Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Brexitin asiamiehet vastuuseen ulkosuhteista

Eroleiriä vetäneestä Boris Johnsonista tulee Britannian ulkoministeri.

Lontoon entinen pormestari, suunpieksäjänä tunnettu Boris Johnson on kuvannut pilkkarunossa Turkin presidenttiä Recep Tayyip Erdoğania ”erinomaiseksi runkkariksi” ja sanonut Yhdysvaltojen presidentiksi pyrkivää Hillary Clintonia ”mielisairaalan sadistiseksi hoitajaksi”. Euroopan unionin Johnson on rinnastanut Adolf Hit­lerin ­toimiin, ja EU-komission puheen­johtajan Jean-Claude Junckerin hän on niin ikään lytännyt maanrakoon.

Johnson oli yksi valovoimaisimmista keulahahmoista, jotka kannattivat brittien EU-eroa. Voitettuaan kansanäänestyksen Johnson kuitenkin perääntyi vastuusta eikä pyrkinyt pääministeriksi ja konservatiivien johtoon.

Nyt Johnson saa luotsata EU:sta eroavan Britannian ulkosuhteita, sillä pää­ministeri Theresa May nimitti hänet ulkoministeriksi.

Johnson ei kuitenkaan vastaa eroneuvotteluista. Tähän tehtävään May nimitti EU-eroa niin ikään kannattaneen David Davisin. Ministerikierrätyksessä hallitukseen on tulossa brexitiä kannattaneista ­lisäksi ainakin kansainvälisistä kauppa­suhteista vastaava ministeri Liam Fox.

Britannian ulkosuhteista vastaavat ministerinpaikat on siis vahvasti miehitetty brexitin edustajilla. Nimitykset viestivät ainakin siitä, että Britannian sekasortoiseen tilaan ajaneet EU:n vastustajat saavat nyt valtaa ja vastuuta keksiä keinot, joilla Britannia selviytyy suunnattomasta urakastaan.

May on ajatellut, että vaasin rikkojat saavat myös korjata sen.

Eroneuvotteluissa monen verenpaine nousee vielä epäterveellisiin lukemiin. Erityisesti Davisin olisi osoitettava briteille, että Britannia kykenee selviytymään eron jälkeenkin ilman merkittäviä tuhoja.

Toisella puolella pöytää EU tulee todistamaan, ettei erosta pidä palkita jäsenmaita. Samalla kummankaan etujen mukaista ei ole tehdä eroprosessista kohtuuttoman kivuliasta.

May kannatti itse Britannian EU-jäsenyyttä, mutta kansanäänestyksen jälkeen hän on todennut, että brexit todella tarkoittaa brexitiä.

Mayn virka-asunnossa vietetään vielä lukemattomia unettomia öitä.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset
  • Brexit
  • Britannia
  • Britannia ja EU

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    2. 2

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    3. 3

      Satoja turvapaikanhakijoita on liittynyt helluntaiseurakuntiin viime vuosina – Helluntaikirkon johtaja: ”Olemme joutuneet laittamaan jos nyt ei jarrun, niin ainakin kytkimen”

    4. 4

      Viiskulman Digeliuksen levykauppias Emu Lehtinen on kuollut

    5. 5

      Räikeä eriarvoistuminen johti brexitiin ja Trumpin voittoon – todella huonoja valintoja molemmat

    6. 6

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    7. 7

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    8. 8

      Helsinkiläisen Anter Yaşan Facebook-kirjoitus auttoi käynnistämään vyyhdin, jonka vuoksi ”lelusalakuljettaja” Rami Adhamin toimintaa alettiin tutkia

    9. 9

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    10. 10

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    3. 3

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    6. 6

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    7. 7

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    8. 8

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    9. 9

      Lunta tai räntää luvassa ensi viikolla lähes koko maahan – ”Renkaiden vaihto vasta keski­viikkona menee jo myöhäiseksi”

    10. 10

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää