Toinen maailmansota synnytti Suomessa hetkellisen ymmärryksen yli yhteiskunnallisten rajojen: Suomi oli idean tasolla yhteinen, omistusoloista riippumatta. Hyvinvointivaltion syntyyn tämä ymmärrys vaikutti vahvasti, kirjoittaa Sirpa Kähkönen.
”Meillä ei ole enää varaa pitää koko maata asuttuna.” Näin todetaan nykyään usein. Edessämme on yhtä suuri rakenteellinen muutos kuin 1960-luvun maaltamuutto, mutta keskustelu jää iskulauseiden tasolle.
Aluepolitiikan käsitteeseen liittyy nykyisin lähes pelkästään kielteisiä mielleyhtymiä. Se nähdään kasvukeskusten lypsämisenä ja kuihtuvien seutujen tekohengityksenä.