Pääkirjoitus    |   Kolumni

Oikea-aikainen eroaminen on taitolaji kuninkaillekin

Yhä harvemmalla kuninkaallisella on elinikäistä valtaa, kirjoittaa Kari Huhta.

Tilaajille

Espanjan kuninkaalle Juan Carlosille tulee nykyään kehua ja kiitosta tulvimalla. Tiedotusvälineiden teettämissä kyselyissä hänen suosionsa on noussut roimasti ensimmäistä kertaa vuosiin. Maanantaina Espanjassa valtiovierailulla ollut Meksikon presidentti Enrique Peña Nieto ylisti illallispuheessaan Juan Carlosia visionääriksi, jonka valtakaudella Espanjan demokratian kehitys on loistanut majakkana muille maille.

Vielä pari viikkoa sitten Juan Carlosin suosio oli pohjalukemissa. Sitten viime viikon maanantaina, hallittuaan lähes 39 vuotta, hän ilmoitti luopuvansa kruunusta.

Ilmoitus toimi kuin nuorennusleikkaus. Epäilyt 76-vuotiaan monarkin irstailusta, törsäilystä ja perheenjäsenten korruptiosta katosivat kuin sumu, ja esille nousi taas demokratiaa puolustava ja kansalaisia surutta sinutteleva Juan Carlos.

Juan Carlosin eroilmoitus oli sijoitus tulevaisuuteen. Ensi viikon torstaina 19. kesäkuuta valtaistuimelle nouseva kruununprinssi Felipe ja Espanjan monarkia saivat elpyneen suosion myötä ainakin kohtuullisen jatkoajan, vaikka vallan siirtymisestä järjestettäisi kansanäänestys.

Tapahtumilla Madridissa oli maailmalla monta kiinnostunutta yleisöä. Oikea-aikainen eroaminen on taitolaji. Tulokset vaihtelevat.

Nyrkkisääntö on se, että mitä huonompi tilanne ja mitä autoritaarisempi järjestelmä, sitä vaikeampaa on hallittu eroaminen.

Thaimaan kuninkaana 68 vuotta ollut 86-vuotias Bhumibol Adulyadej tuskin pääsisi eroamaan vaikka haluaisi, koska maan perinteinen eliitti on riippuvainen hänen arvovallastaan. Hieman erilaisissa piireissä kansainvälisen jalkapalloliiton 78-vuotias johtaja Sepp Blatter pyrkii kynsin hampain viidennelle puheenjohtajakaudelle. Asema suojaa häntä korruptioselvityksissä.

Toimivan parlamentaarisen demokratian tunnistaa siitä, ettei eroaminen aiheuta minkäänlaista järjestelmän kriisiä. Silloinkaan oikea-aikaisuus ei aina ole helppoa.

Suomessa seurataan viikonvaihteessa, miten kokoomus valitsee uutta puoluejohtajaa ja samalla Suomen pääministeriä eroavan Jyrki Kataisen tilalle. Kataisen eroa voi pitää kohtalaisen onnistuneena, vaikka sen seuraukset Kataiselle itselleen ovat vielä tuntemattomat. Kokoomuksen suosio ei ainakaan heti romahtanut, eikä puolue hajonnut.

Huonompi vaihtoehto oli Jutta Urpilaisen putoaminen demareiden johtajan ja valtiovarainministerin paikalta. Ehkä oikea-aikainen ero olisi ollut vähemmän vahingollinen demareille kuin Urpilaisen tappio Antti Rinteelle puoluekokouksen äänestyksessä 9. toukokuuta. Oikea-aikaisuutta on kuitenkin vaikea havaita oikeaan aikaan.

Eroaminen korkeimmistakin tehtävistä ei ole sinänsä uusi ilmiö, mutta kansanvallan vahvistuminen tekee siitä aiempaa yleisempää. Yhä harvemmalla on elinikäistä valtaa.

Suomessa oli vielä 1970-luvulla selvää, ettei presidentti Urho Kekkosta syrjäytetty edes vaaleilla. Nykyään on mahdoton kuvitella, että kukaan nousisi presidentiksi muuten kuin voittamalla aidosti vaalit.

Ennakkotapauksena viime vuosien merkittävin ero oli Benedictus XVI:n ero paavin tehtävistä helmikuussa 2013. Benedictus keskittyi paavina konservatiivisen teologiaan ja kirkon eheyden vaalimiseen, mutta eroamalla 85-vuotiaana hänkin tuli vahvistaneeksi kansanvaltaa. Benedictusin eron syyksi ilmoitettiin terveys, mutta vielä huonommassa kunnossa ollut Johannes Paavali II jatkoi vielä paavina viimeiseen hengenvetoonsa asti.

Myös paavin toimintaedellytykset riippuvat nykyään maallisesta valtuutuksesta.

Euroopan kuningashuoneet ovat yhä riippuvaisempia kansalaistensa tuesta, jota hyvä ero voi vahvistaa.

Tyylikkäimmin väistyi viime vuonna Alankomaiden kuningatar Beatrix ja hieman sotkuisemmin Belgian kuningas Albert II. Jäljellä on kuitenkin kiinnostava nimilista.

Britannian Elisabeth II on 88-vuotiaana ollut vallassa 62 vuotta. Pohjoismaissa pisimpään on hallinnut Tanskan 74-vuotias kuningatar Margareeta II, joka on ollut vallassa 42 vuotta. Ruotsin Kaarle XVI Kustaa on 68-vuotiaana ollut kuningas 41 vuotta. Norjan 77-vuotias kuningas Harald V on ollut vallassa 23 vuotta.

Jokaisessa kuningashuoneessa melko varmasti mietitään, mikä on niille oikea-aikaista.

Kari Huhta kari.huhta@hs.fi
Kirjoittaja on HS:n ulko- ja
turvallisuuspolitiikan toimittaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset
  • Kari Huhta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    8. 8

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    9. 9

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    10. 10

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää