Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Nuoret eivät automaattisesti hallitse kaikkia digitaitoja

Nuoret osaavat älypuhelinten käytön ja tietotekniikan viihdekäytön, mutta tekstinkäsittely ja jopa näppäimistön käyttö ovat osalta hukassa.

Meneillään oleva ylioppilaskoe järjestetään tänä syksynä ensi kertaa osittain sähköisenä. Kokelaat suorittavat saksan, maantieteen ja filosofian kokeet kannettavan tietokoneen ja muistitikun avulla.

Pienten kangertelujen ja teknisten ongelmien jälkeen koe on saatu suoritettua, eikä sitä ole jouduttu keskeyttämään missään koulussa. Esiin on kuitenkin tullut yllättäviäkin ongelmia: tietyt tietotekniikan taidot ovat hukassa monelta nuorelta. Nuoret osaavat hyvin älypuhelinten toiminnot ja tietotekniikan viihdekäytön, mutta tekstinkäsittely ja jopa näppäimistö tuottavat osalle vaikeuksia.

Opetuksen digitalisaatiosta ja koulujen digiloikasta on puhuttu kauan, mutta käytännön opetuksessa on hyvin paljon koulukohtaisia eroja. Vaikka tietotekniikka on ollut lukion opetussuunnitelmassa jo vuodesta 2003, se ei ole opetuskäytössä läheskään kaikissa kouluissa.

Taidot pitäisi kuitenkin opetella hyvissä ajoin ennen ylioppilaskirjoituksia. Yksi mahdollisuus on, että tietotekniikasta tehdään oma oppiaineensa, jotta opetuksesta tulisi tasalaatuista eikä digitaitojen opetus olisi vain opettajan aktiivisuudesta kiinni. Tietotekniikkaa pitäisi ainakin soveltaa eri oppiaineissa. Taitoa tarvitaan myöhemmin työelämässä.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    3. 3

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    4. 4

      30-vuotias mies kertoi kokemuksistaan HS:n ahdistelukyselyssä: ”Hävetti kamalasti, miten hallitsemattomasti olin käyttäytynyt – En ollut ottanut todesta hienovaraisia vihjeitä siitä, etten ollut toivottu”

    5. 5

      Trump syytti kongressiedustajaa valehtelusta, kun tämä kertoi tökeröstä puhelusta kuolleen sotilaan surevalle leskelle – Washington Post: Sotilaan äiti vahvistaa presidentin tökeröydet

    6. 6

      Tässä hän on, Kätilöopiston viimeinen vauva: Tyttö Erlin syntyi keskiviikkoiltana kello 18.39 – 57 vuotta palvellut synnytysosasto sulki ovensa

    7. 7

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    8. 8

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    9. 9

      Washington Post: Donald Trump lupasi kesäkuussa kuolleen sotilaan isälle tuhansia dollareita omasta pussistaan – ei koskaan lähettänyt rahoja

    10. 10

      Neljä menetti työnsä, kun lääkäri poistettiin väkisin lentokoneesta keväällä Yhdysvalloissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    4. 4

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    5. 5

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    6. 6

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    7. 7

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    8. 8

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    9. 9

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    10. 10

      Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    9. 9

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Washington Post: Donald Trump lupasi kesäkuussa kuolleen sotilaan isälle tuhansia dollareita omasta pussistaan – ei koskaan lähettänyt rahoja
    3. Almalle kaksi palkintoa kulttuurigaalassa, Jean Sibelius on vuosisadan persoona ja Aki Kaurismäki kansainvälisin
    4. Tunti sitten
    5. Kansanedustajaa suudeltiin silmään, rintoja kommentoitiin istuntosalissa – seksuaalista häirintää esiintyy myös politiikassa, vaikka eduskunta on entistä sivistyneempi paikka
    6. Trump syytti kongressiedustajaa valehtelusta, kun tämä kertoi tökeröstä puhelusta kuolleen sotilaan surevalle leskelle – Washington Post: Sotilaan äiti vahvistaa presidentin tökeröydet
    7. Tenniksen maailman ykköspari Kontinen-Peers käyttää väliviikon pelaamalla Helsingissä – ”Paljon on rakkautta lajiin”
    8. HIFK sai selkäsaunan Kärpiltä – valmentaja tyrmäsi omiensa esityksen: ”Meidän esitys oli 60 minuuttia täysin välinpitämätön ja hengetön”
    9. Joukkuetoverit tappelivat – Lauri Markkanen pääsee suoraan avauskokoonpanoon ensimmäisessä NBA-ottelussaan
    10. 2 tuntia sitten
    11. Nicaragua aikoo liittyä Pariisin ilmastosopimukseen – sopimuksen ulkopuolelle jäämässä vain Syyria ja Yhdysvallat
    12. Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”
    13. Häiriköt joutuvat maksajiksi Veikkausliigassa – seurat eivät enää maksa sakkoja omasta pussistaan
    14. Näytä lisää