Game of Thronesin viides viikko: Vihaisia faneja ja George R. R. Martinin kommentteja internetin idiotismista

Game of Thronesin loppu lähestyy. Käymme läpi reaktioita toiseksi viimeiseen jaksoon ja viikon uutisia.

Kirjoitin viime viikolla neljännen jakson jakaneen mielipiteitä.

Se oli myrsky kahvikupissa verrattuna tähän viikkoon. Osa faneista vihaa viidettä jaksoa.

Varoitus, tämä kirjoitus sisältää juonipaljastuksia kaikesta, mitä sarjassa on tähän mennessä tapahtunut.

Minä pidin viidennestä jaksosta, vaikka siinä oli ongelmia.

Fanit uskovat kovasti omaan vaikutusvaltaansa. Yli 700 000 ihmistä on allekirjoittanut vetoomuksen kahdeksannen kauden tekemisestä uudelleen.

700 000 tuntuu isolta luvulta. Yli 100 miljoonasta katsojasta se on kuitenkin alle prosentti. Vertailun vuoksi, miljoona ihmistä opettelee valyrian kieltä. Sarjan mittakaava on niin valtava, että sitä on välillä vaikea hahmottaa.

Tästä pääsemmekin viikon meemivalikoimaan.

Nettiadressistakin on tietysti jo meemi.



Twitterissä muistutettiin myös siitä, että ongelmat lähdemateriaalin sovituksessa ovat hyvin tuttuja animefaneille.
Stephen King ehkä tiivisti ongelman parhaiten. Miten tahansa sarja päättyisikin, me emme olisi siihen tyytyväisiä, koska emme halua sarjan päättyvän.



Danystä tehtiin paljon meemejä.

Dany kuuli kellojen soivan.
Danyn vaalilupaukset eivät ihan toteutuneet.
Jonilla on paljon mietittävää ennen sarjan viimeistä jaksoa.

Mitä Jon lopulta ei tiennytkään?
Entä mihin meni sarjan erikoistehostebudjetti?



Kuninkaansatama meni säpäleiksi. Tai Lego-palikoiksi.
Mennään sitten viikon Game of Thrones -uutisiin.

Sarjan showrunnerit David Benioff ja D. B. Weiss tekevät seuraavan Star Wars -elokuvan. Vielä ei ole tiedossa, tekevätkö he vain käsikirjoituksen vai mahdollisesti jotain muutakin.

George R. R. Martin on kirjoittanut viime päivinä useita ymmärrettävän kitkeriä blogipostauksia ”idiotismista internetissä”. Kyse on häntä koskevista valheellisista väitteistä.

Ensin levisi huhu, että Martin olisi muka jo kirjoittanut Tulen ja jään laulun kaksi viimeistä kirjaa. Martin vastaa – ei ole.

Seuraavaksi joku keksi, että Martin vihaisi Bronnin hahmoa ja/tai hänen näyttelijäänsä Jerome Flynniä. Martin vastaa – ei vihaa.

Dome Karukosken Tolkien-elokuvan Los Angelesin ensi-illassa Martin sanoi, että Gandalf voittaisi Dumbledoren velhotaistelussa. Tästä vitsistä Potter-fanit suuttuivat. Martin tarkensi, että Gandalf kyllä voittaisi Melisandrenkin. Sen verran voimakas olento kun on.

Jaksoarvion kommenteissa oli taas kerran erinomaista keskustelua. Sieltä voisi nostaa vaikka kuinka monta sitaattia, tässä vain muutamia. Käykää ihmeessä lukemassa muitakin kommentteja.

Westerosin kirjeenvaihtajan arvioita alusta asti asiantuntevasti kommentoinut Casterlynkallion kamreeri kaivoi Martinin kirjoista yhteyden jakson nimeen The Bells, kellot.

”Danyn hortoillessa erämaassa punataudin, nestehukan, nälän, myrkkymarjojen, auringonpistoksen ja implikoidun keskenmenon heikentämänä hän alkaa kuulla ääniä päästään.

’Lohikäärmeet eivät istuta puita. Muista se. Muista, kuka olet, ja mitä sinut luotiin tekemään. Muista tunnussanasi.’

’Tulta ja verta’, Daenerys sanoi huojuvalle ruoholle.

Ruohon läpi kuului vaimeaa hopeista kilkatusta.

Kelloja, Dany ajatteli hymyillen.

Kelloja, Dany ajatteli uudelleen.”

Siinähän se on, kellojen, Danyn mielisairauden ja Targaryenien tuhoa uhkuvien sanojen yhteys.

Nimimerkki Tonimerkki mietti hurjaa vaihtoehtoa. Entä jos Dany tekee itsemurhan?

”Entä jos Danysta löytyy vielä entistä itseään. Hän kauhistuu tekemäänsä tuhoa, luopuu vallasta ja tapattaa Drogonin estääkseen vastaavan toistumisen, ehkä itsensäkin.”

Pidän paljon nimimerkki Apassionaton analyysista. Hän vertaa Danya nykyajan kouluampujiin.

”Minusta Daenerys ei ole psykoottinen. Hän on vain täynnä vihaa, petetty ja nykyisin vaille rakkautta jäänyt ja varsin yksin. Outsider, joka haluaisi valtaa ja olla ihailtu.

Sellaisena hän muistuttaa psyykeltään enemmän nykyisiä kouluampujia ja terroristijohtajia kuin psykoottisesti sairastuneita henkilöitä.”

Tämä liittyy mielestäni osittain Tonimerkin spekulaatioon. Kouluampujista on kiinnostavasti sanottu, että he käytännössä ovat itsemurhan tekijöitä, jotka katkeruutensa ja vihansa takia vievät raukkamaisesti muita mukanaan. Yksi keskeinen syy Danyn vajoamiselle viime jaksossa oli syvällä hänessä lapsesta asti ollut katkeruus ja viha Westerosin kansaa kohtaan, joka leimahti liekkeihin, kun kansa rakasti Jonia eikä häntä.

Arya puhututti ehkä kaikkein eniten. Arya on monien suosikkihahmo ja hän on saanut viimeisellä kaudella erittäin keskeisen roolin. Jakson loppukohtaus, jossa Arya ratsastaa valkoisella hevosella pois hävityksestä on jäänyt askarruttamaan monia. Se on upea, vahvasti symbolinen kohtaus.

Metsänlapsi löysi siitä uuden tason. Ehkä kohtaus kertoo meille, että Arya tappaa Drogonin?

”Hän toi valkoisine ratsuineen hyvin vahvasti mieleen ne satujen prinssit, jotka lähtevät pelastamaan prinsessaa lohikäärmeen kynsistä ja tappavat lohikäärmeen. Drogon on Daenerysin vallan kulmakivi, ilman sitä hän ei ole yhtään mitään.”

Nimimerkki Hurtta on sitä mieltä, että vaikka viimeinen jakso on tulossa, spekulointi ei tähän loppunut. Myönnetään, se on varmaan totta. Moni kysymys jää varmasti auki sarjan päätyttyä. Hurtta kertoi kiinnostavasti ja avoimesti omasta tavastaan suhtautua viimeisiin jaksoihin. Hän päätti olla keskittymättä käsikirjoituksen virheisiin ja nautti jaksosta. Hurtan mielestä Dany polttaa Kuninkaansataman myös kirjoissa, mikä on varmaan totta.

Haluan jakaa hänen asenteensa viimeisestä jaksosta kanssanne.

”Katson myös viimeisen jakson niin, että pyrin nauttimaan kaikesta mitä se tarjoaa. GOTin kuuluu yllättää ja tarjota ratkaisuja jotka eivät ole meille mieluisia. Esim Eddardin kaulan katkaisu sai minut miettimään, että mitä järkeä tässä sarjassa on, kun päähenkilö kuolee näin aikaisin. Se on kuitenkin se asia, mitä Martin on tavoitellut. Viimeisessä jaksossa Tyrionin kuolema olisi mielestäni huono juttu, mutta juuri sitä GOT on.”

Mitä odotatte viimeisestä jaksosta? Osallistukaa keskusteluun. Spekuloidaan!

Käykää Suplassa kuuntelemassa Valtaistuinjälkipeli-podcastia. Keskustelemme joka tiistai uusimmasta jaksosta.

Game of Thronesin viimeinen jakso 20. toukokuuta HBO Nordicilla ja C Morella.
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Iiris Suomela on ajautunut julkisuudessa vihaiseksi tasa-arvo­loukkaantujaksi, vaikka haluaa puhua veroista

  2. 2

    Tuula Haatainen päätti Ylen vaalitentit, tarkastimme faktat – Tässä parhaat palat giffeinä

  3. 3

    Netflix nostaa hintojaan tänään Suomessa, katso uudet hinnat tästä

  4. 4

    Jokainen voi panna niin paljon kuin haluaa, sanoo Iris Flinkkilä, joka edustaa nykyajan nuorten keskuudessa yleistyvää seksipositiivista kulttuuria

  5. 5

    Pika-arvio: Lisätyn todellisuuden Harry Potter -peli tekee monen asian erinomaisesti, ja muuttaa Helsingin keskustankin kievarikyläksi

  6. 6

    Näin hyvin Suomi-tubettaja tienaa: Hanki yli 100 000 tilaajaa, voit saada yhdestä sponsoroidusta videosta tuhansia euroja

  7. 7

    Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

  8. 8

    Kalevauva kokosi suomalaisten twiiteistä laulun ja onnistui tiivistämään täydellisesti, mistä Linnan juhlissa on oikeasti kyse – lue hulvaton kappale sanasta sanaan

  9. 9

    Napolilaista pizzaa saa elokuussa Kurvista: Via Tribunali avaa toisen ravintolan Kallion suunnalle

  1. 1

    Iiris Suomela on ajautunut julkisuudessa vihaiseksi tasa-arvo­loukkaantujaksi, vaikka haluaa puhua veroista

  2. 2

    Pika-arvio: Lisätyn todellisuuden Harry Potter -peli tekee monen asian erinomaisesti, ja muuttaa Helsingin keskustankin kievarikyläksi

  3. 3

    Kapsäkin kylkeen tuli konstailematon Bistro K, jossa viehättivät possunkylki ja lounaan salaattipöytä

  4. 4

    Analyysi: Politiikan toimittaja ja Twitter-ässä Timo Haapala suututti Suomen tutkijat, ja riita jatkui koko juhannuksen – mutta hänellä oli myös pointti

  5. 5

    Säästöpankinrannassa kelluu kelpo kesäterassi, jossa puitteet ovat kohdallaan mutta ruuassa riittää vielä petrattavaa

  6. 6

    Belzebubs on suomalainen sarjakuva jota rakastetaan maailmalla – ja nyt sarjakuvabändi nousi albumilistan ykköseksi ja levy saa kriitikoilta ylistystä

  7. 7

    Netflix nostaa hintojaan tänään Suomessa, katso uudet hinnat tästä

  8. 8

    HBO:n juuri alkanutta Chernobyl-sarjaa ylistetään kaikkialla, ja syystä – se on hyytävän ajankohtainen, myös suomalaisille

  9. 9

    Kallioon avasi sympaattinen alakulttuurikeidas Loukko, jossa lounas on edullinen eikä ostopakkoa ole

  10. 10

    Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Netflix nostaa hintojaan tänään Suomessa, katso uudet hinnat tästä

  2. 2

    Analyysi: Politiikan toimittaja ja Twitter-ässä Timo Haapala suututti Suomen tutkijat, ja riita jatkui koko juhannuksen – mutta hänellä oli myös pointti

  3. 3

    Iiris Suomela on ajautunut julkisuudessa vihaiseksi tasa-arvo­loukkaantujaksi, vaikka haluaa puhua veroista

  4. 4

    Eerikinkadun Corona-baarin ”maailmanlopun bileet” olivat 1990-luvun julkkisten paraati – toimittajamme seurasi viimeiset juhlat oven sulkemiseen kello 4.20 aamulla

