Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Eduskunta jatkaa syksyllä sotesta

Kevätistuntokausi oli eduskunnalle suhteellisen tavanomainen.

Eduskunta ehti jo kirmata kesälaitumille normaaliin tapaansa juhannuksesta, mutta sitten tulikin kutsu takaisin käsittelemään Britan­nian kansanäänestyksen tulosta. Niinpä eduskunta pääsi istuntotauolle vasta viime perjantaina keskusteltuaan Britannian mahdollisesta EU-erosta eli brexitistä.

Eduskunta on viimeksi kutsuttu koolle kesken kesätauon kesällä 2012. Silloin syynä oli eurokriisi ja Espanjan pankkien tukeminen.

Kevätistuntokausi oli eduskunnalle suhteellisen tavanomainen, jos ei ota huomioon toimintaa väistötiloissa Sibelius-Akatemiassa. Eduskunta sai käsitellyksi hiukan yli sata hallituksen esitystä, ja hallitus selviytyi kolmesta välikysymyksestä. Nykyinen hallitus vastaan oppositio -asetelma on aiheuttanut tavanomaisesta poikkeavia tilanteita: oppositiopuolueista kristillisdemokraatit, Rkp, vasemmistoliitto ja vihreät tekivät keskustavetoiselle hallitukselle välikysymyksen maatalouden kriisistä.

Kansanedustajia puhuttivat muun muassa veroparatiisit ja verosuunnittelu. ­Aiheesta käytiin eduskunnassa ajankohtaiskeskustelu. Silloinen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok) sai kuunnella keskustelua korvat punaisina ­perheensä veroparatiisiyhtiön vuoksi. Enää ­Toivakka ei ole ministeri, kun kokoomus vaihtoi puheenjohtajaa Alexander Stubbista Petteri ­Orpoon.

Myös kaksi eduskuntaan saapunutta kansalaisaloitetta herättivät keskus­telua, ja ­herättävät varmaan edelleen. Toinen on europarlamentaa­rikko Paavo Väyrysen (kesk) aloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä ­euroalueessa. Aloite tuli kesäkuussa talousvaliokunnan käsittelyyn. Talousvaliokunta antaa aloitteesta vain lausunnon – mietinnön tekee perustuslakivaliokunta. Voisi kuvitella, että Britannian kansanäänestyksen jälkeen Väyrysen aloite herättää vielä lisää kiinnostusta.

Toinen eduskunnan käsittelyyn tullut kansalaisaloite koskee sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamista. Aloite on herättänyt keskustelua siitä, onko kansalaisaloitteilta vaadittava 50 000 kannattajan raja riittävän korkealla. ­Sukupuolineutraali avioliittolaki nimittäin säädettiin juuri kansalaisaloitteen pohjalta, ja tämänkertaisella aloitteella pyritään siis kumoamaan edellisen aloitteen pohjalta tehty laki.

Hallituksen kevään kenties suurin ponnistus oli sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus eli sote. Se eteni pari askelta, mutta valmista ei tule vielä vähään ­aikaan. Uuden järjestelmän pitäisi olla toiminnassa vuonna 2019. Sotea on hierottu jo parin kolmen hallituksen aikana.

Kesä- ja heinäkuun taitteessa hallitus julkisti alustavat luonnokset sote- ja maa­kuntauudistuksen keskeisistä laeista. Niissä riittää vielä tarkennettavaa.

Pahimmin kesken on palvelujen valinnanvapausmalli, josta hallitus jatkaa neuvotteluja taas syksyllä. Asia on keskeinen erityisesti kokoomukselle, jonka edustajat ovat moneen kertaan toistaneet, ettei sotea tule ilman valinnanvapautta.

Hallituksen talouspolitiikan kannalta kevään – tai koko hallituksen ensimmäisen ­toimintavuoden – merkittävin saavutus on kilpailukykysopimus, mutta siinä maan hallitus oli sivuroolissa. Sopimuksen neuvottelivat ensin työmarkkinakeskusjärjestöt ja sitten kunkin alan työnantaja- ja työntekijäliitot.

Elokuussa eduskuntaryhmät pitävät kesäkokouksiaan eri puolilla maata. Eduskunnan syysistuntokausi alkaa tiistaina 6. syyskuuta. Se on hyvä aloittaa vaikkapa sotella.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset
  • Pääkirjoitus
  • Sote
  • Brexit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    3. 3

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    4. 4

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    5. 5

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    6. 6

      Sipilän hallitus taas kriisin partaalla

    7. 7

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    8. 8

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    9. 9

      Trump syytti kongressiedustajaa valehtelusta, kun tämä kertoi tökeröstä puhelusta kuolleen sotilaan surevalle leskelle – Washington Post: Sotilaan äiti vahvistaa presidentin tökeröydet

    10. 10

      Suorittamisesta luopuminenkin on taito – yllättävän moni ei osaa sitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    4. 4

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    5. 5

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    6. 6

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    7. 7

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    8. 8

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    9. 9

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    10. 10

      Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    9. 9

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää