Pääkirjoitus    |   Kolumni

Tutkimusta ja maton jatkamista

Pitäisikö valtion tukea kannattavaa vai kannattamatonta yritystoimintaa? Kysymys on hyvä mutta väärä. Verovarojen siirtoa yrityksille pitää perustella muuten kuin kannattavuudella. Yleensä kannattaa tukea tekemistä, josta hyöty leviää muualle yhteiskuntaan.

Tilaajille

Pitäisikö valtion tukea kannattavaa vai kannattamatonta yritystoimintaa? Kysymys on hyvä mutta väärä. Verovarojen siirtoa yrityksille pitää perustella muuten kuin kannattavuudella. Yleensä kannattaa tukea tekemistä, josta hyöty leviää muualle yhteiskuntaan.

Työmarkkinajärjestöjen koulutuspäiväkiistan taustalla oli hyvä ja kaunis ajatus. Henkilökunnan koulutus koituu tulevienkin työnantajien hyödyksi. Ellei osaamisen lisäämistä tueta, koulutusta järjestetään liian vähän ja lopulta kaikki kärsivät.

Sama koskee tutkimusta. Valtion kannattaa rohkaista yrityksiä ottamaan riskiä ja tuottamaan uutta tietoa. Se vie maailmaa eteenpäin, vaikka vain osa hyödystä tulee yritykselle itselleen.

Osassa yritystuista on siis järkeä. Olennaista ei ole, siirtyykö raha suurelle, pienelle, kannattavalle tai kannattamattomalle yritykselle, kunhan se ohjaa muun yhteiskunnan näkökulmasta viisaaseen käytökseen.

Valitettavasti verovaroja käytetään paljon myös asioihin, joihin valtion ei pitäisi sekaantua lainkaan tai joista saattaa olla jopa haittaa.

Telakkatuet osoittavat, että on teollisuudenaloja, joissa kansainvälisen kaupan pelisäännöt eivät toimi tai niitä ei ole.

Ala on tuomittu huutokauppaan, jossa mukana oleva maa joutuu joka kierroksella korottamaan tarjoustaan. Tukirahan nimittäminen innovaatiotueksi taitaa olla alan innovaatioista suurin.

Suomessa tuotekehitys- ja tutkimusrahojen jakaminen on kohtalaisen terveellä pohjalla moneen muuhun maahan verrattuna. Kokonaisuus ei kuitenkaan ole meilläkään johdonmukainen.

Tekes ja monet muut julkisella rahalla toimivat käyttävät runsaasti energiaansa kasvuhaluisten yritysten rahoituksen järjestämiseen. Se olisi täydellisessä maailmassa tietysti sijoittajien, pankkien ja muiden yksityisten rahoittajien työtä.

Suomessa pankit on kuitenkin ohjattu tekemään jotain aivan muuta. Asuntolainojen myöntäminen on pankille vaivatonta ja lähes riskitöntä, koska omistusasumista suositaan poliittisin päätöksin.

Yritysten rahoittaminen sen sijaan on työlästä, ja siitä rangaistaan. Mitä enemmän riskiä pankki ottaa, sitä enemmän se joutuu maksamaan veroa.

Ei hätää: mattoa voi jatkaa siirtämällä palasia sen päästä toiseen. Kun pankit on kannustettu pois yritysrahoituksesta, tilalle rakennetaan suurella vaivalla puolivirallisia kasvurahoittajia.

Matti Kalliokoski matti.kalliokoski@hs.fi
Twitter: mattikalliokosk
Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimituksen esimies.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset
  • Kolumnit
  • Matti Kalliokoski

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Sää on aiheuttanut yöllä ongelmia Helsinki-Vantaan lentokentällä: Finnair pyysi matkustajia varautumaan kentällä yöpymiseen, sillä hotellit ovat täynnä

    5. 5

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    6. 6

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    10. 10

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää