Pääkirjoitus    |   Vieraskynä

Ohjelmistoala voisi siivittää palvelujen kasvua

Vasta 40 prosenttia palveluyrityksistä panostaa tosissaan digitaalisuuteen.

Microsoftin viimeisimmät irti­sanomiset olivat Suomessa jälleen raskas isku sekä inhimillisesti että taloudellisesti. Digiosaajien tulo työmarkkinoille on kuitenkin myös myönteinen mahdollisuus.

Tuore tutkimustieto osoittaa, että niin palvelualoilla kuin ohjelmisto­alallakin on huimat, toisiaan tukevat kasvun mahdollisuudet. Palvelualat ovat tuottaneet Suomen koko talouskasvusta tällä vuosituhannella noin 60 prosenttia.

On lupa odottaa vielä paljon suurempaa tuottavuusloikkaa kuin mitä kilpailukykysopimuksella tavoitellaan. Loikan tarpeesta kertoo muun muassa se, että Suomen kilpailu­kyky hyytyi sveitsiläisen bisnes­koulun IMD:n vertailussa sijalle 20.

Palveluyrityksistä lähes 60 prosenttia on yhä diginukkujia. Diginukkujat eivät ole vielä nostaneet digitalisoitumista oleelliseen rooliin strategioissaan.

Voimakkaimmin kasvavista palveluyrityksistä miltei kaikki – 96 prosenttia – kuitenkin hyödyntävät ­digitalisaatiota tai ovat siinä suunnannäyttäjiä. Palvelualojen työn­antajien Paltan ”Digitaloudesta kasvua” -tutkimus osoittaa, että digi­talisaatio on palvelualoilla ratkaiseva menestystekijä. Ne, jotka digitalisoivat, kasvavat, ja ne, jotka kasvavat, digitalisoivat.

Diginukkujien suuri määrä on ongelma, mutta samalla siinä on valtavasti potentiaalia uuteen kasvuun. Digitaalisuuteen panostaa tosissaan vasta runsaat 40 prosenttia palveluyrityksistä. Jos loputkin 60 prosenttia tekisivät niin, voisi syntyä Suomen koko kansantalouteen vaikuttava merkittävä nousuvoima.

Digiherätys palvelualoilla on siis tarpeen. Siihen tarjoaa tarvittavan osaamisen voimakkaassa kasvussa oleva ohjelmistoala. Ohjelmisto­yrittäjät ry:n tuore barometri kertoo, että peräti kolme neljästä ohjelmistoyrityksestä kasvaa. Jos yritys kannattaa hyvin ja on kansainvälinen, kasvun voi ennakoida olevan kiihtyvää ja kestävää.

Suomelle erityisen hienoa on, ­että miltei kaksi kolmasosaa ohjelmistoalan yrityksistä on palkkaamassa lisää työntekijöitä. Koko maassa puhutaan vuositasolla tuhansista uusista työpaikoista. Tässä on irtisanotuille uusi mahdollisuus. Kansallisesti mahdollisuus on kuitenkin vielä suurempi.

Palvelualojen valtava kasvu­potentiaali ja ohjelmistoalan osaaminen on saatettava yhteen paljon nykyistä laajemmin. Jos siinä onnistutaan, Suomen resurssien ja tarpeiden yksi keskeinen kohtaanto-ongelma on ratkaistu.

Palvelualat ovat jo hyvässä kasvussa. Paltan arvion mukaan yksityisten palvelutoimialojen liikevaihto kasvoi vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä 3,5 prosenttia – suhdanteisiin nähden hyvin. Maltillisen vuosiennusteen mukaan luvassa on kymmenentuhatta uutta palvelutyöpaikkaa.

Vielä enemmän lupaa se, että ­Tilastokeskus kertoo palveluviennin kasvaneen viime vuonna peräti 15 prosenttia. Palveluiden vienti Suomesta lisääntyy tuontia nopeammin: palvelukaupan ylijäämä lähes kaksinkertaistui. Potentiaalia kuvaa, että vasta neljännes palveluyrityksistä vie palvelujaan. Silti 2000-luvulla viennin kasvusta lähes 70 prosenttia on tullut palveluviennistä.

Miten nämä lupaavat näkymät sitten toteutetaan käytännössä?

Hallitusohjelmaan digitalisaation mahdollisuudet on kirjattu hyvin. Yksi tavoitteista on varmistaa, että osaavaa henkilöstöä on saatavilla.

Nyt olisi. Työnvälitys ja täydennyskoulutus on aluksi saatava vauhdilla kuntoon ja irtisanotut ihmiset viiveettä sijoittumaan rekrytoiviin yrityksiin. Luova tuho – vanhojen tuotteiden ja ammattien häviäminen uusien tieltä – on tosiasia, joka vaatii työ­elämään ennakkoluulottomiakin ratkaisuja. Digiyritysten kasvun edellytyksiä pitää tukea, ja julkisesta tietoaineistosta on tehtävä liike­toiminnan raaka-ainetta.

Lisäksi tulee kehittää uusia digitaalisia, kansainvälisiä ansainta­malleja ja liiketoimintaosaamista. Kansainvälinen palvelukauppa kasvaa 10–15 prosentin vuosivauhtia. Suomen tulee uudistua päästäkseen tähän täysillä mukaan. Kyse ei ole teknologiasta vaan kulttuurista.

Ohjelmistoalan menestys Suomessa ei ole sattumaa. Ajassa kehittyvän huippuosaamisen ja ennakkoluulottoman yrittämisen vahvuudet pitää entistä enemmän saada tukemaan myös muun talouden kasvua.

Koko talouden läpäisevä digitaalisuus on myös globaalin menestyksen uusi avain. Tähän panostaminen on Suomen etu.

Rasmus Roiha ja Riitta Varpe

Roiha on Ohjelmistoyrittäjät ry:n toimitusjohtaja ja Varpe Palvelualojen työnantajien Paltan toimitusjohtaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset
  • Vieraskynä
  • Digitalisaatio
  • Palveluala

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Kaaos jatkuu Helsinki-Vantaan lentokentällä: Finnair pyysi matkustajia varautumaan kentällä yöpymiseen, sillä hotellit ovat täynnä

    10. 10

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää