Pääkirjoitus    |   Kolumni

Saksa ottaa vastuun Euroopan turvallisuudesta

Tähän asti EU:n turvallisuuspolitiikassa vastuuta ovat kantaneet Britannia ja Ranska, mutta nyt Saksa kasvattaa rooliaan.

Euroopan turvallisuuspolitiikassa on myllertänyt sitten Krimin miehityksen niin, ettei eteen ole nähnyt. Aina kun on luultu, että vähän tasaantuisi, on saatu yllättyä. Turvapaikanhakijat sekoittivat Euroopan. Yhdysvaltain presidentinvaaliasetelmat löivät ällikällä. Tuli brexit.

Kaikkien yllätysten keskellä Naton huippukokous Varsovassa tuntui kovin seesteiseltä. Nato-kuplassa ei tarvinnut arvailla, missä on uhka. Ja ainakin yhden viikonvaihteen liittokunta pystyi esittämään yhtenäistä. Keskiviikkona kaikki voi olla taas toisin.

Tänään keskiviikkona on koolla Naton ja Venäjän yhteinen neuvosto, jossa käydään läpi Naton huippukokouksen tuloksia. Neuvostoon latautuu paljon odotuksia, ja reaktiot kertovat lännen ja Venäjän väleistä.

Keskiviikkona tulee julki myös Saksan turvallisuuspoliittinen selonteko. Edellisestä onkin kymmenen vuotta. Saksan selonteko on mitä mielenkiintoisin asiakirja – siitä huolimatta, ettei se itse asiassa sisällä yllätyksiä. Kaiken arvaamattomuuden keskellä on hyvä, että Saksa on jo kertonut, mitä se aikoo.

Saksa tietää, että muuttuneen turvallisuuspoliittisen tilanteen vuoksi muut odottavat sen ottavan suuremman turvallisuuspoliittisen roolin. Niin Saksa myös tekee, ja se on selonteon pääviesti.

Myös Varsovassa Saksa sai, mitä halusi. On juuri Saksan tahto, että Nato ­puhuu samaan aikaan pelotteesta ja vuoropuhelusta. Tämä on ollut sekä liittokansleri Angela Merkelin että ulkoministeri Frank-Walter Steinmeierin viesti – tosin niin, että Merkel painottaa pelotetta ja Steinmeier vuoropuhelua.

Saksa myös ottaa vastuulleen Naton uudet joukot Liettuassa. Sitoutuminen Baltiaan on poliittisesti merkittävää. Myös uudessa selonteossa Saksa korostaa, että turvallisuuspolitiikassa maa toimii yhteistyössä muiden kanssa.

Saksan turvallisuuspoliittinen rooli ei ole ollut suhteessa siihen, että Saksa on Euroopan talousmahti. Nyt painoarvo kasvaa. Saksa kasvattaa myös puolustusmenojaan. Suuresta kasvusta ei ole kyse, mutta trendi on nouseva.

Suomea kiinnostaa Saksan uusi rooli EU:n turvallisuuspolitiikassa. Tähän asti EU:ssa vastuuta ovat kantaneet Britannia ja Ranska. Ne ovat YK:n turvallisuusneuvoston pysyvinä jäsenmaina henkisesti toista maata kuin muut EU-maat.

Nyt on Saksan vetovuoro. Euroopan kannalta on ratkaisevaa, miten Saksa täyttää myös tämän roolinsa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    2. 2

      The New Yorker: Presidentti Trump vitsaili varapresidentti Pencen ”haluavan hirttää kaikki homot”

    3. 3

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    4. 4

      Tähti­tieteilijät hurmoksessa: Kahden neutroni­tähden törmäys nähtiin ensi kertaa – ”kuolonspiraali” pani liikkeelle avaruutta värisyttäviä gravitaatio­aaltoja

    5. 5

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    6. 6

      Somalian tuhoisaa terrori-iskua ei noteerattu EU:n ulkoministerikokouksessa – Soini kertoo lähettäneensä suruvalittelut, Sipilä ei asiasta twiitannut, vaikka Las Vegasin ampumisia surikin

    7. 7

      Madagaskarilla kymmeniä ihmisiä tappaneen ruton pelätään levinneen Seychelleille

    8. 8

      Olen säästänyt alaikäisille lapsilleni vuosien ajan pieniä summia rahastoihin – nyt Kela laskee ne perheen tuloiksi

    9. 9

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    10. 10

      Sähköautoyhtiö Tesla irtisanoi satoja työntekijöitä kehityskeskustelujen jälkeen – Model 3:n tuotanto kaukana tavoitteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olen säästänyt alaikäisille lapsilleni vuosien ajan pieniä summia rahastoihin – nyt Kela laskee ne perheen tuloiksi

    2. 2

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      Tehdas­rakennuksen palosta aiheutunut savuvaara ohi Helsingin Tapanilassa, myös juna-asema avattu

    5. 5

      Eroperheen lapsella Kaurilla on niin monta aikuista elämässään, ettei hän ole varma, kuinka monta kotia hänellä on – HS:n lukijat kertovat, kuinka kahden kodin perheissä pärjätään

    6. 6

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    7. 7

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    8. 8

      Keskustan sisäistä sähköpostia levisi koko eduskunnalle: ”Sipilän pitäisi lopettaa kiukuttelu ja ukonvaihtamispuheet”

    9. 9

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    10. 10

      ”Rekan nupissa pystyn rauhoittumaan ja ajamaan rauhassa auringonlaskuun” – Jenna, 20, Eveliina, 24, ja Jasmin, 27, kertovat, miksi he ryhtyivät rekkakuskeiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää