Risto Uimonen Epäpoliitikko vai oikea poliitikko? - Pääkirjoitus | HS.fi

Risto Uimonen Epäpoliitikko vai oikea poliitikko?

11.1.1993 2:00

logo: MERKINTÖJÄ

Risto Uimonen Epäpoliitikko vai oikea poliitikko? PRESIDENTTIGALLUPIT osoittavat, että perinteisestä kaavasta poikkeavan epäpoliitikon kaipuu asuu yhä syvällä suomalaisten sydämissä. Mauno Koivisto nousi aikoinaan presidentiksi tämän tarpeen tyydyttäjänä, mutta hänen ei ole onnistunut tukahduttaa vanhaa kaipuuta pitkällä valtakaudellaan. Pikemminkin näyttää siltä, että Koiviston tapa hoitaa presidentin virkaa on vain lisännyt uudentyyppisten poliitikkojen kysyntää maan korkeimpaan virkaan. Katsokaa vaikka, millaiset nimet keikkuvat presidenttigallupien kärjessä. Ensin oli Eeva Kuuskoski, tunnettu anti-Väyrynen. Sitten tuli Elisabeth Rehn helmojaan heilutellen. Sen jälkeen areenalle tupsahti kuin tuulispää ilman päivänkään ministerikokemusta Raimo Ilaskivi. Sittemmin gallup-huipulle on noussut Suomen Thomas Klestil, Martti Ahtisaari. Ai, kuka Klestil? Itävallan uusi presidentti, ulkoministeriön entinen valtiosihteeri. Hänestä tehtiin presidenttiehdokas, koska itävaltalaiset halusivat mielipidetiedustelujen mukaan valtionpäämieheksi poliittisesti nuhteettoman ja kansainvälistä arvostusta nauttivan henkilön. Klestil markkinoitiin klassisten imago-oppien mukaan presidentiksi puolueiden yläpuolella olevana itsenäisenä henkilönä. Luotu imago meni täydestä itävaltalaisäänestäjiin. Klestil eroaa taustansa puolesta Ahtisaaresta oikeastaan vain siinä, ettei hän ole ollut yhtä merkittävissä kansainvälisissä tehtävissä. Itävaltalaiset eivät myöskään tunteneet häntä juuri lainkaan ennen presidenttiehdokkuutta, ja silti hänestä tuli presidentti. Ahtisaari on Suomessa niin tunnettu, ettei Ilta-Sanomien ja Kalevan tarvinnut kuin sujauttaa hänen nimensä mielipidetiedusteluunsa, ja hän ampaisi suoraan huipulle. Johtaja Jaakko Iloniemi pelkisti presidenttipeliä sävyttävän ilmiön osuvasti Kansan Uutisissa. "Etsitään epätoivoisesti ihmisiä, joiden tärkein tunnusmerkki on, etteivät he ole osallistuneet valtiolliseen elämään, jotta täytettäisiin valtiollisen elämän keskeisin paikka." Vaikka Iloniemi tarkoitti yhtä maata, hänen sanoihinsa sisältyy yleispätevyyttä. Ne sopivat Suomen lisäksi Itävaltaan. Kansan sammumaton jano tuskin ihastuttaa vanhan kaavan mukaisia presidenttiehdokastyyppejä. Mutta janolle ei voi mitään. Kansan jano on suorassa presidentinvaalissa diktaatti. Vanhan kaavan poliitikkotyypeistä Paavo Väyrynen on jo varmistanut käytännössä oman presidenttiehdokkuutensa. Kalevi Sorsan ehdokkuutta pidettiin myös pitkään itsestäänselvyytenä, mutta näkymä on hämärtynyt. Monet sosiaalidemokraatit puuhaavat Ahtisaarta omaksi Klestilikseen. Jos hän lähtee Sdp:n esivaaliin, hän voi syrjäyttää Sorsan aivan niin kuin Mauno Koivisto teki 1981 ilman esivaalia. Mutta lähteekö Ahtisaari tavoittelemaan ehdokkuutta? Sorsa on paperilla Sdp:n meritoitunein poliitikko, ja Sdp on valmistautunut henkisesti hänen ehdokkuuteensa. Tällaisen henkilön kanssa ei ole helppo lähteä kilpailemaan edes esivaalissa. Ahtisaaren on myös otettava huomioon, että hän voi olla kova nimi gallupeissa, mutta se ei takaa välttämättä ykköstilaa puolueäänestyksessä, jossa puoluelojaliteetti painaa paljon. Keskusta on tästä hyvä osoitus. Tekisi mieli veikata, ettei odotettua jännitysnäytelmää Sorsan ja Ahtisaaren välillä ehkä sittenkään nähdä Sdp:ssä. Kirjoittaja on Helsingin Sanomain pääkirjoitustoimittaja.

Luitko jo nämä?