Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Venäjä haluaa edelleen toimia arvaamattomasti

Ehdotus venäjän sotilaskoneiden paikantimien käytöstä Itämerellä on hyvin valittu, mutta muuten Venäjän ja lännen vastakkainasettelu jatkuu ilman merkkejä lientymisestä.

Ehdotus lentoturvallisuuden parantamisesta Itämerellä oli yksinäinen valopilkku Naton ja Venäjän neuvoston kokouksessa Brysselissä keskiviikkona.

Onnettomuuksien ja välikohtausten vaara ilmatilassa Suomen lähialueilla ­vähenee, mikäli myös Venäjän sotilas­koneet pitävät transponderinsa eli oman sijainnin osoittavat tutkatunnistimet kytkettyinä päälle.

Ehdotus transpondereiden säännöllisestä käytöstä nousi julkisuuteen, kun presidentti Sauli Niinistö esitti sitä Venäjän presidentille Vladimir Putinille. Venäjä esitteli hankkeen Brysselissä, ja Nato-maat sanoivat perehtyvänsä siihen.

Venäjän koneet ovat parin viime vuoden ajan lentäneet toistuvasti kansain­välisessä ilmatilassa ilmoittamatta sijain­tiaan millään tavalla. Nato on sanonut, että sen toiminnassa koneet käyttävät transpondereitaan. Suomen ilmavoimat ilmoittaa koneidensa sijainnin, paitsi kun ne lentävät etukäteen ilmoitetuilla, vähän liikennöidyillä harjoitusalueilla.

Niinistön ehdotus on valittu hyvin. Se antaa pienen mahdollisuuden turvallisuuden parantamiseksi tilanteessa, jossa Venäjä ei muuten ole halukas lisäämään sotilastoimiensa ennakoitavuutta tai sopimaan muista sotilaallista luottamusta ­lisäävistä toimista.

Eteneminen asiassa on silti vaikeaa, sillä ennustamattomuus ja yllätyksellisyys Venäjän sotavoimien toiminnassa eivät ole satunnaisia ilmiöitä vaan keskeinen osa maan nykyistä sotilasstrategiaa. Soti­las­koneiden ”pimeät lennot” ovat osa ­kokonaisuutta, johon kuuluvat toistuvasti ilman ennakkovaroitusta järjestetyt ­sotaharjoitukset ja myös sotilasoperaa­tiot sekä Ukrainassa että Syyriassa.

Lukkiutuneen vastakkainasettelun murtamiseen tarvitaan paljon suurempia siirtoja kuin Itämeren ilmaturvallisuuden parantaminen, mutta pienetkin askeleet ovat ottamisen arvoisia.

Venäjän johto toivoo julkisesti, että ­aika rapauttaa länsimaiden yhtenäisyyden ja Venäjään kohdistetut pakotteet. Venäjän valitsema strategia kuitenkin ­ylläpitää vastakkainasettelua. Keskinäinen dialogi on välttämätöntä, kun tilanteeseen haetaan edes pieniä korjauksia.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

    4. 4

      Paljastava pukeutuminen on häirintää

    5. 5

      Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

    6. 6

      Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      HS maistoi 8 täyteläistä joulupöydän punkkua – yksi sai viisi tähteä

      Tilaajille
    9. 9

      Kokoomuksen suosio suurempi kuin kertaakaan tänä vuonna, keskustan painui alle 15 prosentin

    10. 10

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    8. 8

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    11. Näytä lisää