Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Valtio tiukentaa otettaan kunnista

Taloudellinen ahdinko on hyvä konsultti myös valtiontaloudessa. 1990-luvun lamavuosien suuri keksintö olivat valtion budjettitalouden menokehykset, jotka hallitus sopii aina neljäksi vuodeksi etukäteen ja tarkistaa vuosittain. Ne ovat kattona valtiontalouden menoille.

Tilaajille

Taloudellinen ahdinko on hyvä konsultti myös valtiontaloudessa. 1990-luvun lamavuosien suuri keksintö olivat valtion budjettitalouden menokehykset, jotka hallitus sopii aina neljäksi vuodeksi etukäteen ja tarkistaa vuosittain. Ne ovat kattona valtiontalouden menoille.

Kehykset toivat 1990-luvulla kurin valtiontalouteen ja samalla lisäsivät merkittävästi valtiovarainministeriön valtaa ohjata muita ministeriöitä.

Tämän taantuman innovaationa on laajentaa kehysajattelua entisestään. Hallitus alkaa ohjata julkista taloutta kokonaisuutena eli ottaa valtiontalouden lisäksi tarkasteluun mukaan kaikki julkisen talouden osatekijät, ennen muuta kuntatalouden.

Uusi ohjausjärjestelmä tulee EU-lainsäädännöstä, mutta sille on myös kotitekoinen tarve. EU:ssa tarkoituksena on finanssikriisin jälkimainingeissa tehostaa eri maiden finanssipolitiikan yhteensovitusta.

Suomen ikiomana ongelmana, johon kuntakehyksillä yritetään vastata, on muihin EU-maihin verrattuna nopeasti heikentyvä huoltosuhde. 1940–1950-luvuilla syntyneet suuret ikäluokat ovat nyt siirtymässä eläkkeelle. Myöhempinä vuosina odotettavissa oleva hoivamenojen ja palvelutarpeen kasvu kaatuu suureksi osaksi kuntien vastuulle.

Kuntien talous on vapaassa luisussa jo nyt, ennen hoivamenojen jyrkkää kasvua. Taantuma on syönyt kuntien verotuloja, ja valtio on leikannut palveluiden järjestämiseen tarkoitettuja valtionosuuksia yrittäessään hillitä valtiontalouden velkaantumista. Velanotto on siirtynyt kuntien murheeksi, minkä lisäksi kunnat haalivat tuloja sieltä mistä niitä helpoiten irtoaa, yleensä veroprosenttia nostamalla.

Ensi vuonna peräti kolmannes kunnista nostaa kuntaveroprosenttia, mikä lisää entisestään eroja kuntien välillä. Osa suomalaisista maksaa kunnilta saamistaan palveluista korkean hinnan, kun osa saa samat palvelut huomattavasti halvemmalla.

Kunnilla on ollut jatkuva huoli siitä, että valtio siirtää niiden hoidettavaksi uusia tehtäviä mutta ei huolehdi riittävästä rahoituksesta. Siksi kuntien näkökulmasta valtion uudenlainen ohjaus ei ole vihollinen vaan ystävä.

Tarkoituksena on, että valtion kuntiin kohdistamat toimet koottaisiin vastaisuudessa kuntatalousohjelmaksi, josta käytäisiin neuvottelut valtion ja kuntien välillä. Kuntatalousohjelmaan sisältyisi suunnitelma siitä, miten kuntatalous saataisiin kokonaisuutena kohti tasapainoa.

Lisäksi kuntatalousohjelmassa asetettaisiin euromääräiset rajat sille, paljonko kuntien menot voivat muuttua valtion toimien takia. Epäselväksi tosin vielä jää, miten paljon sektoriministeriöiden sana vastaisuudessa painaa verrattuna ohjia pitelevään valtiovarainministeriöön – voiko valtiovarainministeriö esimerkiksi kieltäytyä kuntakehyksiin vedoten ottamasta budjettiin lakia, jonka sosiaali- ja terveysministeriö katsoo välttämättömäksi?

Julkisen talouden ohjausjärjestelmän lisäksi kuntien taloutta ravistellaan uudessa kuntalaissa, joka lähti loppuviikosta eduskunnan käsittelyyn.

Kuntalaki on iso kokonaisuus, josta taloussäännökset ovat vain yksi osa. Keskeistä on se, että kunnat eivät enää voi kehrätä loputonta alijäämää eli elää leveämmin kuin tulot sallisivat. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä on vastaisuudessa katettava neljän vuoden kuluessa, eikä alijäämää voi enää piilottaa kunnan budjetin ulkopuolelle kuntayhtymien taseeseen.

Kunnat ovat aiemmin voineet vyöryttää hankalia päätöksiä pitkälle tulevaisuuteen. Kuntalain ja valtionohjauksen kautta kuntatalouteen saadaan kaivattua ryhtiä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Kaaos jatkuu Helsinki-Vantaan lentokentällä: Finnair pyysi matkustajia varautumaan kentällä yöpymiseen, sillä hotellit ovat täynnä

    10. 10

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää