Pääkirjoitus

Kosto houkuttelee Georgian voittajia

Georgian lokakuiset parlamenttivaalit saivat lännessä kiitosta. Asiantuntijoiden mukaan vaalit olivat olosuhteisiin nähden reilut, eivätkä häviäjät ruvenneet rähisemään tuloksen selvittyä. Nyt tilanne on muuttunut. Vaalit voittaneen pääministeri Bidznina Ivanišvilin hallitus on alkanut pidätyttää vaalit hävinneen presidentti Mihail Saakašvilin tukijoita.

Tilaajille

Georgian lokakuiset parlamenttivaalit saivat lännessä kiitosta. Asiantuntijoiden mukaan vaalit olivat olosuhteisiin nähden reilut, eivätkä häviäjät ruvenneet rähisemään tuloksen selvittyä.

Nyt tilanne on muuttunut. Vaalit voittaneen pääministeri Bidznina Ivanišvilin hallitus on alkanut pidätyttää vaalit hävinneen presidentti Mihail Saakašvilin tukijoita. Asiasta ovat ilmaisseet huolensa EU, Nato ja Yhdysvallat.

Kaltereiden taakse on passitettu eri lähteiden mukaan 10–20 sisä- ja puolustusministeriön johtohahmoa. Kyseiset ministeriöt on vuosien mittaan miehitetty Saakašvilille lojaaleilla tukijoilla.

Saakašvilin joukot pitävät pidätyksiä poliittisina ja vaativat niille lännen tuomiota. Uudet vallanpitäjät perustelevat toimia korruption ja muiden väärinkäytösten kitkemisellä. Entisistä "hyvistä" on tullut "pahoja" ja päinvastoin.

Georgian poliittisen tilanteen saamaa käännettä ei voi pitää suurena yllätyksenä. Valtakamppailu Ukrainan malliin on silti valitettavaa.

Silmällä kannattaa pitää nyt sitä, ovatko pidätykset laillisia. Vuonna 1991 itsenäistyneessä Georgiassa on moderni demokraattinen lainsäädäntö, mutta sen soveltaminen on iso ongelma. Syyttäjien ja tuomareiden puolueettomuuteen ei voi luottaa.

Teoriassa suurimmat valtaoikeudet ovat yhä vaalit hävinneellä presidentti Saakašvilillä. Tosiasiassa valtaa käyttää kuitenkin vaalit voittanut pääministeri Ivanišvili, jolle valta siirtyy muodollisestikin ensi vuonna perustuslakiuudistuksen tultua voimaan.

Tavalliset georgialaiset odottavat johtajilta uudistuksia, jotka parantavat taloutta ja työllisyyttä. Poliittisen eliitin vastavuoroiset pidätykset eivät kansaa suoraan hetkauta. Tilanne muuttuu, jos vanhoja poliittisia vankeja vapautettaessa ulos pääsee myös joukko ammattirikollisia.

Euroopan unioni ja muut länsivallat vaikuttavat Georgian tilanteeseen parhaiten suorilla yhteyksillä valtaapitäviin. Ivanišvilille ja muille vallassa olevan Georgian unelma -yhteenliittymän johtohahmoille on tehtävä selväksi, että pidätysten kierre vahingoittaa Georgian maakuvaa ja vaarantaa taloudellisen yhteistyön EU:n kanssa.

Ivanišvilin pitäisi ymmärtää hienovarainen viesti: veihän edellinen hallinto häneltä Georgian passin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Kaaos jatkuu Helsinki-Vantaan lentokentällä: Finnair pyysi matkustajia varautumaan kentällä yöpymiseen, sillä hotellit ovat täynnä

    6. 6

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    9. 9

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    10. 10

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää