Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Keskusjärjestöstä tulikin vain riitaa

SAK:n ja STTK:n liittojen kaavailema yhteinen keskusjärjestö on käytännössä kuopattu.

Puolitoista vuotta valmisteltu SAK:n ja STTK:n liittojen yhteinen uusi keskusjärjestö on käytännössä jo kuopattu. Tilanteen tunnusti julkisesti STTK:n puheenjohtaja Antti Palola järjestönsä edustajiston kokouksessa viime torstaina (HS 20.5.). SAK:ssa jotkut liitot elättelevät vielä ajatusta keskusjärjestöjen yhdistymisestä.

Liittojen tällä erää todennäköisesti viimeinen kokous hankkeesta on 1. kesäkuuta. Asiaan tuskin palataan pariin vuoteen.

Alkuperäinen ajatus kahden palkansaajakeskusjärjestön yhdistämisestä oli sinänsä järkevä. Työelämässä jako duunareihin ja toimi­henkilöihin on hämärtynyt ja toimihenkilöiden ammattirooli proletarisoitunut. Ylipäätään ammattien rajat ovat hämärtyneet. Yksi uuden keskusjärjestön tavoitteista olisi ollut liitto- ja sopimusrajariitojen ennaltaehkäisy.

Uudella keskusjärjestöllä oli tarkoitus muuttaa ammattiyhdistysliikkeen imago ­ei-liikkeestä uutta rakentavaksi, eteenpäin katsovaksi liikkeeksi. Se jää nyt haaveeksi. Uudesta järjestöstä piti myös tulla puoluepoliittisesti sitoutumaton.

Hanke oli kauniisti sanottuna kunnianhimoinen: selvitystyöhön lähti vajaat 50 ammattiliittoa, pääosin SAK:sta ja STTK:sta, mutta myös keskusjärjestöihin sitoutumattomia liittoja ja pari liittoa korkeasti koulutettujen Akavasta.

Uudesta keskusjärjestöstä piti tulla ennen kaikkea vahva vastavoima Elin­keinoelämän keskusliitolle. Suurimmillaan se olisi edustanut 1,7:ää miljoonaa palkansaajaa.

Työmarkkinamaailma ehti kuitenkin hankkeen valmisteluvaiheessa muuttua niin paljon, että kysyntä uudelle keskusjärjestölle ehti vanheta, ainakin väliaikaisesti. Yksi tärkeä muutos tapahtui viime syksynä, kun EK muutti sääntöjään ja luopui oikeudestaan solmia keskitettyjä tuloratkaisuja. Meneillään oleva kierros on näillä näkymin viimeinen, jos se edes saadaan maaliin asti.

Jos EK ei enää neuvottele, uudella keskus­järjestöllä ei olisi pöydän vastakkaisella puolella ketään. Työnantajat aikovat vastedes neuvotella työehtosopimuksista liittokohtaisesti.

Myös aikataulu petti. Neuvottelut kilpailu­kykysopimuksesta veivät keskusjärjestöjen ja liittojen puheenjohtajien ajan.

Uusi keskusjärjestö alkoi murentua viimeistään siinä vaiheessa, kun STTK:n liitot yksi toisensa perään irtautuivat projektista. Palola joutui vain siis tunnustamaan tapahtuneen: jäsenliitot katosivat hänen taustaltaan. Pari liittoa ehti jo loikata Akavaan.

STTK:n jäsenliitot puolestaan irtautuivat hankkeesta, koska niiden johtajat pelkäsivät liittojensa hajoamista.

Näyttää siltä, että keskusjärjestöhanke pikemminkin erotti kuin yhdisti keskusjärjestöjä. STTK:ssa kavahdettiin SAK:n avointa vasemmistolaisuutta, kun taas SAK:ssa ajateltiin, että sen liitot joutuvat taistelemaan koko palkansaajakentän puolesta. Sellainen mieliala SAK:laisille jäi viime syksyn joukkomie­lenosoituksesta Helsingin keskustassa.

Ehkä eniten fuusiosuunnitelma vaikutti akavalaiseen Insinööriliittoon. Liiton tähänastinen puheenjohtaja Pertti Porokari oli keskeinen toimija uuden keskusjärjestön valmistelussa. Insinööriliitto oli lopulta ainoa Akavan liitto, joka pysyi valmistelussa mukana. Suuri osa insinööreistä halusi kuitenkin pysyä Akavassa. Niinpä Insinööriliiton edustajisto päätti viime viikon perjantaina erottaa Porokarin – ja liiton koko hallituksen – äänin 50–20. Potkujen tärkein peruste oli, että Porokari on heikentänyt liiton suhteita muuhun akavalaiseen yhteisöön.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset
  • SAK
  • STTK

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    2. 2

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    3. 3

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    4. 4

      Sinisten oli tarkoitus heittää halla-aholaiset ulos perussuomalaisista – tekstiviestit kertovat kaaoksesta hajoavassa puolueessa

    5. 5

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston, Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella – Vapaavuori hämmästyi: ”Maamme on heikosti tunnettu”

    6. 6

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    7. 7

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    8. 8

      NFL-pelaaja osui Donald Trumpin kiukkuhermoon, nousi ylös Meksikon kansallislaulun ajaksi – vastaus herätti taas huolen presidentin prioriteeteista

    9. 9

      Ilmatieteen laitos varoittaa liukkaista teistä tiistaiaamuna

    10. 10

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    2. 2

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    3. 3

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    4. 4

      New Yorkissa siskoni sopeutui hyvin joukkoon – Suomessa moni katsoo häntä kuin hänessä olisi jotain vikaa, ja se tuntuu pahalta

    5. 5

      Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

      Tilaajille
    6. 6

      Tältä näyttää syrjäytyminen Suomen kartalla: Kruunupyyssä voidaan parhaiten, synkin tilanne on Äänekoskella – HS:n laskuri ja kartat kertovat, miten kotikuntasi nuorilla menee

      Tilaajille
    7. 7

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    8. 8

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston, Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella – Vapaavuori hämmästyi: ”Maamme on heikosti tunnettu”

    9. 9

      Sinisten oli tarkoitus heittää halla-aholaiset ulos perussuomalaisista – tekstiviestit kertovat kaaoksesta hajoavassa puolueessa

    10. 10

      Maailma teki uskomattoman tempun ja torjui happosateet ja otsonikadon – nyt 15 000 tutkijaa vetoaa ihmiskunnan selviämisen puolesta, mutta suurimpaan ongelmaan ei löydy ratkaisua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    4. 4

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    5. 5

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    6. 6

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää