Final Fantasy XVI

  • Kehittäjä: Square Enix

  • Tulossa: PS5

  • Julkaisu: 22.6.2023

35-vuotista taivaltaan juhliva, uraauurtava Final Fantasy palaa näyttävästi ensi kesänä.

Odotuksia on syytä ladata tähän japanilaisten roolipelien suurimman sarjan 16. osaan, sillä sitä tekee tiimi, joka aikanaan pelasti Final Fantasy XIV:n (2013) katastrofaalisen julkaisun jälkeen suunnittelemalla kaiken uudestaan – ja on jatkanut nettimoninpelin kehittämistä tähän päivään saakka.

Final Fantasy XVI:n kamppailut ovat elokuvamaisia ja kuvasuunnittelu aiempaa realistisempaa. Grafiikan rima nousee samalla sarjan jo entuudestaan kovista vaatimuksista: Final Fantasy XVI julkaistaan ainoastaan tehokoneille, joista se saapuu aluksi vain PS5:lle ajallisella yksinoikeudella.

Mutta ehkäpä kovin yllätys löytyy ikärajasta: kyseessä on nimittäin K18-peli.

Lorelei and the Laser Eyes

  • Kehittäjä: Simogo

  • Tulossa: PC

  • Julkaisu: 2023

Ruotsalainen putiikkistudio Simogo takoo alan kiinnostavinta antia. Tarinavetoiset Year Walk (2013) ja The Sailor's Dream (2014) edustavat mobiilipuolen hienointa osaamista, ja tuorein, vuonna 2019 julkaistu musiikkitoiminta Sayonara Wild Hearts lukeutuu viime aikojen ansiokkaimpiin konsoli- ja PC-peleihin.

Uutuudelta voi siis odottaa paljon – ja se tuleekin olemaan sitten jotain aivan muuta. Murhamysteerin ympärille kiemurteleva Lorelei and the Laser Eyes tekee ensi vilkaisulta selväksi, että Simogo ei ole taaskaan pelännyt ottaa riskejä.

Lajityyppi näyttäisi muistuttavan pulmapohjaista toimintaseikkailua – joskin sitä on vielä vaikea sanoa varmaksi tästä hämyisen mustavalkoisesta, surrealistisesta ja salaperäisyyttään varjelevasta pelistä.

Mutta se on jo tiedossa, että tätä ei tule missata.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat

Nyt.fi luetuimmat