Pääkirjoitus

MERKINTÖJÄ Arja Leppänen Syyslomalle kummin kiemuroin

Tilaajille

VIHDIN KUNTA menetteli ihailtavan suoraselkäisesti koulujen hullunkurisessa syyslomafarssissa. Se karisti kerralla niskastaan byrokratian ikeen ja antoi kouluhallitukselta turhaan lupaa kysymättä kaikille kouluilleen hyväksi katsomansa viikon loman syyslukukaudella. Menetetyt työpäivät korvataan opiskelemalla muina vapaapäivinä.

Syyslomien merkilliset järjestelyt osoittavat, mihin liiallinen ohjailu ja toisaalta byrokratiaan alistuminen johtavat. Kun kouluhallitus kieltää lyhentämästä kesälomaa tai tekemästä lauantaityötä lomaa varten, koulut keksivät lauantaiopetukselle toiset perusteet, jotka kouluhallitus sitten teeskentelee uskovansa. Rehellisyydestä viis, kunhan virkavallan surkuhupaisia kiemuroita noudatetaan pilkulleen.

Onneksi koululainsäädäntöön on tulossa muutos, joka sallii kuntien päättää nykyistä vapaammin esimerkiksi lukukauden aloituksesta. Ensi syksynä lomaa kaipaavien oppilaitosten ei ehkä tarvitse miettiä, millä verukkein saisivat tarvittavat vapaapäivät järjestetyiksi. Toivottavasti opettajien ammattijärjestö ei ryhdy jääräpäisesti rajoittamaan jäsentensä mahdollisuutta järjestää nykyistä yksilöllisemmin työ- ja vapaa-aikojaan.

Jos opettajat, oppilaat ja vanhemmat haluavat, että syksyn pimeät ja raskaat koulukuukaudet katkaistaan lomalla, se olkoon vaikka koulukohtainen asia. Syyslomasta ei pidä tehdä kaavamaista pakkoa. Pitempi kesäloma ja irralliset vapaapäivät saattavat tuntua vähemmän stressaavissa alakouluissa mielekkäämmältä ratkaisulta. Jos syyslomat porrastetaan hiihtolomien tapaan, matkojen hinnat nousevat ja syntyy turhaa tungosta.

Itse olen yhden kokemuksen perusteella vakuuttunut syysloman eduista. Kun perheemme aikoinaan piti viikon yhteisen vapaan loka-marraskuun vaihteessa, koko syksy sujui paremmin kuin edelliset ja seuraavat. Käytäntö ei muuten sopinut. Silloinen alakoululainen otti helposti toverinsa kiinni opinnoissa, mutta yläkoululainen jäi jälkeen matematiikassa. Pystyimme paikkaamaan aukon kotona, mutta tunnollinen oppilas ei halunnut toiste joutua samaan tilanteeseen.

Taannoisen tutkimuksen mukaan opettajat ja oppilaat ovat rasittuneimmillaan pitkän syyslukukauden puolivälin jälkeen. Kun päivät pimenevät, järjestyshäiriöt, sairauspoissaolot ja virkavapaat lisääntyvät. Viikonloput eivät riitä rentoutumiseen, sillä yläkoulun ja lukion väki eivät voi käyttää niitä kokonaan lepoon. Läksyjä ja kokeiden korjausta näyttää riittävän tuntikausiksi.

Viime vuosikymmenellä syyslomaehdotukset kaatuivat työmarkkinajärjestöjen ja niiden vanhempien vastustukseen, joille pienimpien koululaisten lomasta olisi syntynyt hoito-ongelma. Sen jälkeen yhä useampi on ryhtynyt säästämään yhden lomaviikon syksyyn. Jos kouluilla olisi syyslomaa, ylimääräiset lomahakemukset vähenisivät. Kuntien nuorisotoimi ja eri järjestöt voisivat tarjota koululaisille virikkeitä ja virkistystä.

Kirjoittaja on Helsingin Sanomain artikkelitoimittaja

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää