Pääkirjoitus    |   Vieraskynä

Viheralueille on rakennettava varoen

Tiiviin rakentamisen vaikutukset kaupunkilaisten terveyteen ja hyvinvointiin tulisi selvittää perusteellisesti.

Helsingin tuleva yleiskaava vähentää merkittävästi pääkaupungin luonto- ja viheralueita. Tiivis rakentaminen on tärkeä taloudellinen tavoite, mutta tärkeää on myös, että asuinympäristö tukee asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia.

Pitkittynyt stressi ja liian vähäinen liikunta ovat merkittäviä syitä ­väestön terveysongelmiin. Kau­pungeissa suuren terveysriskin ­aiheuttavat lisäksi ilmansaasteet ja melu. Luonnon terveyshyödyistä sairauksien ennaltaehkäisyssä on myös yhä enemmän näyttöä.

Yleiskaavassa ei kuitenkaan ole laajasti pohdittu viheralueille rakentamisen vaikutuksia asukkaiden terveydelle ja hyvinvoinnille. Koska tieto on puutteellista, luontoalueille rakentaminen pitää tehdä varoen.

Luontoalueille suunniteltu rakentaminen menee monien kipurajalle. Erityisesti esikaupunki­alueilla on runsaasti asukkaita, joiden asuinpaikan valintaan luontokontakti on keskeisesti vaikuttanut. Pienituloisten asukkaiden ulkoilu on usein julkisten viheralueiden varassa.

Yleiskaavakeskustelussa asetetaan usein vastakkain nykyisten asukkaiden toiveet ja kaupunkiin muuttavien asuntotarpeet. Asumistoiveet ovat toki erilaisia, mutta myös muualta Suomesta muuttavat toivovat asuinalueeltaan todennäköisemmin luonnonläheisyyttä kuin kompaktia urbaania ympäristöä.

Luonto on tärkeä vetovoimatekijä muun muassa matkailijoille. Pohjoismaisten pääkaupunkien imagoon liitetään usein luonto ja sen vaaliminen.

Kesällä julkaistiin EU:n ympäristöviraston tilaama raportti luonnon terveydellisistä ja sosiaalisista vaikutuksista. Hyödyt syntyvät liikunnan tuomista fyysisistä eduista ja luontoympäristön mielialaa parantavasta vaikutuksesta. Luontoalueilla on myös vähemmän melua ja ­ilmansaasteita. Terveyshyötyjä saadaan vain, jos luonnossa oleskellaan toistuvasti, joten alueiden tulee olla helposti saavutettavissa.

Suomen Akatemian Greenhealth-tutkimuksessa Helsingissä tehdyssä kokeessa mitattiin työpäivän jälkeen toimistotyöntekijöiden psyykkistä ja fysiologista palautumista työstä erilaisissa ympäristöissä. Jo lyhyt käynti luontoalueilla palautti stressistä paremmin kuin rakennettu ympäristö. Keskuspuiston metsä oli osallistujien mielestä isoa rakennettua puistoa mieluisampi.

Samassa hankkeessa tarkasteltiin myös vihreän asuinympäristön terveyshyötyjä väestölle. Hyödyt asukkaille tulivat ilmi erityisesti esi­kaupunkialueilla. Pääosin vaikutusta selittää lisääntynyt ulkoilu luonnossa. Käänteisesti kaupunki­rakenteen tiivistäminen vähentää liikunnan määrää ja heikentää ulkoilukokemuksen laatua.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Helsingin yliopiston Meri-Rastilassa tekemän kyselyn tulosten mukaan valtaosa vastaajista liikkuisi kokonaisuudessaan vähemmän, jos lähi­metsään suunniteltu rakentaminen toteutuu. Tämä johtuu siitä, ettei korvaavaa aluetta tai liikuntamuotoa ole helposti saatavilla.

Kaupunkisuunnittelussa ei ole selvää normistoa siitä, minkä verran ja millaisia luonto­alueita eri asukasryhmille tulee tarjota. Sopivaa tarjonnan määrää haetaan vuorovaikutteisen suunnittelun avulla. Asukastietoa on kerätty suunnittelutilaisuuksissa ja verkkokyselyissä.

Asukastiedon painoarvo päätöksenteossa näyttää kuitenkin melko heikolta. Ekologisen tiedon painoarvo on vahvempi, koska sen asema on selkeämmin määritelty lainsäädännössä. Asukkaita tulisi kuitenkin kuulla herkällä korvalla. Heillehän kaupunkia rakennetaan.

Kiistelty aihe on suosittuun Keskuspuistoon suunniteltu rakentaminen, joka haukkaisi leveälti puiston länsiosan metsää. Se ohentaisi puiston kapeaksi väyläksi, ­ja visuaalinen maisema muuttuisi kerrostalojen näkyessä. Liikenteen päästöt tunkeutuisivat syvemmälle puistoon.

Nämä muutokset heikentäisivät terveyshyötyjä ja ulkoilukokemusta, mikä koskettaa laajalti alueen käyttäjiä. Arvokkaimmille luontoalueille tulisi rakentaa viimeisenä – mikäli perusteellisten selvitysten jälkeen ylipäätään vielä halutaan rakentaa.

Varovaisuusperiaatetta tulee soveltaa ratkaisuissa, joiden vaikutuksia ei kunnolla tunneta. Tiivistä ­rakentamista tarvitaan, mutta sen hyödyt ja haitat on arvioitava perusteellisesti. Luontoyhteyden ylläpitäminen lisää kaupunkilaisten halukkuutta tehdä ekologisesti kestäviä kuluttamisen ja liikkumisen valintoja omassa arjessaan. Niitä tarvitaan tulevaisuuden Helsingissä.

Liisa Tyrväinen

Kirjoittaja on professori Lukessa. Hän johti Greenhealth-hanketta.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    2. 2

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    3. 3

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    4. 4

      Sinisten oli tarkoitus heittää halla-aholaiset ulos perussuomalaisista – tekstiviestit kertovat kaaoksesta hajoavassa puolueessa

    5. 5

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston, Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella – Vapaavuori hämmästyi: ”Maamme on heikosti tunnettu”

    6. 6

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    7. 7

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    8. 8

      NFL-pelaaja osui Donald Trumpin kiukkuhermoon, nousi ylös Meksikon kansallislaulun ajaksi – vastaus herätti taas huolen presidentin prioriteeteista

    9. 9

      Ilmatieteen laitos varoittaa liukkaista teistä tiistaiaamuna

    10. 10

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    2. 2

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    3. 3

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    4. 4

      New Yorkissa siskoni sopeutui hyvin joukkoon – Suomessa moni katsoo häntä kuin hänessä olisi jotain vikaa, ja se tuntuu pahalta

    5. 5

      Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

      Tilaajille
    6. 6

      Tältä näyttää syrjäytyminen Suomen kartalla: Kruunupyyssä voidaan parhaiten, synkin tilanne on Äänekoskella – HS:n laskuri ja kartat kertovat, miten kotikuntasi nuorilla menee

      Tilaajille
    7. 7

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    8. 8

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston, Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella – Vapaavuori hämmästyi: ”Maamme on heikosti tunnettu”

    9. 9

      Sinisten oli tarkoitus heittää halla-aholaiset ulos perussuomalaisista – tekstiviestit kertovat kaaoksesta hajoavassa puolueessa

    10. 10

      Maailma teki uskomattoman tempun ja torjui happosateet ja otsonikadon – nyt 15 000 tutkijaa vetoaa ihmiskunnan selviämisen puolesta, mutta suurimpaan ongelmaan ei löydy ratkaisua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    4. 4

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    5. 5

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    6. 6

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää