Pääkirjoitus    |   Vieraskynä

Nato takaisi Suomen turvallisuuden varmemmin kuin euro – ”Euron tuoma lisäturva on puhtaasti uskon asia”

Eurosta aiheutuvaa talouden taakkaa ei ole syytä kantaa turvallisuuspoliittisin perustein, kirjoittaa ministeri Antti Tanskanen.

Talous- ja rahaliitto Emu oli aluksi ennen kaikkea poliittinen suunnitelma. Rauhaa Euroopassa on turvattu sitomalla Ranska ja Saksa tiiviiseen liittoon. Myös Suomen Emu-jäsenyyttä pohdittaessa todettiin, että euroalueella on myös turvallisuuspoliittista merkitystä.

Mitä pitempi aika Emun jäseneksi liittymisestä on kulunut ja mitä runsaammin kokemusta euroalueen toimivuudesta on karttunut, sitä enemmän ja avoimemmin jäsenyyttä perustellaan turvallisuudella ja sitä vähemmän taloudella.

Eurosta aiheutuvaa talouden taakkaa kannetaan sen saman turvallisuuden ja samaistumisen vuoksi, joka on EU-jäsenyyden perusta. Eurojärjestelmään liittyminen oli pisin askel, joka pian kylmän sodan päättymisen jälkeen uskallettiin ottaa lännettymisen suuntaan.

Turvallisuuspolitiikassa askel taisi olla lyhyt. Nyt kyseenalaistetaan myös EU-jäsenyyden antama sotilaallinen suoja, vaikka mahdollisuus yhteiseen puolustukseen on kirjattu EU-sopimuksiin. Euron tuoma lisäturva on puhtaasti uskon asia.

Kun Emu-jäsenyyden talouden kehitykselle aiheuttamat rasitteet ovat valjenneet yhä useammille, on aika kysyä, mitä mistäkin kannattaa maksaa. Voitaisiinko nyt solmia sellaisia turvallisuuspoliittisia sopimuksia, joita ei pidetty mahdollisina pari vuosikymmentä sitten?

Natoon kuuluminen rajoittaa jäsenmaan itsenäisyyttä puolustuspolitiikassa, mutta euroalueen jäsenyys vie itsenäisyyden pala palalta lähes kaikilta osiltaan. Tähän tapaan asiaa ovat ilmeisesti arvioineet esimerkiksi Britannia ja Puola, joille kelpaa puolustusliitto muttei talous- ja rahaliitto. Niistä viidestä euromaasta, jotka eivät ole Naton jäseniä, eniten asukkaita on Itävallassa.

Enemmistö suomalaisista vierastaa tai suorastaan vastustaa Nato-jäsenyyttä. Luultavasti suuri osa vastustajista ajattelee, että liittyminen Natoon lisäisi jännitteitä Suomen rajalla.

Jos euro ei ole aiheuttanut sotilaallisia jännitteitä, se vain osoittanee, että eurolla ei ole mitään uskottavaa puolustuksellista merkitystä. On vaikea perustella väitettä, että euro olisi Natoa parempi turvallisuuspoliittinen väline. Nato tarjoaisi euroa vahvemman suojan ja ennalta ehkäisevän pelotteen, joka vähentäisi Suomeen kohdistuvaa uhkaa.

Kysymys Nato-jäsenyyden vaikutuksista puolustusmenoihin on toki aiheellinen. On kuitenkin otettava huomioon eurosta vapautumisen kansantuloa lisäävä vaikutus sekä se, että Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen asemaa investointien kohdemaana.

Kreikka ei voi pahimmillaankaan aiheuttaa euromaille niin suuria kustannuksia, että Suomen kannattaisi erota eurosta niiden takia. Euroeroa on pohdittava sekä itsemääräämisoikeuden säilyttämisen kannalta että sen perusteella, miten Saksa vaikuttaa Suomen talouteen.

Saksa vaatii, että euroalueella noudatetaan politiikkaa, joka lamauttaa suurimman osan muista jäsenmaista. Tuon linjan kilpailukykyä heikentävää ja kysyntää supistavaa vaikutusta euromaat eivät pääse pakoon niin kauan kuin Saksa ei halua ottaa huomioon oman politiikkansa vaikutuksia euroalueella.

Monet niistä, jotka ovat valmiit myöntämään euron talouspoliittiseksi virheeksi, eivät silti kannata eurosta eroamista. He vetoavat eron hankaluuteen ja kalleuteen.

Eroprosessia ja sen vaikutuksia on vaikea arvioida, ja arvioon vaikuttaa myös se, kuinka pitkällä aikavälillä euroeron tai eurossa pysymisen vaikutuksia arvioidaan. Mitä pitempi tarkastelujakso on, sitä vähemmän eron kustannukset painavat. Rohkeat päätökset odottavat valtiomiessarjan tekijöitä.

Aika ei hoida Suomen nykyiseen asemaan liittyviä ongelmia. Viime vuonna viiden EU-elimen puheenjohtajat esittivät, että euromaiden päätösvaltaa siirretään yhteisille toimielimille, koska kansallisesta talouspolitiikasta annetut säännöt ja suuntaviivat eivät johda todelliseen talous- ja rahaliittoon.

Saksalaisten valtavat säästöylijäämät eivät ole sulamassa eikä deflaation uhka häipymässä. Venäjän politiikan arvaamattomuus lisääntyy, kun maan talous vajoaa yhä suurempiin vaikeuksiin.

Ruotsissa keskustellaan liittymisestä puolustusliittoon mutta ei talous- ja rahaliittoon. Ruotsi on ainoa EU-maa, joka ei nyt kuulu kumpaankaan.

Naapurimaat eivät päätä Suomen asioista, mutta niiden toiminnalla on vaikutusta siihen, mitä Suomen on viisasta päättää.

Antti Tanskanen

Kirjoittaja on ministeri.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    3. 3

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    4. 4

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    5. 5

      Japanissa tehdään niin vähän rikoksia että pikkuhousuvarkauskin saa rikostutkijat liikkeelle – poikkeuksena 70-vuotias sarjamurhaaja ”Musta leski”

    6. 6

      Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

    7. 7

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    8. 8

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    9. 9

      HS Inarissa: Paavo Ruotsalaisen kodin lähelle saattoi pudota pala Marsia – ”Sanoin vaimolle, että joku taisi ampua valoraketin”

    10. 10

      Morrissey vähättelee viihdealan seksuaalisesta ahdistelusta noussutta kohua: ”Ihmiset ovat tienneet mitä tapahtuu ja pelanneet mukana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    3. 3

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    4. 4

      Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    5. 5

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    6. 6

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    7. 7

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    8. 8

      Metrojuhlia ei järjestänyt kukaan, joten ihmiset tekivät ne itse – HS oli ensimmäisen Espoon-metron kyydissä, ja tältä vaunussa näytti

    9. 9

      Kun junalipun ostaminen kännykällä ei onnistunut, konduktöörit poistivat matkustajan pimeään yöhön

    10. 10

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää