Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Vaalit eivät enää tavoita koko kansaa

Poliittisen osallistumisen eriytyminen on merkki yhteiskunnan eriarvoistumisesta.

Perjantaina Porin Suomi-Areenassa julkaistu tutkimusjärkäle vuoden 2015 eduskuntavaaleista tarjoaa monta mielenkiintoista lähestymis­tapaa viime eduskuntavaalien ilmiöihin.

Keskeinen johtopäätös on luettavissa jo tutkimusraportin otsikosta ”Poliittisen osallistumisen eriytyminen”. Poliittinen osallistuminen, siis ylipäänsä kiinnostus politiikkaan, jatkaa eriytymistään – ja eri­arvoistumistaan. Osallistumiserot hyvä- ja huono-osaisten välillä ovat kääntyneet kasvuun samalla kun äänestysaktiivisuus on heikentynyt. Tämän seurauksena yhdenvertaisuus ei enää toteudu ihanteellisesti suomalaisessa demokratiassa, tutkimus toteaa.

Osallistumisen eriytymistä tutkimus pitää edustuksellisen demokratian nykyisistä haasteista vakavimpana. Tutkimusprojektin vetäjä professori Kimmo Grönlund Åbo Akademista toteaa, että pelkkä äänestämiseen pohjautuva edustuksellinen järjestelmä ei enää riitä. Tarvitaan myös muita poliittisen osallistumisen kanavia.

Kuten koulutus ja varallisuus, myös äänestäminen ja puoluekanta periytyvät sukupolvelta toiselle. Tämän seurauksena hyvin toimeen tulevien, korkeasti koulutettujen ja aktiivisesti äänestävien kansalaisten etupyrkimykset näkyvät politiikan tuloksissa paremmin kuin monella tapaa vähempiosaisten.

Syntyy kierre: valmiiksi hyväosaiset tai heidän jälkeläisensä äänestävät muita aktiivisemmin. He myös äänestävät ehdokkaita, joihin tuntevat jotenkin samastuvansa.

Vallitseviin ilmiöihin voisi tutkimuksen ulkopuolelta lisätä myös vallitsevan trendin, ajan hengen: yhteisön sijaan korostetaan yksilöllisyyttä. Kokoomus ja vihreät korostavat yksilön ­oikeutta ja myös vastuuta omista päätöksistä – ja ne menestyvät. Kollektiiviseen joukkovoiman ja yhteiskunnan merkittävän roolin varaan menestyksensä laskenut Sdp on kaukana suuruutensa päivistä. Luokkakantainen ajattelu on hiipunut, kun tehdastyöpaikat ovat kadonneet.

Vasemmistoliitto on poikkeus. Se on uusinut kannattajakuntansa parissa vaali­kaudessa täysin ja kilpailee nyt vihreiden äänistä. Viime vaalien aikaan suurin työväenpuolue oli perus­suomalaiset, puheenjohtaja Timo Soinin sanoin ”työväenpuolue ilman sosialismia”.

Kaksissa viime eduskuntavaaleissa 1980-luvulta alkanut äänestysaktiivisuuden heikentyminen on pysähtynyt. Selitys löytynee vaalien tuloksista: vuonna 2011 tuli perussuomalaisten ”jytky” ja vuonna 2015 ”jatkojytky”. Äänestys­aktiivisuuden perusteella perussuomalaiset mobilisoi uurnille niitäkin, jotka olivat menettäneet uskonsa oman äänen vaikutukseen poliittisessa päätöksenteossa.

Tutkimuskokonaisuus kertoo viime vuoden eduskuntavaalien aikaisesta tilanteesta. Puoluekannatuskyselyiden perusteella tilanne näyttäisi nyt taas aivan toiselta. Perussuomalaiset on saanut maksaa hallituksessa olosta, ja Sdp on vuorostaan lihomassa oppositiossa.

Vaan entäs nyt, kun äänestäjät ovat pettyneet myös perussuomalaisten edesottamuksiin hallituksessa? Jäävätkö pettyneet vuoden 2019 vaaleissa kotisohville, kun eivät löydä enää protestilleen purkautumiskanavaa edes perussuomalaisista?

Silloin vaikuttaminen vaaleissa ja osallisuus yhteiskunnan päätöksenteossa keskittyy yhä harvemmille – niille, joilla on riittävästi vaikutusvaltaa jo ennestään. ”Kansa” ei enää valitse edustajiaan edustamaan itseään, vaan kansan aktiivinen osa valitsee päättäjät edustamaan koko kansaa, siis harvoja aktiivisia. Kytevä konflikti on ilmeinen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    7. 7

      Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

    8. 8

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    8. 8

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää