Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Syksyn uusiin kriiseihin voi varautua lepäämällä

Kesätauon jälkeen maailma on entisellään, mutta irrottautuminen auttaa kohtaamaan sekä vanhat kriisit että katveessa odottavat uudet mullistukset.

Suuri osa Suomesta siirtyy juhannuksesta vapaalle. Lomakaudella onkin tärkeä merkitys jaksamiselle.

Kesäloma tulee suureen tarpeeseen niille, joille se kesällä suodaan, sillä viime ajat ovat olleet monella tavalla raskaita Suomessa ja muualla Euroopassa.

Talous laahaa edelleen taantuman tunnelmissa. Työmarkkinoilla asetelmat olivat pitkään lukkiutuneena. Eurooppaa koki ennennäkemättömän pakolaiskriisin ja nationalistinen äärioikeisto keräsi voimia eri puolilla Eurooppaa. Venäjä jatkoi sotavoiman käyttöä sekä Ukrainassa että Syyriassa. Päällimmäiseksi Euroopassa nousi vielä Britannian kansanäänestys EU-jäsenyydestä juhannusaattona.

Ihmiskunnan kyky keskittyä pitkiin prosesseihin eikä vain yksittäisiin dramaattisiin tapahtumiin tuskin parantuu vain lomanvietolla, mutta silläkin voi olla merkitystä. Lomalla voi vaikka lukea pari hyödyllistä kirjaa dekkareiden lisäksi.

Osa ottaa lomaa myös uutisista, ja se on ymmärrettävää. Viimeinen asia, jota lomalle lähtijä haluaisi miettiä sulloessaan tavaroita auton takakonttiin, on loman jälkeen eteen vierivät uudet ja vanhat ongelmat ja isot uutistapahtumat. Niillä ei suinkaan pidä pilata kesänsä, vaan teemat voi käydä läpi ja sitten asettaa ne syrjään odottamaan aikaansa. Käynee myös niin, että osa ongelmista ratkeaa ja toisia taas ei pysty edes ennakoimaan.

Jos viettää kesänsä tiedotusvälineitä seuraten, yksi varma uutisteema on Yhdysvaltain presidentinvaalikampanja. Kampanjointi on kestänyt jo kahden jääkiekkokauden verran, mutta jäljellä on vielä yli neljä kuukautta peliaikaa ennen marraskuun alun vaalipäivää. Mukaan ehtii toki myös kesän jälkeen.

Demokraattisen puolueen ja republikaanisen puolueen puoluekokoukset heinäkuun loppupuolella eivät ole samanlaisia taistelutantereita kuin joskus aiemmin, sillä molempien puolueiden presidenttiehdokkaat selvisivät jo esivaalikierroksella. Demokraattien ehdokkaan Hillary Clintonin ja republikaanien ehdokkaan Donald Trumpin vaalitaistosta tulee kuitenkin poikkeuksellisen ruma, ellei yllätyksiä tapahdu.

Clintonin tämänhetkinen johtoasema on saanut Trumpin oikeastaan vain koventamaan puheitaan, joilla hän on jo ehtinyt loukata jokseenkin kaikkia demokraattisen oikeusvaltion perusarvoja.

On selvää, että pakolais- ja maahanmuuttokriisi jatkuu myös syksyllä. Juhannuksen alla julkaistu YK:n pakolaisviraston UNHR:n vuosikatsaus kertoo, että sotia ja kurjuutta paenneita ihmisiä on nyt maailmassa yli 65 miljoonaa.

Vain pieni osa pakolaisista ja maahanmuuttajista on päätynyt Eurooppaan, mutta heistä useimpien turvapaikkahakemuksia ei ole vielä käsitelty. EU:n tavoite sijoittaa 160 000 turvapaikanhakijaa EU:n sisällä eri jäsenmaihin on vielä lähtöruudussa. Pakolaistilanteen hoidossa Euroopalta vaaditaan päättäväisyyttä, yhtenäisyyttä ja viisautta, joista on ollut tähän asti pula.

Lyhyemmän aikavälin uusia kriisien uhkia valitettavasti löytyy hakemattakin. Monet vakavimmista uhista liittyvät Kiinaan.

Eniten huomiota uutisissa saa Kiinan talous, jonka käänteillä on maailmanlaajuiset vaikutukset. Kiinan talouskasvu ei ole hyytynyt niin paljon kuin huolestuneimmissa ennusteissa arvioitiin, mutta velkakuplan kaltaiset epävarmuustekijät ovat maailmantalouden suuria riskejä. Riskien olemukseen kuuluu, että osa niistä toteutuu.

Liian vähälle huomiolle jää Kiinassa meneillään oleva sananvapauden rajoittaminen entisestään sekä sen rinnalla pyörivä kansallinen ja kansainvälinen propagandakampanja, joka jättää mittasuhteissaan Venäjän tehtaileman disinformaation kauas taakseen.

Konkreettisin uusi uhka koskee Kiinan ja sen naapurimaiden kiistaa saarista ja aluevesistä Etelä-Kiinan merellä.

Suomalaisten lomaillessa odotetaan Haagissa toimivalta kansainvälistä merioikeuden yleissopimusta tulkitsevalta tuomioistuimelta ratkaisua Filippiinien Kiinaa vastaan saarikiistoissa nostamista kanteista. Kiina kiistää tuomioistuimen oikeuden päättää Filippiinien vaatimuksista, vaikka on vahvistanut kansainvälisen merioikeussopimuksen.

Kyseessä voi olla Kiinan kommunistijohdolle nöyryyttävä poliittinen tappio, johon se voi reagoida entistä suuremmalla voimannäytöllä Etelä-Kiinan meren kiistellyillä alueilla. Se taas asettaisi Kiinan ja Yhdysvallat entistä vaarallisemmin vastakkain alueen valvonnassa. Siinä piilee uuden suuren ja erittäin vakavan kriisin uhka.

Tilanne Etelä-Kiinan merellä tai pakolaisleireillä ei kuitenkaan parane siitä, että suomalaiset käyttävät kesänsä sen pohtimiseen tai ahdistuvat siitä etukäteen. Vaihtoehtona voi esimerkiksi keskittyä odottamaan Rio de Janeiron olympialaisia. Niitäkin tosin ympäröi kriisien vyyhti, mutta lopuksi niissä myös urheillaan.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

    6. 6

      Paljastava pukeutuminen on häirintää

    7. 7

      Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

    8. 8

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    9. 9

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    10. 10

      Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    11. Näytä lisää