Pääkirjoitus

MERKINTÖJÄ Kyösti Reunanen Lapsenuskoa sotanäyttämöllä

Tilaajille

LAPSENUSKO kuuluu lapsille. Aikuisissa sitä sanotaan tietämättömyydeksi ja vastuuttomuudeksi. Israeliin vaeltaneissa suomalaisturisteissa lapsenusko ilmenee lausuntoina, että sota Irakia vastaan on pyhä, Saddam itse Saatana ja Bush Jumalan soturi. Ei siinä seurassa perinteinen puolueettomuuspolitiikka paljon paina.

Persianlahden sodan ensimmäisinä päivinä toiviomatkalaiset lähettivät toimitukseemme liikuttavan kirjeen. He olivat allekirjoittaneet sen yhteisesti ja kertoivat voivansa Israelissa hyvin. He valistivat myös Helsingin Sanomia sanoen, että uskonnollinen vakaumus turismin motiivina on yhtä hyvä kuin mikä muu motiivi tahansa.

Suomessa oli ihmetelty, miksi toiviomatka pitää tehdä juuri nyt. Turistit tulkitsivat ihmettelyn uskonnollisen vakaumuksensa arvosteluksi. Tyhmänrohkeutta siinä ihmeteltiin, ei uskonnollista vakaumusta.

Yhtä mustavalkoisia voivat olla maallistuneet rationalistit, kun pintaa vähän raaputtaa. Kansainvälisen oikeuden asiantuntija katsoo, että Saddam Hussein on syyllistynyt sotarikokseen. Minua se ei lohduta. Epätäsmällisten aseiden siviiliuhrit löydetään joskus. Silloin sotarikos on enää kielivirhe, jossa sanat sota ja rikos on vahingossa kirjoitettu yhteen.

Persianlahden onneton sota on jo karannut YK:n ja on karkaamaisillaan Yhdysvaltain käsistä. Mutta suomalaisten tyhmänrohkeus vain tiivistyy. He jakavat lapsenuskonsa matkalle mukaan ottamiensa lasten kanssa. Lasten vieminen Israeliin tällaisena aikana ei enää vain ihmetytä. Se surettaa.

Matkatoimistot johdattelevat asiakkaitaan varovasti poispäin idän sotanäyttämöltä. Mutta toiviomatkalaiset tunkeutuvat sinne kuin eloonjäämiskurssille. Heidän pelon- ja rohkeudensekaisessa uhossaan on huvittaviakin piirteitä. He heristävät nyrkkiä Saddam Husseinille ja katuvat, jos tulivat nöyristelleeksi tuota Perkelettä menemällä pommisuojaan.

Toivoisi, että toiviomatkalaiset jollain vaarattomalla tavalla viisastuisivat matkastaan. Heitä tarvittaisiin nimittäin Suomessa. Jokin näin järkiintyneistä pyhiinvaeltajista voisi esimerkiksi pitää seuraa läheisesti tuntemalleni vanhukselle. Jumalasta hän ei enää jaksa keskustella, koska on elänyt läpi Suomen itsenäisyytensä aikana kokemat kolme sotaa ja paennut evakkona ensin Karjalasta ja sitten Petsamosta.

Elämänkokemuksensa turvin hän voi valaa tulevaisuudenuskoa lapsenlapseensa, jonka mieltä sota painaa. Mutta itse hän tarvitsee sellaisen keskustelukumppanin, joka voi tukea häntä television sotauutisten seuraamisessa. Niiden viitteellisyys, pimeässä kuvaruudussa välähtelevät valonleimahdukset ja uutissähkeiden käsittämätön liturgia herättävät hänessä vainuusia, ahdistavia kysymyksiä.

Kirjoittaja on Helsingin Sanomain artikkelitoimittaja.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää