Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Merkelin kyyti kelpaa myös Suomelle

Saksan kristillisdemokraattien kirkas voitto sunnuntain vaaleissa perustuu ylivoimaiseen yksilösuoritukseen: liittokansleri Angela Merkelin näyttöihin Saksan johdossa. Merkelin vakaalle ja vankalle johtajuudelle ei ole löytynyt haastajaa sen enempää Saksasta kuin Euroopan unionistakaan.

Tilaajille

Saksan kristillisdemokraattien kirkas voitto sunnuntain vaaleissa perustuu ylivoimaiseen yksilösuoritukseen: liittokansleri Angela Merkelin näyttöihin Saksan johdossa. Merkelin vakaalle ja vankalle johtajuudelle ei ole löytynyt haastajaa sen enempää Saksasta kuin Euroopan unionistakaan. Kolmannelle kaudelleen lähtevän Merkelin ei tarvitse enää todistaa kenellekään mitään.

Olennainen kysymys on sen sijaan se, muuttuuko Merkelin harjoittama politiikka Saksassa ja etenkin EU-tasolla. Asiantuntijat eivät usko olennaiseen linjanmuutokseen, ja samaa vakuutti Merkel itse maanantaisessa lehdistötilaisuudessa Berliinissä.

Merkel joutuu kuitenkin etsimään hallituskumppanin, mikä väistämättä vaikuttaa myös EU-politiikan sävyihin. Kristillisdemokraattien (CDU) ja sen baijerilaisen sisarpuolueen CSU:n 41,5 prosentin äänisaalis ei aivan riitä hallituksen muodostamiseen yksin. Merkel kertoikin eilen, että alustavat tunnustelut Saksan sosiaalidemokraattien (SPD) leiriin on jo tehty. Jos tämä tie tuo tulosta, Saksaan syntyy jälleen kristillisdemokraattien ja demarien "suuri koalitio", kuten vuosina 2005–2009.

Demarit eivät tee neuvotteluja Merkelille helpoiksi. Kaupankäynti avainpaikoista ja politiikan yksityiskohdista voi kestää viikkokausia. Monien mielestä vaikeinkin vääntö SPD:n kanssa voi silti olla Merkelille helpompi vaihtoehto kuin yksinäinen vetovastuu, johon CDU/CSU:n ehdoton enemmistö olisi johtanut. Kristillisdemokraattien eurokriittinen siipi olisi voinut tehdä tällaisesta hallituksesta hyvin kiikkerän.

Vaikka sinipunahallitus on todennäköisin lopputulema, se ei ole ainoa vaihtoehto. Jos neuvottelut demarien kanssa ajautuvat umpikujaan, Merkel voi hyvinkin yrittää yhteistyötä vihreiden kanssa.

Sekä CDU:n että vihreiden riveistä löytyy väkeä, joka vierastaa ajatustakin yhteistyöstä. Keskitien kulkijat ovat ajatukselle huomattavasti myönteisempiä. Suurimmat esteet yhteistyölle ovat poistuneet Merkelin käännettyä selkänsä ydinvoimalle. Tieto vihreiden kiinnostuksesta hallitustyöhön voi liukastaa neuvotteluja SPD:n kanssa.

Etelä-Euroopan maissa uskotaan yhä, että kolmannen kauden Merkel on pehmeämpi neuvottelukumppani kuin entinen Merkel. Kriisimaissa toivotaan, että Merkel haluaa jäädä historiaan "suurena eurooppalaisena", joka painottaa solidaarisuutta ja alkaa taipua euromaiden velkojen yhteisvastuun suuntaan.

Todennäköisempää on kuitenkin se, että Merkelin uuden hallituksen linja ei juuri poikkea entisestä. Demareiden mahdollinen tulo hallitukseen voi tuoda uusia painotuksia, mutta perusajatus ei muuttune. Sen mukaan kriisimaita autetaan mutta vastineeksi pitää saada uudistuksia ja kuria.

Euromaiden velkojen yhteisvastuu ei ole hanke, josta saksalaiset haluavat kuulla vaalien jälkeen. Yhtä vähän siitä haluavat kuulla useimmat suomalaiset. Täysin eri ongelmakokonaisuus ovat Kreikka ja sen ehkä joskus tulevaisuudessa saamat velkahelpotukset. Kaikki tietävät, että Kreikan on lähes mahdotonta selvitä muuten velkavuorestaan. Kreikan tilanne otetaan esiin ehkä jo ensi vuonna.

Suomelle Saksan tiukka linja kriisiaikana on kelvannut hyvin. Jos Merkel ei muuta otettaan, Suomi jatkaa EU:n talousasioissa Saksan taustakuorossa. Jos taas Merkel yllättäisi ja pehmentäisi olennaisesti talouskurilinjaansa, Suomi jäisi yksin Hollannin kanssa. Se tietäisi suuria ongelmia pääministeri Jyrki Kataisen (kok) hallitukselle.

Merkelin murskavoittoa voi pitää osoituksena siitä, että sitoutuminen EU-yhteistyöhön ei sulje pois sitoutumista järkevään taloudenpitoon. Merkel ei ole tunnettu maailmoja syleilevistä EU-julistuksistaan. Sen sijaan hän on ainoita EU-johtajia, joiden suosio on kestänyt ja jopa vahvistunut kriisivuosien aikana.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    8. 8

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    9. 9

      Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa ottelua

    10. 10

      Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää