Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Nyhtökaura oli liian hyvä keksintö pienelle yritykselle

Nyhtökaura ylitti kynnyksen: enää ei tarvitse korvata aatteella lihan korvikkeiden maun puutteita.

Suomalaisen yritystoiminnan yksi murhe on ollut, että hyvän idean kehittäneet yrittäjät eivät onnistu kasvattamaan yritystään pienestä isoksi.

Aloittava yrittäjä havaitsee, että rahoitusta on vaikea saada vaadittavaan toiminnan laajennukseen. Usein uusien markkinoiden valtaaminen on se kynnys, jonka ylittämisen jälkeen toiminta vasta kunnolla kannattaisi.

Pankit ovat Suomessa pääasiallisia yritysrahoittajia, ja pankit suosivat vaka­varaisia ja näyttönsä jo antaneita yhtiöitä. Rahoitusta on kyllä tarjolla, mutta liian vähän on sellaista, jossa rahoittaja tarjoaa setelien lisäksi tukeaan – esimerkiksi verkostojen rakentamisessa ja idean kehittämisessä.

Moni uusi yrittäjä päätykin suuremman ja vuosien varrella pääomaa keränneen – usein laiskemman – yrityksen ostamaksi. Hyvät yritysoraat olisivat kuitenkin juuri niitä, joiden nousu tutkimusten mukaan lisäisi talouden tuottavuutta.

Elintarvikeyhtiö Paulig kertoi eilen torstaina, että se ostaa enemmistön nyhtö­kauraa valmistavasta suomalaisesta Gold & Greenistä.

Nyhtökauran keksijöiden keksintö oli oikeastaan liian hyvä.

Luonnonvarakeskuksen mukaan lihan kulutus kasvoi viime vuonna edelliseen vuoteen verrattuna. Keskivertosuomalainen söi melkein 80 kiloa lihaa viime vuonna – selvästi yli suositusten.

Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että ­kulutuskäyttäytymisen muutos kerää voimaansa. Lihan korvikkeiden ja vastikkeiden ongelma on ollut, ettei niiden maku vastaa lihan kuluttajien odotuksia.

Lihaa sijaistava nyhtökaura pääsee hyvin lähelle sellaista makua ja suutuntumaa, jota lihan syöjä ruoalta odottaa. Enää ei tarvitse korvata puuttuvaa makua aatteella. Tämän kynnyksen ylittäminen oli se muutos, joka mullisti tuotteen kysynnän.

Kynnyksen ylityksestä avautuvat markkinat ovat niin suuria, ettei pieni yhtiö pysty vastaamaan haasteeseen. Jos ei pysty, koko idea voi kuivua. Nyhtökauran tarjonta jää jo nyt pahasti alle kysynnän.

Mutta vaikka nyt pieni yritysoras ostetaankin, se päätyy onneksi suomalaisiin käsiin.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suora lähetys: HS astuu ensimmäisen länsimetron kyytiin – ihmisiä alkoi tulla Matinkylässä metrolaiturille jo ennen kello viittä aamulla

    2. 2

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    3. 3

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    7. 7

      Jos ostat vahingossa vääränlaisen television jouluksi, voit saada hyvitystä – Uusi lähetystekniikka otetaan käyttöön vuonna 2020 ja silloin osa vanhoista televisioista pimenee

    8. 8

      Jari Mönkkönen vitsaili olevansa pyörä­tuolissa alle viisi­kymppisenä, ja lopulta niin kävi: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy nyt liikuttamaan vain päätään –”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

    9. 9

      En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt

    10. 10

      Metron värin piti alun perin olla hopea ja jutteluun kannustavat penkit olivat poliittinen päätös – keräsimme metrofaktat länsimetron kunniaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    2. 2

      Jätkäsaaren homehtuneen Wood Cityn suunnittelussa tehtiin virhe, tunnustaa Stora Enso – SRV myöntää, että puu­kerros­taloon hulahti rakennus­aikana runsaasti vettä

    3. 3

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    4. 4

      Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

    5. 5

      ”Mökki tärisi niin kovasti, että sen täytyi tulla tähän lähelle” – kolme videota Lappia hämmästyttäneestä meteorista

    6. 6

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    7. 7

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Kone-nimensä vuoksi vankilaan joutunut suomalaismies vapautui syytteistä – aikoo haastaa Bulgarian EU-oikeuteen

    9. 9

      HS:n suuri kaupunkivertailu: Kuopion elinvoimaisuus kasvoi eniten, Salo romahti – katso, miten isot kaupungit pärjäävät vertailussa

      Tilaajille
    10. 10

      Nuorisojengi tehtaili Helsingissä muutamassa kuukaudessa 13 ryöstöä – Uhrin kurkulle painettiin tikari Malmilla, myyjää hakattiin lonkerotölkeillä Mellunkylässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    7. 7

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    10. 10

      Suomalainen peruskoulu on ajautunut muutamassa vuodessa sekavaan tilaan, joka vaarantaa oppilaiden oikeusturvan

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Suora lähetys: HS astuu ensimmäisen länsimetron kyytiin – ihmisiä alkoi tulla Matinkylässä metrolaiturille jo ennen kello viittä aamulla
    3. 2 tuntia sitten
    4. Bruce Oreckilla huima visio Vallilan kone­pajalle, tarjoaa ilmaisia tiloja aloitteleville yrittäjille – ”Tavoitteeni on, että täällä voisi viettää päivän kyllästymättä”
    5. Metron värin piti alun perin olla hopea ja jutteluun kannustavat penkit olivat poliittinen päätös – keräsimme metrofaktat länsimetron kunniaksi
    6. Espoo on läjä uinuvia ”kaupunki­keskuksia” eli lähiöitä – vuosi­kymmeniä puuhattu länsi­metro avaa vihdoin kehityksen tulpan Tilaajille
    7. Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”
    8. Jari Mönkkönen vitsaili olevansa pyörä­tuolissa alle viisi­kymppisenä, ja lopulta niin kävi: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy nyt liikuttamaan vain päätään –”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”
    9. Älypuhelin menee liian usein lapsen edelle – imettäessäänkin monet äidit katsovat koko ajan puhelinta
    10. Arkkitehtuuridebateissa on samoja piirteitä kuin ruoasta käytävissä väittelyissä: yhdellä on mielessä makaronilaatikko, toisella huippukokin huippuannokset
    11. Vain harva nuori tupakoi
    12. Republikaanien veromalli ajaisi vajeisiin ja säästöihin
    13. Näytä lisää