Pääkirjoitus

Gorbatshov rikkaiden vieraaksi

Tilaajille

NEUVOSTOLIITON PRESIDENTIN Mihail Gorbatshovin matka Lontooseen maanantaina alkavan johtavien teollisuusmaiden huippukokouksen vieraaksi on ainutlaatuinen. Neuvostoliiton johtaja ei ole milloinkaan nöyrtynyt pyytämään näin suuren julkisuuden saattelemana maalleen talousapua länneltä. Gorbatshov on tosin useaan kertaan varoittanut länttä siitä, että Neuvostoliiton talouden luhistuminen koskisi syvästi myös läntisiä teollisuusmaita, mutta jo vierailukutsun suoranainen kärttäminen oli ennen kuulumatonta.

Seitsemän johtavan teollisuusmaan ns. G-7-ryhmään kuuluvat Yhdysvallat, Englanti, Kanada, Saksa, Italia, Ranska ja Japani. Niiden odotetaan päättävän Neuvostoliiton jonkin asteisesta avustamisesta, mutta mitään jättipottia Gorbatshovin lienee turha odottaa.

Gorbatshovin oli myös pakko varmistaa selustansa kotimaassa ennen kutsun hyväksymistä. Viime viikolla käydyissä neuvotteluissa hän joutui pyytämään valtuudet Lontoon-matkalleen yhdeksän tasavallan johtajilta. Nämä tasavallat, jotka ovat hyväksyneet Neuvostoliiton uuden liittosopimuksen, halusivat tällä tavoin Venäjän federaation Boris Jeltsin etunenässä saattaa Gorbatshov lähemmäksi tavallista valtionpäämiehen asemaa.

Tasavalloilta saatu "lupa" ei toisaalta heikennä Gorbatshovin neuvottelustrategiaa Lontoossa, sillä nyt hänellä on Venäjän federaation lisäksi myös tärkeiden Ukrainan ja Valko-Venäjän johtajien tuki neuvotella lännen kanssa. Vielä kesäkuussa Jeltsin syytti Gorbatshovia "käsi ojossa" anelemisesta.

Japani, Yhdysvallat ja Englanti suhtautuvat nihkeästi Neuvostoliiton pyyntöihin. Ne epäilevät Neuvostoliiton alati vaihtuvia ja muuntuvia talousohjelmia. Lännessä ollaan myös hyvin selvillä siitä, että valtion turvallisuuskomitea KGB ja asevoimat suhtautuvat epäluuloisesti ja jopa vihamielisesti läntiseen apuun. Myöskään pääministeri Valentin Pavlovin taannoisia varoituksia lännen aikeista horjuttaa neuvostotaloutta ei ole unohdettu.

Gorbatshovin täytyy esittää Lontoossa lännen teollisuusmaiden johtajille selvä suunnitelma, jotta hän vakuuttaisi neuvottelukumppaninsa siitä, että talousavusta on myös jotakin kouriintuntuvaa ja kestävää hyötyä. Toistaiseksi vain Saksa ja jossakin määrin Ranska ovat ilmoittautuneet tukemaan Gorbatshovia.

Etenkin Yhdysvallat haluaa nähdä, missä määrin Gorbatshov pystyy komentamaan maansa sotateollista kompleksia, joka on neuvostotalouden yleisen tehottomuuden ja rappion ohessa tärkein talouskurimuksen aiheuttaja.

Viikko ennen Lontoon-huippukokousta presidentti George Bush lähes komensi neuvostoliittolaisen päätöskykyisen valtuuskunnan Washingtoniin saattamaan asiallisesti loppuun strategisten ydinaseiden vähentämisestä käytävät ns. Start-neuvottelut.

Kreml reagoi nopeasti. Valtuuskunta, johon kuuluu myös Neuvostoliiton asevoimien yleisesikuntapäällikkö kenraali Mihail Moisejev, lähti oitis matkaan ulkoministeri Aleksandr Bessmertnyhin johdolla. Start-sopimuksen ilmeinen kytkeminen Lontoon-kokoukseen sen lisäksi, että se on Bushin ja Gorbatshovin kauan suunnitellun huippukouksen toteutumisen ehto, osoittaa Yhdysvaltain halua viedä Neuvostoliitolta viimeisetkin luulot supervalta-asemasta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    9. 9

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    10. 10

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää