Pelistriimaaja Pauli Matalamäki joutui ilkeän pilan kohteeksi, kun joku tiedotti hänen kuolleen

Pauli Matalamäen mukaan ilkeämielisissä pränkeissä mallia haetaan Yhdysvalloista, jossa useampi pelistriimaaja on joutunut esimerkiksi swattauksen kohteeksi.

Pauli Matalamäki tunnetaan Twichissä ja Youtubessa Paulin pelivideot -tileistään.

13.1. 9:29

Tammikuun 4. päivänä Helsingin Sanomien toimituksen sähköpostiin kilahti viesti otsikolla ”Pauli Matalamäki menehtynyt.”

”Valmis julkaistavaksi: heti”, viestissä kirjoitettiin.

Tiedote oli allekirjoitettu Pauli Matalamäen, eli Paulin pelivideot -kanavasta tunnetun suomalaistubettajan ja -striimaajan, veljen nimissä.

Sama tiedote lähetettiin monelle muullekin medialle. Pelaaja-lehti ehti uutisoida kuolemasta verkkosivuillaan. Myöhemmin illalla lehti julkaisi oikaisun ja anteeksipyynnön.

Matalamäki ei nimittäin suinkaan ollut kuollut, vaan kyse oli ilkeämielisestä pilasta.

”Velipoika soitti ja sanoi, että sille soitettiin mediasta ja kysyttiin kuolemastani. Sitten me vaan lähinnä naureskeltiin veljen kanssa.”

Huijauksesta uutisoi aiemmin muun muassa Iltalehti.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Matalamäki joutuu pilailun kohteeksi. Hän tekee Twitchin pelistriimivideoiden lisäksi Youtubeen videoita, joissa hän ”huijaa huijareita”.

Matalamäki on muun muassa esiintynyt Kik-pikaviestipalvelussa 13-vuotiaana tyttönä ja testannut, kuinka paljon epäasiallisia viestejä ja seksuaalista häirintää tytöt saavat osakseen aikuisilta miehiltä.

Matalamäen Youtube-kanavalla on lähes 140 000 tilaajaa ja hänen videoillaan on yhteensä reilusti yli 10 miljoonaa katselukertaa. Twitchissä hänellä on miltei 40 000 seuraajaa.

Suosio on tuonut mukanaan lieveilmiöitä.

”Joku on laittanut muun muassa pystyyn nettikaupan, jossa muka myydään fanituotteitani.”

Lisäksi Matalamäki kertoo, että hänen nimissään on perustettu erilaisia verkkosivuja.

Aikaisempiin piloihin Matalamäki ei ole reagoinut mitenkään, sillä hän uskoo pilailijoiden nimenomaan tahtovan tempauksillaan reaktiota.

Kuolemasta kertovasta tiedotteesta hän kuitenkin teki rikosilmoituksen heti seuraavana päivänä. Hänen mukaansa poliisista ei vielä olla oltu yhteydessä.

Matalamäki ei tiedä, kuka huijauksen takana voisi olla.

”Tavattoman paljon vaivaa on nähty vaivaa kiusan tekemiseksi.”

Mutta mistä ilkeämieliset pränkit kertovat?

Matalamäen mukaan mallia yritetään ottaa Yhdysvalloista, jossa useampi pelistriimaaja on joutunut esimerkiksi swattauksen kohteeksi.

Swattauksella tarkoitetaan ilkeää ja vaarallista pilaa, jossa henkilön kotiin hälytetään poliisit väittäen, että käynnissä on joku mahdollisimman raskas rikos.

Jenkeissä swattaus on johtanut jopa yhden pelaajan kuolemaan vuonna 2017.

Kalifornialainen Tyler Barriss, 26, hälytti poliisit 28-vuotiaan Andrew Finchin ovelle ja kertoi hänen pitävän panttivankeja. Poliisi ampui ovelle tulleen Finchin kuoliaaksi. Barriss tuomittiin valheellisesta hälytyksestä vankeuteen.

Myös esimerkiksi sometähti ja tanssija Jojo Siwa on joutunut swattauksen uhriksi sen jälkeen, kun hän kertoi homoseksuaalisuudestaan somessa.

Suomessa samanlaista riskiä poliisirynnäkköön ei toki ole, Matalamäki tarkentaa.

”Mutta esimerkiksi Ylilaudalla on tavallista, että joku aloittaa ketjun kirjoittamalla ”rip” ja ja laittaa perään jonkun tunnetun henkilön nimen”, Matalamäki sanoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat

Nyt.fi luetuimmat