  5. 5

    Nuoret ovat siirtyneet käyttämään ääniviestejä tekstailun sijaan – moni vanhempi ei tiedä tätä helppoa kikkaa, millä viestit voi kuunnella

  6. 6

    Pokémon Gon kaltainen Harry Potter -peli julkaistaan viimein perjantaina, odotamme kuolaten

  7. 7

    Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

  8. 8

    Belzebubs on suomalainen sarjakuva jota rakastetaan maailmalla – ja nyt sarjakuvabändi nousi albumilistan ykköseksi ja levy saa kriitikoilta ylistystä

  9. 9

    Pika-arvio: Lisätyn todellisuuden Harry Potter -peli tekee monen asian erinomaisesti, ja muuttaa Helsingin keskustankin kievarikyläksi

  10. 10

    Seurasaareen avasi uusi kesäravintola, jonka saaristolaispöytä kannatti kokea

  11. Näytä lisää

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinkiläinen Mesi Kissaniitty on 14-vuotias ja elää väärän suku­puolen kehossa

    2. 2

      Antti Rintanen, 28, on jo lääkäri, neljän lapsen isä, maailman­mestari ja vaimokin tekee uraa: nyt hän paljastaa miten perheen aika riittää kaikkeen

    3. 3

      Outojen päänsärkyjen ja lihasjumien syy saattaa löytyä suusta

      Tilaajille
    4. 4

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    5. 5

      ”Ihmettelen Suomen hitautta, kun siellä on vain muutama kymmenen ihmistä” – järjestöjen mukaan kansain­välinen oikeus pakottaa tuomaan sekä lapset että aikuiset Suomeen Isis-leiriltä

    6. 6

      KT: Kuntien henkilöstö­kulut kasvavat 150 miljoonaa euroa enemmän kuin hallitus on laskenut

    7. 7

      Antti Holma itkee, rakastuu ja juoruilee, ja juuri siksi sadattuhannet kuuntelevat hänen podcastiaan

      Tilaajille
    8. 8

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    9. 9

      Maailma jännittää Trumpin ja Xin tapaamista – osa asian­tuntijoista pelkää kauppa­sodan laajenemista ja pikaista taantumaa

    10. 10

      Hollannin poliisi hoksasi toimisto­rakennuksen koossa risti­riidan ja löysi sala­huoneen: paljastui maan kaikkien aikojen huume­kätkö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    2. 2

      Alamäkipyöräilyn suosio kasvaa nopeasti: Espoossa laskettelukeskukseen raivattiin viisi rataa, joista helpoimman ”pystyy ajamaan Alepa-fillarilla”

    3. 3

      Iiris Suomela on ajautunut julkisuudessa vihaiseksi tasa-arvo­loukkaantujaksi, vaikka haluaa puhua veroista

    4. 4

      Hollannin poliisi hoksasi toimisto­rakennuksen koossa risti­riidan ja löysi sala­huoneen: paljastui maan kaikkien aikojen huume­kätkö

    5. 5

      Tupakointi näyttää muovaavan persoonallisuutta, eivätkä muutokset ole suotuisia

      Tilaajille
    6. 6

      Yksi juoma sai täydet viisi tähteä, kun HS testasi suomalaiset siiderit – ison panimon tekele tyrmättiin limonadimaiseksi

      Tilaajille
    7. 7

      Poliisi epäilee: Norjalais­miljardöörin vaimon sieppaus oli lavastettu, naisen uskotaan kuolleen

    8. 8

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    9. 9

      Petteri Kontio muutti koirankopin Airbnb-asunnoksi Tapiolassa: ”Suorastaan tilava verrattuna telttaan”

    10. 10

      Anne Lister oli bisnesnainen, pistooliampuja sekä vallaton rakastaja, joka kirjoitti päiväkirjaansa: ”Aina minulla on joku tyttö mielessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    2. 2

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    3. 3

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    4. 4

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    7. 7

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    8. 8

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    9. 9

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    10. 10

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää