Pääkirjoitus

Poliittinen vappu ei vedä enää

Tilaajille

POLIITTINEN VAPPU on tulossa nykymuodossaan tiensä päähän. Vapun poliittisten tilaisuuksien yleisömäärät ovat laskeneet vuosi vuodelta. Tämä vappu oli hyvästä säästä huolimatta ilmeisesti pohjanoteeraus. Poliittiset tilaisuudet vetivät silmiinpistävän vähän ihmisiä puoleensa, vaikka kadut ja torit olivat muuten täynnä vapunviettäjiä suurissa kaupungeissa.

Poliittisen vapun anemiaa osoittaa myös Paavo Lipposen vastaehdokkuuden osakseen saama huomio. Useat kommentaattorit arvelivat, että Lipponen pelasti vapun, vaikka hänen ehdokkuutensa ja vappu eivät liity toisiinsa muuten kuin ajallisesti. Ilmaisu kielii siitä, että jos Lipposta ei olisi ollut, yhdelläkään vappupuhujalla ei olisi ollut mitään merkittävää sanottavaa.

Vapun karnevaaliluonne on saanut Suomessa selvän yliotteen vapun poliittisesta perinnöstä. Tuskin on sattuma, että poliittisen vapun anemia korostuu vappuperinteen satavuotisjuhlissa. Poliittinen vappu syntyi työväenliikkeen ja sen vaatimusten ympärille. SAK:n sihteeri Lauri Ihalainen totesi vappupuheessaan, että "monista työväenliikkeen vanhoista unelmista on Pohjolassa tullut totta". Tarvetta joukkovoiman osoittamiseen perinteisessä mielessä ei siis ole, joten ihmekös tuo, jos vappukulkueista vähenevät väki ja poljennon aitous samaa tahtia.

Perinteisen vapun merkitystä on latistanut myös se, että useat puolueet järjestävät poliittisia vapputilaisuuksia. Se hajottaa ihmisiä eri puolille. Vappukulkueet eivät kerää enää ihmisiä kadulle ja kadun varsille, kuten takavuosina. Porvaripuolueiden vapputilaisuudet vetävät puolestaan vielä vähemmän väkeä kuin vasemmiston kulkueet.

Jos poliittisen vapun perinnettä halutaan jatkaa, puolueiden on keksittävä vappuunsa uutta sisältöä. Muuten poliittinen vappu kuolee pystyyn. Politiikan sisältö tuskin innostaa enää sellaisenaan ihmisiä aidosti liikkeelle. Tästä ovat hyviä osoituksia Skdl:n vuoden 1987 ja vasemmistoliiton tämän vuoden vappukulkueet. Sisäpolitiikan historiallinen käänne, sinipunahallituksen synty, ei heijastunut marssijoiden määrään. Vasemmistoliiton synty ei myöskään innostanut tavanomaista kummemmin puolueen kannattajia vappumarssille.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    6. 6

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    7. 7

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    8. 8

      Lasten ruutuaika ei saisi ylittää paria tuntia päivässä, sanoo silmälääkäri: ”Laitteiden tuijotus on jo nyt lisännyt lasten silmävaivoja, emmekä tiedä, mitä puhelin ja tietokoneet oikeasti tekevät silmille”

    9. 9

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    10. 10

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää