Pääkirjoitus    |   Muut lehdet

David Cameron yrittää luoda nahkansa

Pohjalainen arvioi Britannian EU-jäsenyyden ehdoista käytyjä neuvotteluja.

Pohjalainen arvioi Britannian EU-jäsenyyden ehdoista käytyjä neuvotteluja.

”Britannian pääministerin David Cameronin kahden päivän iltalypsy Brysselissä toi muutamia odotettuja myönnytyksiä EU-kriittiselle saarivaltakunnalle. Liehuvin Union Jack -lipuin Cameron ei silti Brysselistä Lontooseen palaa.”

”Cameronin sinnikkyys voi riittää ­vakuuttamaan epävarmoja. – – Cameron neuvotteli ’hätäjarrun’, jolla poikkeuksellisen suuren maahanmuuton kohteeksi joutunut jäsenmaa voi seitsemän vuoden ajan rajoittaa toisista EU-maista tulevien työntekijöiden sosiaalietuuksia.”

”Nyt brittikonservatiivit näkevät ­parempana Thatcherin linjaaman eril­lisyyden, jolla on perustansa jo Winston Churchillin 1950-luvun ajatuksissa. Ironista on, että Brysselissä Churchillia pidetään yhtenä nyky-EU:n perustajista, kun Lontoossa hän edustaa ennen muuta brittiläistä erillisyyden ja brittien Kansainyhteisön ideaa.”

”On selvä, että yhteismarkkinoista Cameron haluaa pitää kynsin hampain kiinni. Cameron haluaa myös pitää huolen siitä, että Britannia voi pidättäytyä eurokriisin ja pakolaisongelman leimaaman poliittisen EU:n etenemisestä. ­Cameronille EU on väline, ei päämäärä.”

Ilta-Sanomat toteaa, että Cameron pyr­kii näyttämään neuvottelujen voittajalta.

”Nyt Cameron yrittää vakuuttaa syöttäneensä Manner-Euroopalle sellaisen käärmekeiton, ettei yhdessä jatkamiselle ole esteitä.”

”Cameron lupasi aikoinaan kansanäänestyksen kumartaakseen puolueensa euroepäilijöitä. Konservatiivien voitettua kevään vaalit lupaus piti lunastaa, ja sisäpoliittiseksi tarkoitettu työkalu sai kansainvälisen ulottuvuuden. Nyt Cameronin pitäisi luoda nahkansa ja muuttua puo­lueensa EU-kriitikoiden hyysääjästä eurooppalaisen Britannian johtohah­moksi.”

”Tehtävä ei ole helpoimmasta päästä, sillä Euroopasta eristäytyjät tekevät voitavansa nälviäkseen Cameronin ­neuvottelemia Britannian jäsenyys­ehtojen muutoksia näennäisiksi.”

Iltalehti arvioi, että Britannian EU-kansanäänestys ratkaistaan tunteilla.

”Cameron lähti EU-operaatiossaan uhkapeliin. Ei-äänten voittaessa hänen poliittinen uransa on lopussa – ja ­Eurooppa kriisissä. – – Monille briteille mitkään myönnytykset eivät riittäisi.”

”Britannian pysyminen unionissa an­taisi EU:ssa tilaa ratkaista vielä hankalampia pulmia – pakolaiskriisistä Vise­grad-maiden lipsumiseen unionin perusarvoista. Eurokriisikään ei ole välttämättä ohi – puhumatta Ukrainan ja Syyrian katastrofeista.”

”Brittien erityisehdot vahvistivat sen, ettei EU:ta voi leikata yhdenmukaiseksi kuin Versailles'n puutarhaa. Rauhanyhteisön hajoaminen vaikeuttaisi etenkin Suomen kaltaisen pienen maan elämää.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Himoliikkuminen on maailmassa vain harvan oikeus – Suomessakin on ihmisiä, jotka eivät liiku lainkaan, erot tyttöjen ja poikien välillä näkyvät jo 3-vuotiaana

    2. 2

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    3. 3

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Vielä hetki sitten Sdp oli paniikissa ja Rinteen asema horjui, arvioi politiikan asiantuntija – Miten puolue käänsi gallup-menestyksensä?

    6. 6

      Virossa on suoranainen Suomi-hurmos – hallitusrakennus muuttuu 6.12. sinivalkoiseksi, Raatihuoneen kellot soittavat Finlandiaa, eikä suomalaisia enää kutsuta poroiksi

    7. 7

      Neitseellisesti syntynyt vesivaraani kuoli yllättäen Helsingin Tropicariossa – ”Alku näytti hyvältä, söi sirkkoja ja puri sormeen”

    8. 8

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    9. 9

      Juhana Vartiaisen mukaan vain 40 000 työtöntä pystyy työllistymään – HS kysyi asiantuntijoilta, pitääkö luku paikkansa ja mitä ongelmalle pitäisi tehdä

    10. 10

      Yli miljoona rauhoitettua simpukkaa kuoli, kun 66 tonnia nikkeliä valui luontoon – nyt simpukat palaavat vähitellen Kokemäenjokeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    3. 3

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    4. 4

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    7. 7

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    8. 8

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    9. 9

      Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Japanissa tehdään niin vähän rikoksia että pikkuhousuvarkauskin saa rikostutkijat liikkeelle – poikkeuksena 70-vuotias sarjamurhaaja ”Musta leski”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Elina Gustafsson ja Mira Potkonen voittivat sarjansa nyrkkeilyn Tammer-turnauksensa
    3. Sunnuntain HS-uutiset ja sää katsottavissa
    4. Henri Kontinen ja John Peers loppuottelussa ATP-finaaliturnauksessa – ottivat syötönmurron avauserässä
    5. Jussi Pullisen essee: Somen piti pelastaa maailma, mutta nyt sitä pidetään jopa uhkana demokratialle – Saksa aloitti jo netin suitsimisen, vaikka ankara sääntely voi pilata palvelut Tilaajille
    6. Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen Tilaajille
    7. Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen? Tilaajille
    8. Yli miljoona rauhoitettua simpukkaa kuoli, kun 66 tonnia nikkeliä valui luontoon – nyt simpukat palaavat vähitellen Kokemäenjokeen
    9. Turussa asuva zimbabwelaistutkija jännittää maansa ja Hararessa olevan tyttärensä puolesta – ”Muiden maiden pitää nyt vaatia Mugaben seuraajalta demokraattisia vaaleja”
    10. Tunti sitten
    11. Neitseellisesti syntynyt vesivaraani kuoli yllättäen Helsingin Tropicariossa – ”Alku näytti hyvältä, söi sirkkoja ja puri sormeen”
    12. Kaksion saa jo lähes yksiön hinnalla pääkaupunkiseudulla – Katso, mitä pienet asunnot maksavat omalla alueellasi
    13. Näytä lisää