Pääkirjoitus

Keinot ja tavoitteet ovat kaksi eri asiaa

Tiettyjen keinojen kannattaminen sotketaan usein tavoitteisiin, joihin keinoja käyttämällä on aikoinaan pyritty.

Poliittisen kentän jakaminen oikeistoon ja vasemmistoon on menet­tänyt merkityksensä. Tätä väitettä on toistettu varmaankin jo sukupolven ajan. Samaan aikaan varsinkin tällä vuosikymmenellä ­poliittinen keskustelu on vilkastunut Suomessa. Yhteiskunnalliset ­kysymykset herättävät kiivasta väittelyä, ja 1970-luvun lopulta jatkunut äänestysaktiivisuuden lasku on tällä vuosituhannella pysähtynyt. Ajoittain äänestysaktiivisuus on jopa hiukan noussut.

Ne, jotka korostavat oikeisto–vasemmisto-jaon merkityksen vähenemistä, haluavat yleensä viestiä kahta näkemystä. Ensimmäinen on, että puolueiden erot olisivat hämärtyneet. Toinen taas on, että jokin muu akseli – ­esimerkiksi jako arvoliberaaleihin ja arvokonservatiiveihin – olisi mielekkäämpi tapa ­jäsentää yhteiskunnallisia näkemyksiä.

Kritiikin taustalla on kuitenkin myös kolmas syy. Vasemmiston ja oikeiston tunnusmerkit ovat muuttuneet. Jos määrittelee vasemmistolaisuuden vain keinojen eikä päämäärien perusteella, voi päätyä hämmentäviin lopputuloksiin.

Osmo Soininvaara on tunnetuimpia vihreitä poliitikkoja, aktiivinen ja usein poleeminen yhteiskunnallinen keskustelija. Hän kehitteli ajatuk­siaan tuoreessa blogikirjoituksessaan (24.4.), jonka otsikko oli vastaväitteitä kalastelevasti ”Tarvitaan vasemmistolaista markkinaliberalismia”.

Soininvaaran perusväite on, että jos vasemmistolaisuuden määrittelee pohjoismaistyyppisen hyvinvointivaltion puolustajaksi ja tulo­erojen vastustajaksi, sille löytyy laaja kannatus. Nykyinen vasemmisto on kuitenkin takertunut keinoihin, jotka merkitsevät työelämässä monen syrjäyttämistä työttömyyteen ja politiikassa vallansiirtoa koko kansaa edustavalta edus­kunnalta suuryrityksiä ja työssä olevia edustaville järjestöille.

Soininvaaran ajattelussa vasemmistolainen markkinaliberalismi ajaa vasemmistolaisia tavoitteita eli hyvinvointivaltiota ja tulontasausta mutta haluaa hyödyntää markkinoilla tapahtuvaan kilpailuun kuuluvaa luovuutta ja tehokkuutta.

Suurin ero perinteiseen vasemmistoon on todennäköisesti näkemys työmark­kinoista. Soininvaaran vaihtoehto kannattaa joustavia työmarkkinoita, joiden vaikutuksia pehmennetään perustulolla.

Talous on aina ollut keskeinen aihe poliittisessa keskustelussa. Suhtautuminen yksityiseen omistusoikeuteen määritteli pitkään keskeisimmän ideologisen ­jakolinjan. Koska keskustelulla on sukupolvien mittaiset juuret, tiettyjen ­keinojen kannattaminen sotketaan usein tavoitteisiin, joihin keinoja käyttämällä on aikoinaan pyritty. Näin syntyy helposti väärinkäsityksiä tai ajatusluutumia.

Suhtautuminen kilpailtuihin markkinoihin on hyvä esimerkki tästä. Terve kilpailu tarkoittaa sitä, että taloudellisessa toiminnassa yksittäisellä toimijalla, kuten nykyisillä suuryrityksillä, ei ole etuoikeuksia. Kilpailun hyödyntäminen ei ole lähtökohtaisesti oikeistolaista tai vasemmistolaista, vaan sillä voidaan edistää hyvinkin erilaisia yhteiskunnallisia tavoitteita. Kilpailtujen markkinoiden vastakohta ei myöskään ole yltä­kylläisyys vaan niukkuuden jakaminen toisin keinoin ja usein ilman luovia ratkaisuja.

Soininvaaran kirjoitus härnää tarkoituksellisesti arkikeskustelua, mutta se yllyttää samalla myös syvälliseen yhteiskunnalliseen pohdintaan. Punalipun heiluttaminen vappuna voi kertoa, millaista yhteiskuntaa lipun kantaja tavoittelee. Usein se kuitenkin kertoo myös siitä, millaisia vanhoja vastauksia hän haluaa antaa niihin uusiin kysymyksiin, joita kukaan ei ole vielä toistaiseksi pystynyt täsmällisesti muotoilemaan.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    2. 2

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    3. 3

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    4. 4

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvepääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

    5. 5

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    6. 6

      Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

    7. 7

      Weinstein-skandaali syvenee – Game of Thrones -näyttelijä Lena Headey syyttää tuottajaa ahdistelusta

    8. 8

      Jari Jääskeläinen on vaihtanut työmaakoppien tyttökalentereita luontokalentereihin – rakennusalalla naisia on häiritty vuosikymmenet, mutta nyt asiaan halutaan muutos

    9. 9

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen kääntää saduista roolit nurin – Tasa-arvoista kasvatusta korostava vanhempi törmää yhä ihmettelyyn

      Tilaajille
    10. 10

      Flunssaisena töihin tuleva on pahoinpitelijä – Ihmisellä pitää olla mahdollisuus sairastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    3. 3

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    4. 4

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    5. 5

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    6. 6

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    7. 7

      Meteorologi selittää, miksi Helsingin yllä loisti voimakkaan punainen aurinko

    8. 8

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    9. 9

      Uusi kulmakarvojen tatuointimenetelmä villitsee Suomessakin, mutta onko microblading turvallista? Asiantuntija oikoo viisi väärinkäsitystä

    10. 10

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    7. 7

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää