Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Sähköautoilu on varteenotettava vaihtoehto päästöjen vähentämiseen

Kun autokanta Suomessa uusiutuu, suuntana pitäisi olla kannustaminen uuden teknologian käyttöön.

Sähköautoiluun siirtyminen vähentäisi merkittävästi liikenteen ilmastopäästöjä Euroopassa. Euroopan ympäristöviraston (EEA) tuoreen selvityksen mukaan sähköautoilu leikkaisi päästöjä tuntuvasti useimmissa maissa, vaikka sähkön tarve lisääntyisikin. Suurimmat hyödyt saadaan, kun sähkö tuotetaan uusiutuvilla energianlähteillä, mutta etua tulisi myös fossiilista energiaa käytettäessä.


Pakokaasuttomat sähköautot auttaisivat myös parantamaan kaupunki-ilman laatua. Hengityselinsairauksia aiheuttavien typen oksidien ja pienhiukkasten päästöt vähenisivät.


EEA:n mukaan sähköautot ovat tärkeässä roolissa, kun EU pyrkii 80–95 prosentin päästövähennyksiin vuoteen 2050 mennessä. Vaikka sähköautojen valmistus aiheuttaa enemmän päästöjä kuin perinteisten autojen tekeminen, koko elinkaaren vertailussa sähköautot nousevat edelle. Pariisin autonäyttelyssä kävi ilmi, että myös suuret auto­n­valmistajat ovat tulossa sähköautomarkkinoille.


Kaikista Euroopassa myydyistä uusista autoista vasta 1,2 prosenttia on sähköautoja, mutta muutamissa maissa sähköautot ovat yleistyneet nopeasti. Ehdoton ykkönen on Norja, jossa sähköautoja on jopa kolmannes uusista autoista. Markkinat kasvavat nopeasti myös Tanskassa, Hollannissa ja Ranskassa. Sähköautot ovat kustannustehokas tapa vähentää päästöjä, joten sähköautoilua tuetaan myös taloudellisin kannustimin.


Suomessa sähköautot ovat yleistyneet hitaasti. Latauspisteitä on yhä melko harvassa suurten kaupunkien ulkopuolella, joten maakuntamatka sähköautolla voi käydä hankalaksi. Sen sijaan kaupunkiliikenteessä hiljainen ja ajossa päästötön sähköauto on kelpo vaihtoehto.


Suomen autokanta uusiutuu verkkaisesti, ja verrattuna muihin Euroopan maihin Suomessa ajetaan keskimääräistä vanhemmilla autoilla. Lisäksi liikenne on täällä yhä pitkälti fossiilisista polttoaineista riippuvaista: noin prosentti uusista ­autoista hyödyntää vaihtoehtoista käyttövoimaa.


Sähkö on kuitenkin hiljalleen yleistymässä tieliikenteessä. Nyt Suomessa on noin 2 000 sähköautoa. Sähköbussilla voi matkustaa nykyisin Espoossa ja tulevaisuudessa myös Turussa, Tampereella ja Helsingissä. Latauspisteitä koko maassa on noin 630.


Sähköauton etuja ovat päästöttömyys ajossa, alhainen melutaso ja energiankäytön hyvä hyötysuhde. Heikkouksia ovat kallis hinta ja latausverkon puutteet.


Ilman julkista ­tukea isoa sysäystä kohti sähköistä maantieliikennettä tuskin tulee. Tukea tarvittaneen ainakin latauspisteverkon laajentamiseen: sen pitäisi kattaa ainakin koko päätieverkko, kaikki kaupungit, satamat, rautatieasemat ja lentokentät.


Taloudelliset ohjauskeinot ovat hyvä kannustin. Suomi voisi edistää sähköautojen käyttöä muun muassa päästöttömiä autoja suosivalla verokohtelulla. Kun autokanta uusiutuu, kuluttajia pitäisi kannustaa uuden teknologian käyttöön.


Nyt Suomessa on jumiuduttu biopolttoaineiden edistämiseen. Muut vaihtoehdot ovat jääneet taka-alalle. Sähköautot eivät yksin ratkaise päästöongelmaa, mutta eivät sitä tee biopolttoaineetkaan. Tarvitaan vaihtoehtoja polttomoottoreille.


Liikenne tuottaa noin viidenneksen Suomen kasvihuone­kaasupäästöistä ja tieliikenne jopa 90 prosenttia kotimaan liikenteen päästöistä. Tavoitteeksi on asetettava eteneminen kohti nollapäästöjä: se, että tulevaisuudessa Suomessa myytävät autot kulkevat uusiutuvilla polttoaineilla tai sähköllä.

Luetuimmat
  1. 1

    Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

  2. 2

    Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

  3. 3

    Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

    Tilaajille
  4. 4

    Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

  5. 5

    Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

  6. 6

    Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

  7. 7

    Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

  8. 8

    Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

  9. 9

    Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

  10. 10

    Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

    Tilaajille
  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

  2. 2

    #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

  3. 3

    Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

    Tilaajille
  4. 4

    Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

  5. 5

    Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

  6. 6

    Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

    Tilaajille
  7. 7

    Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

  8. 8

    Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

  9. 9

    Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

  10. 10

    Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

  2. 2

    Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

  3. 3

    Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

    Tilaajille
  4. 4

    Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

    Tilaajille
  5. 5

    Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

  6. 6

    HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

  7. 7

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  8. 8

    Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

    Tilaajille
  9. 9

    Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

  10. 10

    Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

    Tilaajille
  11. Näytä lisää