Hallitus haluaisi pohtia uskonnonopetusta ja asuntojen varainsiirtoveron kohtaloa

Valtioneuvosto käyttää ensi vuonna kymmenen miljoonaa euroa päätöksentekoa tukeviin selvityksiin. Suunnitelma kertoo samalla, mitä kysymyksiä ministerit haluaisivat jatkossa pohtia.

26.9.2016 2:00

Maailma on nykyään vaikeasti ennustettava, mutta onneksi kaikki ei tule yllätyksenä. Suomessa hallitus antaa vihjeitä siitä, millaisia asioita päättäjät haluaisivat tulevaisuudessa ­pohtia.

Tiedot löytyvät asiakirjasta, jonka valtioneuvosto hyväksyi viime torstaina. Se on nimeltään Valtioneuvoston päätöksentekoa tukeva selvitys- ja tutkimussuunnitelma. Suunnitelmassa kerrotaan, mistä asioista ministerit tahtoisivat kuulla tutkijoiden näkemykset ennen mahdollista päätöksentekoa. Rahaa tällaisiin selvityksiin kuluu ensi vuonna runsaat 10 miljoonaa euroa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?