Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Varoitusmerkkejä Italian pankeista

Stressitestin tulosten perusteella pankkien kyky selviytyä talouden häiriöistä on parantunut edelliseen, vuonna 2014 tehtyyn testiin verrattuna. Yleiskuva voi kuitenkin näyttää liian ruusuiselta.

Italia on yksi modernin pankkitoiminnan syntysijoista. Pankki-sanakin tulee italian kielen bancasta, penkistä, jonka äärellä keskiajan rahamiehet harjoittivat liiketoimiaan.

Maailman vanhin yhä toimiva pankki on italialainen Monte dei Paschi di Siena. Yli viidensadan vuoden kunniakas historia ei kuitenkaan auta: kyseinen toscanalaispankki on ollut pitkään syvissä ongelmissa. Eikä se ole yksin.

Italialaispankeilla on nyt noin 360 miljardin euron järjestämättömät saamiset – eli luottoja, joiden lyhennyksiä tai korkoja asiakkaat eivät ole pystyneet hoitamaan.

Ongelmaluottojen osuus on noin 17 prosenttia Italian pankkien lainakannasta. Suomessa vastaava osuus on nykyisin muutaman prosentin luokkaa.

Kaikilla Euroopan pankeilla on ollut haastava vuosi, mutta Italiassa pankit ovat jo valmiiksi kehnossa kunnossa sopeutumaan negatiivisen koron ja supistuvien tuottojen maailmaan. Pankkien tilanne on näkynyt niiden osakekursseissa, jotka ovat pudonneet vuoden mittaan kuin kivi.

Italiassa ei ole ollut samanlaista kiinteistökuplaa ja holtittoman luototuksen his­toriaa kuin esimerkiksi Espanjassa ja Irlannissa. Asiakkaiden ongelmat, jotka nyt ovat siirtyneet pankkien ongelmiksi, ovat syntyneet Italian pitkän keskinkertaisen talouskasvun vuosina.

Italia oli pääsyy siihen, että perjantai-iltana julkistettua Euroopan pankkiviranomaisen tuoreimman stressitestin tulosta odotettiin markkinoilla ja EU:ssa levottomana.

Huolta pankeista ei voi nimittäin eristää vain Italian rajojen sisäpuolelle. Italia on Euroopan neljänneksi suurin talous, ja sen pankkisektorin horjumisella olisi merkittäviä heijastusvaikutuksia Euroopan rahoitusjärjestelmään, EU:n päätöksentekoon ja Italian sisäpolitiikkaan.

Stressitestin tulosten perusteella pankkien kyky selviytyä talouden häiriöistä on ­parantunut edelliseen, vuonna 2014 tehtyyn testiin verrattuna. Pankkien pää­omat ovat vahvistuneet, ja valtaosa niistä kestäisi ­testissä kuvitellun äärimmäisen epäsuotuisan taloustilanteen.

Stressitesti ei sinänsä tuonut yllätyksiä: Monte dei Paschi di Siena oli testin hännänhuippu. Testi kertoi, että pankki ei kestäisi esimerkiksi talouskasvun äkillistä hidastumista ­sekä osakekurssien ja kiinteistöjen hintojen jyrkkää laskua. Pitkään jatkuessaan vai­keat olot veisivät pankin maksukyvyttömäksi.

Monte dei Paschi ehti juuri ennen tulosten julkistamista kertoa pelastuspaketista, jossa se saa uutta pääomaa ja pääsee eroon liki 10 miljardin ongelmaluotoista. Tämä auttaa ainakin hetken, mutta pankkien ongelmat eivät Italiassa vielä ole ohi.

Jos Italiassa joudutaan pelastamaan pankkeja, sen pitäisi EU:n uusien sääntöjen mukaan johtaa sijoittajien ensisijaiseen vastuuseen. Italiassa pankeilla on poikkeuksellisen paljon yksityishenkilöitä omistajinaan, mikä tekee asiasta poliittisesti vaikean.

Testissä pankkeja ei edelliskerran tapaan jaettu hyväksyttyihin ja hylättyihin, mutta tuloksista näkee, että heikkoja pankkeja on myös ainakin Itävallassa, Espanjassa ja Irlannissa. Mukana olleet Suomessa toimivat pankit OP Ryhmä, Nordea ja Danske Bank selvisivät testistä hyvin.

Testi herättää myös kysymyksiä. Mukana oli nyt vain 51 pankkia eikä yhtään esimerkiksi Kreikasta ja Portugalista. Yleiskuva Euroopan pankkien tilanteesta voi näyttää liian ruusuiselta – etenkin, kun testi painottaa markkinahäiriöitä eikä niinkään esimerkiksi negatiivisten korkojen kaltaista tekijää, joka voi jatkua pitkään.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitukset
  • Pääkirjoitus
  • Pankit
  • Italia
  • EKP

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Uutuuskirja paljastaa: muu Yö-yhtye kiusasi ylivoimaista Jussi Hakulista sadistisesti – Olli Lindholm: ”Kateuttahan se oli, alemmuudentuntoa”

    2. 2

      HIV-positiivinen harrasti suojaamatonta seksiä – poliisi julkaisi kuvan miehestä

    3. 3

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    4. 4

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    5. 5

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    6. 6

      Paavo Väyrynen haukkuu tylysti Sauli Niinistön ja kertoo palaavansa eduskuntaan omaksi ryhmäkseen – ”Olen oppositiossa myös oppositiota vastaan”

    7. 7

      Todistin kenen kanssa en makaa – Nykynuorisolta vaaditaan vielä enemmän

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Katalonian armonaika umpeutui – aluejohtaja uhkaa yhä ehdottomalla itsenäisyys­julistuksella, mutta aiempaa epäsuoremmin

    10. 10

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    4. 4

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    5. 5

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    6. 6

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    7. 7

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    8. 8

      30-vuotias mies kertoi kokemuksistaan HS:n ahdistelukyselyssä: ”Hävetti kamalasti, miten hallitsemattomasti olin käyttäytynyt – En ollut ottanut todesta hienovaraisia vihjeitä siitä, etten ollut toivottu”

    9. 9

      Pienet synttärit riistäytyivät täysin käsistä Helsingin Käpylässä – 40 kuokkavierasta, pahoinpitely ja varastelua

    10. 10

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    6. 6

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    9. 9

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    10. 10

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Koirista on tullut osa identiteettiä, ja niihin panostetaan enemmän kuin koskaan – Näin paljon koira oikeasti maksaa kahdessa vuodessa Tilaajille
    3. Katalonian armonaika umpeutui – aluejohtaja uhkaa yhä ehdottomalla itsenäisyys­julistuksella, mutta aiempaa epäsuoremmin
    4. Lauri Markkasen seurakaveri sai lyömisestä pitkän pelikiellon – ”Hän on hyvä poika”
    5. HIV-positiivinen harrasti suojaamatonta seksiä – poliisi julkaisi kuvan miehestä
    6. Paavo Väyrynen haukkuu tylysti Sauli Niinistön ja kertoo palaavansa eduskuntaan omaksi ryhmäkseen – ”Olen oppositiossa myös oppositiota vastaan”
    7. Yhdellä Alepa-fillarilla ajettiin keskimäärin 17 minuuttia päivässä Espoossa – Kaupunki ei lannistu vaatimattomasta alusta, ensi vuodeksi 600 pyörää lisää
    8. Tunti sitten
    9. Uutuuskirja paljastaa: muu Yö-yhtye kiusasi ylivoimaista Jussi Hakulista sadistisesti – Olli Lindholm: ”Kateuttahan se oli, alemmuudentuntoa”
    10. Pornoa kuvataan salaa, kömpelösti ja surkeissa olosuhteissa – Tästä HBO:n uutuussarjasta puhutaan juuri nyt, koska se kertoo, miten pornosta tuli jättibisnes
    11. Tenniksen maailman ykköspari Kontinen-Peers käyttää väliviikon pelaamalla Helsingissä – ”Paljon on rakkautta lajiin”
    12. ”Teslakin häviää vaatteet päältään”, sanoo autoalan konkari – Uudet yrittäjät ovat sähköautomarkkinoilla tiukan paikan edessä
    13. Näytä lisää