Kannabisaloite eteni eduskuntaan 420-päivänä – Sattumaako? Soitimme ja kysyimme

Tänään on kannabiksen käyttäjien keksimä kansainvälinen kannabispäivä.

Kannabiksen laillistamista ajava kansalaisaloite etenee eduskuntaan, tänään uutisoitiin.

Aloitteessa esitetään, että kannabiksen käyttö, hallussapito, omatarveviljely, valmistus ja myynti sallittaisiin tietyin ikärajoin.

Tämä aurinkoinen päivä, 20. huhtikuuta, sattuu olemaan myös kannabiksen käyttäjien keksimä kansainvälinen kannabispäivä.

Soitimme kansalaisaloitteen taustajoukkoihin kuuluvalle ja Suomen kannabisyhdistyksen puheenjohtajana aikoinaan toimineelle Timo Larmelalle ja kysyimme, oliko sattumaa, että aloite eteni eduskuntaan juuri tänään.

”Ei se ihan sattumaa ole kyllä. Mietittiin etukäteen eri vaihtoehtoja, että mihin lopetetaan kerääminen. Se tuntui hyvältä päivämäärältä”, Larmela sanoo.

Minkä takia?

”Sen takia, että tämä on kansainvälinen kannabispäivä tämä 20. huhtikuuta. Tämä tulee sieltä jenkeistä. Eihän sitä sillä tavalla täällä Suomessa olla vietetty, mutta se on pikkuhiljaa leviämässä.”

Olitko hereillä viime yönä, kun kello löi 4.20?

”Muuten olin kyllä hereillä, joo! Sehän ikään kuin tulee siitä, kun 16.20 duunit on loppu, niin jenkeissä sitten voi pajauttaa sen jälkeen. Tulkitsen kyllä, että se olis tänään myös meilläkin kello 16.20.”

No, miten te sitten tänään juhlistatte sitä, että tämä etenee eduskuntaan?

”Pyritään jatkamaan keskustelua kannabiksen laillistamisesta. Voi olla, että tänään jotain porukkaa ilmaantuu Kansalaistorillekin.”

Eli on odotettavissa, että joku porukka sytyttää sätkät tänään kello 16.20 Helsingin Kansalaistorilla?

”Voi olla! En tiedä, se on yksi heitto vain, joka tuli meidän ryhmästä, että Kansalaistorille kello 16.20 ja siellä tavataan. Ei sen kummallisempia konkreettisia suunnitelmia asian suhteen. Voi olla, että sinne tulee paljonkin ihmisiä, tai sitten ei.”

Onko realistista, että aloite etenee eduskunnassa?

”Munhan pitäis olla aina toiveikas ja optimistinen, mutta edellisen aloitteen kohtalo oli, että se tyrmättiin siellä vihreitä ja vasemmistoa lukuun ottamatta kokonaan. En mä niin hirveän paljoa odota, että se etenis siellä, mutta ainakin herättää siellä keskustelua.”

Tunti haastattelun jälkeen myöskin kansalaisaloitteen taustalla vaikuttava Coel Thomas soittaa toimitukseen.

Hänen mukaansa vielä ei ole aika juhlia, vaikka aloite eteneekin eduskuntaan. Kansalaistorilla ei siis tänään tapahdu. Thomas on sitä mieltä, että eduskuntapuolueet yrittävät hiljentää keskustelua kannabiksen laillistamisen ympärillä.

”Dekriminalisointialoitekin heitettiin heti romukoppaan ilman asiantuntijoiden kuulemista”, Thomas sanoo puhelimitse.

Thomasin mukaan olisi tärkeää, että esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) antaisi virallisen kantansa asiaan.

Lakivaliokunta hylkäsi viime vuonna edelliselle eduskunnalle annetun kansalaisaloitteen, joka esitti kannabiksen käytön rangaistavuudesta luopumista.

Tuolloin rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio ja THL katsoivat lausunnoissaan, että keskustelua tulisi käydä rangaistavuuden poistosta laajemmin, ei ainoastaan kannabiksen osalta.

THL:n mukaan 29 prosenttia suomalaisista on kokeillut kannabista. Osuus on kasvanut voimakkaasti 1990-luvulta.

Oikaisu 20.4. klo 22.35: Uutisen aiemmassa versiossa siteerattiin vanhentunutta tietoa, että THL:n mukaan lähes viidesosa 15–69-vuotiaista suomalaisista olisi kokeillut kannabista. Tuoreemman THL:n tutkimuksen mukaan 29 prosenttia suomalaisista on kokeillut sitä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat

Nyt.fi luetuimmat