Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

EK:n paino siirtyy kohti palvelualoja

Elisan Veli-Matti Mattila on EK:n ensimmäinen selkeästi palvelualalta tuleva puheenjohtaja.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n uudeksi puheenjohtajaksi Matti Alahuhdan jälkeen on nousemassa Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila. EK:n vaalivaliokunta esittää häntä puheenjohtajaksi, ja vaalivaliokunnan esitys yleensä toteutuu. EK:n edustajiston syyskokous on 29. marraskuuta, jolloin Mattila on tarkoitus nimittää tehtävään.

Mattila on siinä mielessä poikkeus EK:n puheenjohtajana, että hän on yrityksensä aktiivinen toimitusjohtaja. Useimmat hänen edeltäjistään ovat olleet yrityksissä joko hallituksen puheen­johtajana tai omistajana.

EK:n puheenjohtaja ei yleensä kummemmin näy julkisuudessa, jossa EK:n ääntä käyttävät toimitusjohtaja ja erityisalojensa johtajat. Puheenjohtajan lausuntoa tarjotaan vain siinä tapauksessa, että halutaan korostaa asian tärkeyttä koko EK:lle. Oikein järeissä asioissa – kuten satamien lakonuhan alla takavuosina – julkisuuteen patistetaan koko EK:n hallituksen työvaliokunta.

Mattila luetaan EK:n kovan linjan johtajiin eli haukkoihin. Hän äänesti palvelualojen työnantajaliiton Paltan hallituksessa kilpailukykysopimusta vastaan.

EK ei halua enää tehdä mitään keskitettyyn tuloratkaisuun viittaavaa. Parempi olisi jättää sanomatta ettei enää koskaan. Vientivetoista mallia on sitä paitsi arvosteltu ­siitä, että se on yhtä lailla keskitetty: harvat – siis vientiliitot – sopivat keskenään kaikkien muidenkin puolesta, millaisiin palkankorotuksiin on enintään varaa. Suomen mallin rakentaminen on tosin yhä pahasti kesken.

Puheenjohtajan vaihdoksessa Matti Alahuhdasta Veli-Matti Mattilaan voi nähdä jotain oireellista EK:n itseaiheutetusta roolin muutoksesta. Mattila on ensimmäinen selkeästi palvelualoilta tuleva puheenjohtaja – kaikki tähänastiset ovat tulleet laajasti ottaen teollisuuden puolelta. Teollisuuden työnantajat TT ja Palvelutyön­antajat löivät toimintonsa yhteen vuonna 2005.

Skisma palvelualojen ja vientiteollisuuden välillä on näkynyt vieläkin. Palvelualoilla on usein ollut vastakkaiset intressit teollisuuteen nähden: kun teollisuuden etu on pitää työvoimakustannukset aisoissa, kaupan ja muiden palvelualojen etu olisi samassa tilanteessa ­lisätä kansalaisten kulutusvoimaa.

Palvelualojen rooli EK:ssa siis korostuu samoin kuin koko yhteiskunnassa. Palvelu­alat työllistävät. Teollisuuden suhteellinen painoarvo työllistäjänä pienenee senkin vuoksi, että jokainen uusi innovaatio vähentää tarvittavan työvoiman määrää.

Pienelle avoimelle taloudelle tärkeistä vientituloista leijonanosa tulee kuitenkin yhä teollisuudesta, koneista ja laitteista sekä niihin liittyvistä huolto- ja ylläpitopalveluista.

Palvelualojen painoarvoa EK:ssa lisää vielä se, että keskeinen teollisuudenala Metsäteollisuus irtautuu keskusjärjestöstä.

Mattilan valinnan voi nähdä myös vastavetona SAK:n puheenjohtajavalin­nalle. Teollisuuden rooli on pienentynyt myös SAK:ssa. Keväällä järjestö valitsi puheenjohtajakseen julkisen alan JHL:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan. Hän on ensimmäinen nykyisen SAK:n puheenjohtaja, joka ei ole kouluttautunut ruumiilliseen ammattiin. Elorannan edeltäjä, Sähköliiton entinen ­puheenjohtaja Lauri Lyly, tosin valittiin aikoinaan puheenjohtajaksi naisvaltaisten ­palvelualojen ja julkisen sektorin äänin.

Keskusjärjestöjen muutoksesta huolimatta keskeiset palkkaratkaisut sovitaan edelleen metsäteollisuudessa, teknologiateollisuudessa ja kemianteollisuudessa työn­antajaliittojen ja SAK:ssa tekeillä olevan yhden suuren teollisuusliiton välillä.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?
Luetuimmat
  1. 1

    Paljastava pukeutuminen on häirintää

  2. 2

    Luomusynnyttäjien äärilaita ruotsinkielisellä Pohjanmaalla kieltää jopa vauvan sykkeen seurannan ja vitamiinipistokset – Asiantuntija: Liittyy samaan ilmiöön kuin rokotevastaisuus

  3. 3

    Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

  4. 4

    Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

  5. 5

    Kokoomuksen suosio suurempi kuin kertaakaan tänä vuonna, keskustan painui alle 15 prosentin

  6. 6

    Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

    Tilaajille
  7. 7

    Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

  8. 8

    Helsingin historiallisen päärautatieaseman kylkeen rakennetaan moderni laajennusosa – Scandic avaa jättimäisen hotellin raiteiden viereen

  9. 9

    Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

    Tilaajille
  10. 10

    Aftonbladet: Oppilas puukotettiin hengiltä koulussa Tukholmassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

  2. 2

    Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

  3. 3

    Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

  4. 4

    Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

    Tilaajille
  5. 5

    Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

  6. 6

    Paljastava pukeutuminen on häirintää

  7. 7

    Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

  8. 8

    Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

  9. 9

    Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

    Tilaajille
  10. 10

    Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

  2. 2

    Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

  3. 3

    Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

    Tilaajille
  4. 4

    Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

    Tilaajille
  5. 5

    Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

  6. 6

    Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

  7. 7

    HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

  8. 8

    Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

    Tilaajille
  9. 9

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  10. 10

    Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

  11. Näytä lisää
Uusimmat
  1. Juuri nyt
  2. Jenna Laukkanen ui EM-hopeaa 50 metrin rintauinnissa
  3. Luomusynnyttäjien äärilaita ruotsinkielisellä Pohjanmaalla kieltää jopa vauvan sykkeen seurannan ja vitamiinipistokset – Asiantuntija: Liittyy samaan ilmiöön kuin rokotevastaisuus
  4. Etelän lähi- ja kaukojunaliikenne pysähtyi toistamiseen, kun Rataliikenne­keskuksen tietokoneet sammuivat – myöhästely jatkuu pitkin iltaa
  5. Sääkaaos jatkuu Helsinki-Vantaalla: lennot myöhästelevät myös keskiviikkona, Finnairilla 2 000 matkalaukkua toimittamatta
  6. Rahoitusalan lakko sulkisi pankkikonttorit joulun välipäivinä – Ammattiliitto Pro antoi lakkovaroituksen
  7. EU-johtaja Tusk suututti jäsenmaat, parlamentaarikot ja komissaarit haukkumalla turvapaikkapolitiikkaa – ”Tämä on äärettömän iso kysymys Suomen kannalta”
  8. USA:n keskuspankki kiristänee tänään rahapolitikkaansa kolmannen kerran kuluvana vuonna – yksi aikakausi päättyy pääjohtaja Janet Yellenin viimeiseen lehdistötilaisuuteen
  9. Tunti sitten
  10. Tutkimus: Meren eliöt voivat silputa kaupan muovipussin miljooniksi pieniksi palasiksi mereen
  11. Ensi viikon perjantaina päätiet ovat taas tukossa ja asemilla ryysis – joulun vilkkain menoliikenne osuu perjantai-iltaan ja lauantaihin
  12. Vauva oli turvakaukalossa kasvot menosuuntaan Uudenkaarlepyyn kuolonkolorissa – Liikenneturva suosittaa vauvan matkustusasennoksi selkä menosuuntaan
  13. Näytä lisää