Tribaalikuvioiset ja keskeltä valkaistut farkut olivat muotia 2000-luvun alussa.

Farkkujen evoluutio

HS Nyt kävi läpi farkkutrendien aikakaudet 90-luvulta tähän päivään.

Mistä tunnistaa millenniaalin? – Pillifarkku-uskollisuudestaan tietenkin. Nuo pohkeita puristavat kääryleet ovat edelleen monelle kolmekymppiselle yksi ja ainoa farkkumalli.

2020-luvun muoti on ollut liehuvien lahkeiden renessanssia. Z-sukupolvi ei ole enää vuosiin liputtanut ihonmyötäisten housujen puolesta.

HS Nyt kokosi yhteen farkkutyylien merkittävimmät tyylisuuntaukset 1990-luvulta tähän päivään. 30 vuoden aikana farkkumuoti on vaihtunut lököhousuista pilliin ja takaisin.

1990: Äitifarkut

Korkea vyötärö, väljä istuvuus ja nilkalle käärityt lahkeet. Tällainen oli 90-luvun alun farkkuvillitys.

MTV:n mukaan äitifarkkujen suosion takana on lokakuussa 1990 ilmestynyt Beverly Hills 90210. Äitifarkut olivat osa myös Prinsessa Dianan kasuaaleja arkilookkeja. Suositun farkkumallista teki sekin, että se sopii lähes kaikille vartaloille ja sukupuolille. Kokoa liian suuretkin farkut saa istumaan vyön ja käännettyjen lahkeiden avulla.

1995: Lököfarkut

90-luvun puolivälin farkkumuotia sanelivat äitien sijaan skeittarit ja hopparit. Löysät ja säkkimäiset lököfarkut olivat kantajalleen kuin matkalaukku. Taskuihin mahtui niin avaimet, Lauantai-karkkipussi kuin kannettava cd-soitinkin.

Aikakaudelleen uskollisissa farkuissa oli vesilätäkössä uitetut ja asfaltista purkautuneet lahkeet. Joillain farkut valuivat niin alas, että he päätyivät esittelemään alushousujaan.

2000: ”Fiorella-farkut”

Tämän farkkutrendin moni haluaisi unohtaa.

Ysärin löysät farkut saivat väistyä ja tilalle tuli tiukemmat, tribaalikuvioiset ja keskeltä valkaistut ”Fiorella-farkut”. Nimi Fiorella viittaa 2000-luvun alussa suosittuun Fiorella -vaateliikkeeseen.

Fiorella-farkut puettiin usein sämpyläkenkien ja napapaidan kanssa. Vyötärön kohdalla koettiin dramaattinen käänne 90-luvun alun äitifarkkuihin verrattuna, kun farkunnappi laski ainakin 15 senttiä alaspäin.

Sivutrendi: Farkkua päästä varpaisiin

Voiko farkkukuosia olla liikaa? 2000-luvun alku osoitti, että todellakin voi.

Hollywoodissa farkkukangas levisi takkeihin, käsilaukkuihin ja hattuihin. Ehkä kaikkien aikojen ikonisimmat farkkuasukokonaisuudet nähtiin Britney Spearsilla ja Justin Timberlakella vuoden 2001 American Music Awardseissa.

Farkkuiset asusteet rantautuivat nopeasti myös Eurooppaan ja Suomeen. Sen todistaa Gimmelin Suskin luottoasuste farkkulätsä.

2005: Boot cut -farkut

Lännenelokuvista ja 70-luvulta tutut kellomaiset lahkeet syntyivät 2000-luvulla uudelleen nimellä boot cut. Alaspäin levenevät lahkeet näkyivät esimerkiksi supersuositun Mean Girls -leffan päätähdellä, Lindsay Lohanilla. Boot cut -farkkujen kanssa puettiin usein näyttävä vyö ja korkokengät.

2010: Pillifarkut

Pillifarkkujen aikakausi oli pitkä ja monivaiheinen. Levi'sin toimitusjohtaja Chip Berghin mukaan pillifarkkukausi kesti yli 10 vuotta, kertoo The New York Times.

Tätä aikakautta kuvaavat loppuunmyydyt Dr. Denimit sekä farkkuleggingsit, eli jeggingsit.

Vuosikymmenen edetessä pillifarkut myös repeilivät. Pikamuotiliikkeiden valikoimiin ilmestyi niin polvista tai reidestä kuin ahterin alapuoleltakin revenneitä muotihousuja.

Sivutrendi: ”Herufarkut”

No, olivatko nämä enää edes farkut?

2010-luvun fitnessbuumi yhdisti farkut urheiluleggingseihin. Freddy-merkkisten housujen muotoilun oli tarkoitus imarrella persposkia. Yläaste- ja lukioikäiset kutsuivat näitä farkkuja myös heruhousuiksi.

”Vähän niinku pushup farkut :D perseherufarkut”, kuvailee anonyymi henkilö Vauva.fi -keskustelupalstalla.

Sivutrendi: Napitettavat ”korsettifarkut”

Jos joku kärsi 2010-luvulla pistävistä vatsa- tai kylkikivuista, syy saattoi löytyä farkkumallista.

Kim Kardashiamaista tiimalasivartaloa tavoiteltiin napittamalla farkut korkealle navan yläpuolelle. Napitetun vyötärön sai näkyviin esimerkiksi solmimalla paidan farkkujen yläpuolelle. Alas istuessa korsettifarkuista piti usein avattava nappi jos toinenkin.

2015: Äitifarkkujen renessanssi

Ysärinlapset kauhistuivat vuonna 2015, kun heidän nuoruuttaan varjostaneet äitifarkut palasivat muotikuvastoon.

Puristavien pillifarkkujen jälkeen housumuoti alkoi hakea astetta rennompaa muotoa. Vaikka farkut väljenivät, vyötärö pysyi korkealla.

Tällä aikakaudella farkut puettiin Converse- tai Vans -merkkisten tennarien kanssa. Äitifarkut olivat osa myös vsco girl -estetiikkaa.

2020: Klassisen suora

2020-luvulle tultaessa kiristävien ja korkeavyötäröisten farkkujen aika oli lopullisesti ohi. Korona-ajan college-housujen rinnalla suosittiin suoraa ja klassista farkkumallia. Myös vyötärökorkeus laskeutui navan kohdalle.

2022: Löysät liehulahkeet

Nykyinen farkkumuoti vaihtelee 2000-luvun kellomaisesta lahkeesta ysärin säkkimalliin. Myös farkkujen vyötärö on laskusuunnassa.

Vaikka väljät farkut antavat tilaa monenlaisille vartaloille, matalan vyötärön paluu saattaa enteillä 2000-luvun laihuutta ihannoivan kulttuurin paluuta. Tuolloin syömishäiriöoireilu vaikutti lisääntyvän samaan aikaan, kun muoti korosti paljaita vatsoja.

HS:n haastatteleman tutkijan Kaisu Hynnä-Granbergin mukaan laihuutta korostava muotikuvasto saattaa lisätä paineita omasta kehosta. Matalan vyötärön paluu ei siis välttämättä ole hyvä asia.

Toisaalta valtavirran farkkutrendit ovat 2020-luvulla identiteettikriisissä.

Someaikana trendit vaihtuvat niin nopeasti, että niitä ei ikään kuin enää ole, toteaa Haley Nahman The New York Timesin jutussa. Trendikästä tällä vuosikymmenellä tuntuukin olevan oman persoonallisen tyylin korostaminen, jolla ylläpidetään sosiaalista statusta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat

Nyt.fi luetuimmat