Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

EU pesi kasvonsa ja varmisti ilmastosovun

EU pääsee sittenkin Pariisin ilmastosopimuksen voimaantulon ratkaisijaksi.

Euroopan unioni pääsee sittenkin Pariisin ilmastosopimuksen voimaantulon ratkaisijaksi. Kun unioni luovuttaa tällä viikolla ratifiointiasia­kirjat YK:n pääsihteerille Ban Ki-moonille, koossa on riittävästi osa­puolia, jotta sopimus tulee voimaan kuukauden kuluttua – sopivasti ennen marraskuussa Marokon Marrakechissa järjestettävää YK:n ilmastokokousta.

EU:n parlamentti hyväksyi sopimuksen ratifioinnin pikamenettelyllä tiistaina. Ympäristöministerit vauhdittivat päätöstä jo viime viikolla, sillä EU oli jäädä muiden jalkoihin. Maa yksi toisensa jälkeen on jo ehtinyt ratifioida sopimuksen, mutta ilmastojohtajana esiintynyt EU ei tahtonut saada yhteistä päätöstä aikaan. Suurista kasvihuonekaasujen päästäjistä sopimuksen ovat jo ratifioineet muun muassa Yhdysvallat, Kiina ja Intia.

Viime joulukuussa hyväksytty Pariisin ilmastosopimus tulee voimaan 30 päivää sen jälkeen, kun sen on ratifioinut vähintään 55 maata, joiden osuus maailmanlaajuisista kasvihuonekaasujen päästöistä on ainakin 55 prosenttia. Nyt mukana on 63 maata ja noin 52 prosenttia päästöistä. EU pääsee sinetöimään sopimuksen voimaantulon, sillä sen osuus globaaleista päästöistä on 12 prosenttia.

Pariisin sopimuksen mukaan ilmaston lämpeneminen on pidettävä alle kahdessa asteessa esiteolliseen aikaan verrattuna. Lisäksi maat sitoutuvat tavoittelemaan ratkaisuja, joilla keskilämpötilan nousu rajattaisiin alle 1,5 asteeseen.

Ratifiointi merkitsee, että maa sitoutuu noudattamaan ilmastosopimusta. Vaikka sopimuksen tavoite edellyttää mittavia päästöleikkauksia, varsinaisia päästö­tavoitteita sopimus ei sisällä. Sopimus määrittelee lähinnä, että maan täytyy seurata päästöjään ja raportoida niistä. Kyseessä onkin ensi sijassa symbolinen osoitus siitä, että maat haluavat olla mukana ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Kunnianhimoisiin päästövähennys­tavoitteisiin sitoutuneen EU:n ryhdistäytyminen tuli viime hetkellä. Niin moni osapuoli on jo mukana, että sopimus olisi tullut voimaan myös ilman unionia. Nyt EU pesi kasvonsa ja pääsee paistattelemaan valokeilassa ilmastosovun ratkaisijan roolissa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

    2. 2

      Maapallon pyöriminen hidastuu, tutkijat ennustavat ensi vuodeksi rajuja maanjäristyksiä – Helsingin yliopiston apulaisprofessori: ”Edelleenkään emme voi ennustaa, missä järisee”

    3. 3

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    4. 4

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – Voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen?

      Tilaajille
    5. 5

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    6. 6

      Kirja kertoo karun tarinan: Pituushyppääjä Rainer Stenius virui 50 päivää kuolleena – taloyhtiön huoltomies löysi sattumalta

    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    9. 9

      Himoliikkuminen on maailmassa vain harvan oikeus – Suomessakin on ihmisiä, jotka eivät liiku lainkaan, erot tyttöjen ja poikien välillä näkyvät jo 3-vuotiaana

    10. 10

      Cheek kertoo, millainen on Jare Tiihonen – väkivaltaa, rötöstelyä ja kaksisuuntainen mielialahäiriö

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    2. 2

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – Voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen?

      Tilaajille
    3. 3

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    4. 4

      Maapallon pyöriminen hidastuu, tutkijat ennustavat ensi vuodeksi rajuja maanjäristyksiä – Helsingin yliopiston apulaisprofessori: ”Edelleenkään emme voi ennustaa, missä järisee”

    5. 5

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    6. 6

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    7. 7

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    8. 8

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    9. 9

      Kaksion saa jo lähes yksiön hinnalla pääkaupunkiseudulla – Katso, mitä pienet asunnot maksavat omalla alueellasi

    10. 10

      Himoliikkuminen on maailmassa vain harvan oikeus – Suomessakin on ihmisiä, jotka eivät liiku lainkaan, erot tyttöjen ja poikien välillä näkyvät jo 3-vuotiaana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Parisuhde tuhon partaalla – asiantuntija ja HS:n lukijat kertovat, millaiset syyt ajavat parit harkitsemaan eroa ja mikä lopulta sai pysymään yhdessä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää