Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Vapaakaupasta tulee vaalien uhri

Yhdysvaltain suuret vapaakauppasopimukset ovat joutuneet vaalikamppailussa tulilinjalle

Eräässä vanhassa Pulmuset (Married with Children) -sarjan jaksossa (The Chicago Wine Party) keskiluokkainen perheenisä Al Bundy päättää vaikuttaa lähestyvissä vaaleissa. Hänen logiikkansa on pistämätön: ”Yhdysvaltoja ovat johtaneet aivan kauan sellaiset ihmiset, jotka tuntevat asiat. Ihmiset, jotka katsovat televisiouutisia, lukevat kirjoja ja yleensäkin jaksavat keskittyä. No, ei enää. Nyt on meidän vuoromme sanoa sanamme Amerikan tulevaisuudesta!”

Republikaanien presidenttikisassa on tänään tärkeä päivä, kun esivaalit järjestetään viidessä osavaltiossa. Floridassa ja Ohiossa voittaja saa kaikki osavaltion valitsijamiehet.

Ennakkosuosikki Donald Trump suuntaa taloudellisen viestinsä Yhdysvaltain albundyille. Trumpin perusviesti talousasioissa on se, että muut vievät amerikkalaisten työpaikat. Meksikolaiset syrjäyttävät Yhdysvalloissa ja kiinalaiset vievät loput Kiinaan.

Amerikkalaisen keskiluokan työpaikan puolustaminen on ollut perinnäisesti demokraattien hommia. Jos joku oikealta puolelta huutaa puolustavansa amerikkalaista työtä, tarjoaa yksinkertaisia lääkkeitä ja väki hurraa, demokraatit ovat hankalassa ­jamassa. Vastaankaan ei voi sanoa, vaikka mieli tekisi.

Niinpä muukalaisviha ei ole ainoa asenne, jota lietsotaan vaalien alla Yhdysvalloissa. Kun Trumpille ei huudeta työpaikkapopulismissa vastaan, hiljaisuus vahvistaa tunnetta vallitsevasta konsensuksesta, jonka mukaan Yhdysvaltojen tulee nostaa entistä korkeampia muureja suojatakseen talouttaan. Joten Trump marssii eteenpäin – kuten viikko sitten tiistaina teollisuusosavaltio Michiganissa.

Trumpin kannattajat ovat mainostaneet ehdokastaan talousosaajana. Näytöksi ­kelpaa se, että Trump on tehnyt itsestään miljardöörin. Todellisuudessa Trumpin ­talousväittämät sisältävät toisinaan sekä vääriä faktoja että virheellisiä tulkintoja.

Eivätkä ne Trumpin näytötkään ihan kiistattomia ole. Trump piti vielä hetki ennen finanssikriisiä puheita asuntomarkkinoiden vaaroista turhina ja suuntasi yhtiötään asuntolainamarkkinoille. ”Asuntomarkkinat ovat vahvat vielä pitkään”, hän sanoi vuonna 2006, kaksi vuotta ennen romahdusta ja asuntolainabisneksensä loppua. Romahduksen ennakointi meni monella muullakin pieleen, mutta harvalla talouden tilannekuva menee yhtä pahasti pieleen kuin Trumpilla.

Nyt Trump on sanonut jo monta kertaa, että Kiina keplottelee Yhdysvalloista työtä pitämällä yuania väkisin liian halpana. Todellisuudessa Kiina käyttää valtavia summia estääkseen yuanin arvoa heikentymästä. Yleinen tulkinta on, että yuan on liian vahva eikä liian heikko.

Mutta jos tarkoitus on sanoa, että Kiina varastaa työtä Yhdysvalloista, totuus saa väistyä. Ihmisiä on vaikea saada innostumaan siitä, että kyse on heikentyneestä ­kotimaisesta kilpailukyvystä ja kotimaisista yhtiöistä, jotka ovat siirtäneet sijoittajien – kuten Trumpin – toiveisiin vastaten työtä halpatuotantomaihin.

