Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

EU-päättäjät pääsivät vihdoin viisauden alkuun

Jos tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, keskiviikkona järjestetty Euroopan unionin huippukokous eteni velkakriisin hoidossa vihdoin oikeaan suuntaan.

Tilaajille

Jos tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, keskiviikkona järjestetty Euroopan unionin huippukokous eteni velkakriisin hoidossa vihdoin oikeaan suuntaan.

Lähiaikoina nähdään, tehoavatko Brysselissä määrätyt lääkkeet Euroopan velkakriisin akuuttiin vaiheeseen vai eivät. Joka tapauksessa kokous ansaitsee kiitokset siitä, että päättäjät tekivät viimein niitä ratkaisuja, joita tutkijat, markkinat ja maalaisjärki ovat jo pitkään vaatineet.

EU:n ylimmät päättäjät sopivat, että Kreikka menee velkasaneeraukseen – vaikka tätä sanaa ei käytettykään –, väliaikaisesta vakausrahastosta tehdään eräänlainen vakuutusyhtiö, velkakriisiin hankitaan apua Kansainväliseltä valuuttarahastolta sekä muilta euroalueen ulkopuolisilta ja pankit patistetaan puskuroimaan itsensä finanssisektorin häiriöiden varalle.

Jokainen näistä linjauksista on erittäin suuri ja aiheellinen ratkaisu: pahimmin tulehtunut kohta leikataan ja varmistetaan, että ympäristö kestää operaation seuraukset.

Kukaan ei tiedä, riittääkö varmistus. Joka tapauksessa alkoi jo olla aika selvää, ettei Kreikka nouse rotkostaan ilman velkasaneerausta ja että kriisin leviäminen on päivä päivältä todennäköisempää.

Jos päättäjät tunnustivat tosiasiat, niin samoin käyttäytyivät markkinat.

Sijoittajat ja pankit ottavat vastaan kovan iskun Kreikan velkojen puolittamisesta ja pankkien "pakkopääomittamisesta". Silti ne ilmoittivat olevansa tähän valmiita. Luultavasti moni pankkipäättäjä ajattelee samoin kuin kollegansa Suomessa: pöytä nyt puhtaaksi, sillä kriisin pahenemisen uhka on suurempi vaara kuin isotkin tappiot Kreikka-vastuista.

Pääomittamisen ongelma on se, miten saadaan markkinat panostamaan juuri niihin pankkeihin, jotka ovat suurimmassa vaarassa ja tarvitsevat taseen vahvistusta eniten. Jos omistajat eivät tule tueksi, pankeilla on suuri kiusaus yrittää korjata taloustilannettaan kutistamalla antolainaustaan. Se heikentäisi entisestään finanssisektorin luottamusta ja rahavirtoja.

Toisaalta pankit voisivat jäädä odottelemaan, että lopulta veronmaksaja pääomittaa pankit joka tapauksessa. Kun huippukokouksen päätöksiä täsmennetään, tämä vaihtoehto on tehtävä niin pahanmakuiseksi, etteivät pankit halua turvautua siihen kuin todellisessa hädässä.

Olennaista kokouksen lopputuloksissa on myös se, mitä ei tehty.

Saksa ajoi Etelä-Euroopan vastustuksesta huolimatta läpi sen tärkeän periaatteen, että Euroopan keskuspankkia ei kytketä vakausrahaston rahoittajaksi ja pankkien pääomittamisen mesenaatiksi. Ranskan toivoma linjaus olisi merkinnyt yhteisvastuun kasvua ja ranskalaisten pankkien pääomittamista yleiseurooppalaisesta piikistä.

Saksan ajama saavuttama malli tarkoittaa, että rahasto takaa kriisimaiden lainapapereita osittain ja hankkii näin itselleen moninkertaisen tehon verrattuna rahaston nimellissummaan. Avuksi tullee yksityisen ja julkisen sektorin sijoittajia.

Takaajien – kansalaisten – riski saattaa kasvaa, mutta nykyinen tehoaan menettänyt kriisinhoitokin olisi johtanut kriisin edetessä riskien kasvuun.

Velkakriisin lopullinen ja kestävä ratkaisu ei löydy niistä toimintalinjoista, joita nyt vedettiin. Muuta aidosti tervehdyttävää toimintatapaa ei ole kuin jäsenmaissa tehtävä talouden rakenteiden korjaus, kurinalainen talouspolitiikka ja kilpailukyvyn kasvattaminen.

Kreikka on euroalueella pikkutekijä, ja se yrittää jo rämpiä oikeaan suuntaan. Erityisen tärkeää omavastuun ymmärtäminen olisi velkaantuneelle Italialle.

Kaikki keskiviikkona tehdyt vakauttavat ratkaisut valuvat hiekkaan, jos pääministeri Silvio Berlusconi jatkaa totutulla, omaan uraan keskittyvällä poliittisella linjallaan. Tarvitaan uusi talouden linja ja uusi pääministeri.

Nämä vaatimukset eivät enää ole vain Italian sisäisiä vaan koskevat koko euroalueen etua.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset
  • Velkakriisi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa, ottelu käynnissä

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    7. 7

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    8. 8

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    9. 9

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    10. 10

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää