Liennytystä Etelä-Afrikassa - Pääkirjoitus | HS.fi

Liennytystä Etelä-Afrikassa

6.5.1990 3:00

ETELÄAFRIKKALAISESTA vankilasta 27 vuoden jälkeen päästyään Nelson Mandela on kolme kuukautta ollut vapaa mies. Hän on myös laajaa kansainvälistä tunnustusta saanut valtiomies, mutta kotimaassaan yhä toisen luokan kansalainen. Hän ei saa äänestää valtiollisissa vaaleissa. Ihonvärinsä vuoksi hänet on vallitsevan lain mukaan luokiteltu 28 miljoonan mustan eteläafrikkalaisen joukkoon, jolla ei ole samoja ihmisoikeuksia kuin valkoisilla eteläafrikkalaisilla. Täydet kansalaisoikeudet on varattu viiden miljoonan valkoisen vähemmistölle, joka pitää myös maan vaurautta hallussaan.

Luitko jo nämä?