Vaikka Trumpista ei tulisikaan presidenttiä, nämä protektionistiset ja virheelliset tulkinnat voivat jäädä elämään vahvoina. Toisaalta presidenttinä Trumpin ei olisi pakko lunastaa muukalaisvihamielisiä lohkaisujaan. Talouden avauksia hän sen sijaan joutuisi viemään eteenpäin. Silloin tulilinjalla olisivat muun muassa vapaakauppasopimukset Tyynenmeren ja Euroopan maiden kanssa.

Ja vaikka demokraattien Hillary Clinton voittaisi, hänkin on jo joutunut Trumpin paineessa ja äänestäjien pelossa muuttamaan kantaansa vapaakauppasopimuksille kriittiseksi.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    2. 2

      Kaatuiko sukulaisesi sodassa? Maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen vainajien ”kotisivukone” kertoo valtavasti tietoa yksittäisten sotilaiden reiteistä ja vaiheista

    3. 3

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    4. 4

      Ursa kertoo paikantaneensa Inarin meteoriitin syöksypaikan: kappaleet putosivat Suomen syrjäisimpään kolkkaan Vätsäriin – ”Eräät havaitsijat tunsivat tärinän kehossaan”

    5. 5

      Mustan Barbaarin äiti kertoi oikeudessa luulleensa poliisia kerjäläiseksi – ”Kun katselin häntä, minulle ei tullut mieleenkään, että hän voisi olla poliisi”

    6. 6

      ”Pekalla ei ole rahaa eikä ruokaa, voisitko hakea edes makaronia?” Viranomaiset hätistivät helsinkiläisen Liisan hoitamaan miestä, jonka hän hädin tuskin tunsi

      Tilaajille
    7. 7

      Miehen elämän piti päättyä Lapin luontoon, mutta hän syntyikin siellä uudelleen – Tiivis luontosuhde edistää mielenrauhaamme ja auttaa vaikeuksien keskellä

    8. 8

      Suomessa sodan rökäletappiosta tehtiin torjuntavoitto, Saksassa osataan hävetä – Roman Schatz tuo esiin suomalaisten ja saksalaisten erot toisen maailmansodan käsittelyssä

    9. 9

      Vartijoiden armoille jäänyt ”Orléansin neitsyt” kieltäytyi pukeutumasta mekkoon ja pantiin roviolle – Suomennetut pöytäkirjat paljastavat Jeanne d’Arcin oikeusjutun koko raakuuden

    10. 10

      31-vuotias virolaismies yritti raiskata 15-vuotiaan tytön bussipysäkin takana Espoon Matinkylässä – tyttö sai mieheltä alkoholia, eikä muista tapahtumia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    2. 2

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    3. 3

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    4. 4

      Naispappeja syrjittiin Suomen suurimmilla kristillisillä nuorten festivaaleilla: ei päästetty pitämään messua, miespapit jättivät tervehtimättä

    5. 5

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    6. 6

      Instagram-suosikkitili julkaisee oppilaiden saamat pahimmat Wilma-huomautukset – Soitimme Wilma-viestien asiantuntijalle ja kysyimme, pitääkö tästä olla huolissaan

    7. 7

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    8. 8

      Pohjois-Korean raja­vartijat jahtasivat Etelä-Koreaan loikannutta sotilasta vain metrien päässä – video näyttää täpärän paon luoti­sateessa rajan yli

    9. 9

      Lähes 200:aa Kehä III:lla posottanut mies valitti ajokiellon pituudesta –”Ilman autoa työmatka kestää yli kolme tuntia”

    10. 10

      Timo Rautiainen karkotti jo 2000-luvun alussa uusnatseja keikoiltaan, nyt häntä haukutaan ”suvakiksi” – Heviyhtye Trio Niskalaukaus palasi lavoille 13 vuoden tauon jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    4. 4

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat