On aika puhua Suomen kriisistä merkityskadon käsittein. Jokainen kulttuuri, joka kadottaa keskeiset päämäärämerkityksensä ja yhdessä tekemisen mielen, joutuu lopulta kokonaisvaltaiseen kriisiin.
Näin kävi 1930-luvun Saksassa, jossa merkityksestä tyhjentyneiden sääntöjen seuraaminen johti viime kädessä järjestelmällisille tuhoamisleireille. Näin kävi Neuvostoliitossa, jossa työtoverit muuttuivat ilmiantajiksi ja naapurukset urkkijoiksi. Näin on yhä nopeammin käymässä myös 2010-luvun Suomessa.