Pääkirjoitus

Vanha unelma miekkojen takomisesta auroiksi on toteutumassa jättimäisessä mittakaavassa. Ydinkärkien räjähteiden muuttaminen voimalaitosten polttoaineeksi näyttää nyt todennäköiseltä. Venäjän aseuraania aletaan hävittää Yhdysvaltain reaktoreissa kenties jo vuoden kuluessa. Ydinkärkien räjähteet voi käyttää polttoaineena

Tilaajille

Vielä muutama vuosi sitten ydinpelotteena olevat ohjukset ja ammukset olivat toiminta- ja käyttövalmiina sadoissa siiloissaan niin Yhdysvalloissa kuin Neuvostoliitossakin. Harvat uskalsivat edes ajatella, että 80 prosenttia suurvaltojen noin 57000 ydinkärjestä tulisi purkulistalle.

Kerran alkuun päästyään rauhanomainen kehitys on kuitenkin edennyt todella harppauksin. Ei riitä, että ohjukset on poistettu siiloistaan, nyt niitä aletaan jo purkaa siviilikäyttöön. Venäläiset ja amerikkalaiset allekirjoittivat helmikuussa asiaa koskevan supervaltojen välisen sopimuksen. Mikäli jatko toteutuu suunnitellulla tavalla, seuraavassa vaiheessa laimennetaan Venäjän 94-prosenttiseksi rikastettua aseuraania asekelvottomaksi ja viedään jo kuluvan vuoden lopulla Yhdysvaltoihin siviilikäyttöön.

Aseuraania riittää polttoaineeksi viisikin vuotta

Kaikkiaan aseuraania on tehty niin valtavia määriä, että siitä riittäisi maailman kaikkien ydinvoimalaitosten polttoaineeksi viideksi vuodeksi. Aseplutoniumilla saadaan siihen vielä pari vuotta lisää.

Aseuraanin käyttöä sähköntuotantoon eivät sanele voimayhtiöiden tarpeet, uraania riittää muutenkin. Tärkein syy on se, että käytetyksi polttoaineeksi muuttuneena aseuraani - ja plutonium - ovat mahdollisimman kaukana asekelpoisesta aineesta.

Asiantuntijoille löytyy työtä omasta maasta

Pommien purkaminen on hankalaa, sillä niiden suunnittelijat ovat uhranneet enemmän aikaa niiden tehokkuuteen kuin käytöstä poistamiseen. Aseuraanin käyttöä siviilitarkoituksiin rajoittavat lähinnä ydinkärkien purkamislaitosten kapasiteetti ja erityisesti plutoniumin varastot. Varastoja on rakennettava lisää ja Yhdysvaltain pitäisi rahoittaa niitä myös Venäjälle.

Purkamiskapasiteettia Venäjällä on arviolta 2000 kärkeä/vuosi Uralin ja Nizhni Novgorodin alueilla. Tällä vauhdilla saataisiin aseuraania noin 20 tonnia ja plutoniumia lähes neljä tonnia vuodessa. Yhdysvalloissa, Texasin Amarillossa, on yhtä suuri purkukapasiteetti. Kun sopimus Venäjän kanssa kattaa 500 tonnia aseuraania ja ensimmäisenä viitenä vuotena toimitetaan vain 10 tonnia vuosittain, jakautunee käyttö yli 20 vuodelle.

Tärkein välitön tehtävä on saada aseplutonium varmaan talteen. Sen valmistaminen polttoaineeksi on hankalampaa ja kalliimpaa kuin aseuraanin, joten ilmeisesti uraani käytetään ensin ja plutonium varastoidaan Venäjän sotilaslaitoksissa. Puhdasta aseplutoniumia on helpompi varastoida kuin ydinvoimalaitosten sekaplutoniumia, johon kehittyy gammasäteilyä.

Plutoniumista päättäminen jää myöhemmäksi. Tuntuisi järkevältä, ettei sitä vietäisi muihin maihin vaan se käytettäisiin aikanaan ydinasevaltioissa erityisesti plutoniumin polttoa varten rakennetuissa voimalaitoksissa.

Tällä tavalla plutoniumin kuljetukset minimoitaisiin, alan pätevä henkilöstö työllistettäisiin Venäjällä siviilityöllä ja aseplutoniumin tuotantoon käytetyt mittaamattomat varat saataisiin jotenkin tuottamaan hyötyä, arvokasta ja Venäjällä niukkaa sähköä. Vanhoja, turvallisuudeltaan puutteellisia reaktoreita voitaisiin sulkea ja uusien turvallisuutta lisätä aseuraanin myynnistä saatavilla varoilla.

Venäjä saisi käyttöönsä satoja miljoonia dollareita

Korvauksena voidaan maksaa Venäjälle satoja miljoonia dollareita käytettäväksi mm. ydinturvallisuuden kehittämiseen ja aseteollisuuden pilaamien alueiden puhdistamiseen.

Euroopan ydinpolttoainehuolto on nykyaikaisten, siviilikäyttöön rakennettujen rikastuslaitosten varassa. Erityismaininnan näistä ansaitsevat Saksan, Hollannin ja Englannin yhdessä omistaman rikastusyhtiön Urencon uudet, pienet ja vähän sähköä kuluttavat sentrifugit, joiden avulla yhtiö on tunkeutumassa myös Yhdysvaltain markkinoille. Vastaavia laitteita on myös Venäjällä.

Yhdysvaltain energiaministeriö käyttää taitavasti tilaisuutta hyväksi ja pitää aseuraanin avulla omat vanhanaikaiset rikastuslaitoksensa kilpailukykyisinä. He seisottavat puolet kapasiteetistaan ja voivat silti viivyttää Urencon tunkeutumista omalle maaperälleen.

Uraanin hinta vakiintunee vuosiksi eteenpäin

Uraanilla ei ole muuta rauhanomaista käyttöä kuin sähköntuotanto ydinvoimalaitoksissa. Ydinvoimalaitoksilla sen sijaan on nyt sähköntuotannon ohella toinen tärkeä rauhanomainen tehtävä: hävittää ydinräjähteet aseisiin kelpaamattomiksi aineiksi.

Sotilaallista tehtäväähän voimalaitosreaktoreilla ei ole koskaan ollutkaan, vaan sotimisen ydinmateriaali on aina tuotettu sitä varten erityisesti suunnitelluissa tuotantolaitoksissa.

Ilkka Mikkola Diplomi-insinööri Mikkola on perehtynyt kirjoituksen aihepiiriin Uraani-instituutin työryhmän jäsenenä.

REUTER

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      #Metoo on kaukana, kun potilas kourii rintoja ja takapuolta – Sairaanhoitaja Rayan Hämäläinen kuulee huorittelua, seksiehdotuksia ja väkivaltaisia fantasioita

      Tilaajille
    2. 2

      It-veteraani kirjoitti koodaajien palkkaongelmasta – Jos tekijöistä on kerran pulaa, miksi heistä ei synny palkkakilpailua?

    3. 3

      Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”

    4. 4

      Onko Bitcoinin loppu kirjoitettu sen sisään? ”Miksi näin nerokkaan järjestelmän luojat eivät ole ottaneet tätä huomioon”

      Tilaajille
    5. 5

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    6. 6

      Mikromuovia löytyy myös ihmisten sisältä, uusi tutkimus havaitsi – muovia tulee ruokapaketeista ja juomapulloista

    7. 7

      Istanbulista löytyi diplomaattiauto, jota Saudi-Arabia ei anna tutkia – Valvonta­kamerakuvissa näkyy ilmeisesti surmatun toimittajan kaksoisolento

    8. 8

      Ennennäkemätön Kimi Räikkönen on nyt myös kansikuvapoika ja maailmanlaajuisen lehden uuden numeron pääaihe

    9. 9

      ”Mies ei oikein saa sanoa enää mitään mielipidettä” – Feministit voisivat rauhoittua, sanoo Kauko Röyhkä ja nauttii, kun some kuohahtaa

      Tilaajille
    10. 10

      ”Koko maailma romahti kun aloin herätä joka yö kello 2” – HS:n lukijat kertovat, miten vaikea vaihdevuosioireita on tunnistaa, kun useimmiten puhutaan vain ”kuumista aalloista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”

    2. 2

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    3. 3

      Työasussaan Roosa nauha -kampanjan symbolia pitänyt lentokenttä­työntekijä sai potkut – Turvatarkastajien ulosmarssi ei aiheuttanut ruuhkia

    4. 4

      Kuinka nopeasti nuuskan käyttö näkyy hammaslääkärillä? Voiko nuuska kairata reiän poskeen? Asiantuntijat käyvät läpi 15 netistä tuttua väitettä

      Tilaajille
    5. 5

      Vasemmisto­liiton Li Andersson pitää yrittäjien ruokakampanjaa ”vastenmielisenä” – Yrittäjien Mikael Pentikäisen mukaan ruoan jakelu on ”erinomainen” hanke

    6. 6

      Internet mullisti maailman, mutta seuraava vallankumous saattaa jättää sen varjoonsa

    7. 7

      Ennennäkemätön Kimi Räikkönen on nyt myös kansikuvapoika ja maailmanlaajuisen lehden uuden numeron pääaihe

    8. 8

      Patrik Leppänen, 22, ei totellut työnantajan käskyä ottaa Roosa nauha pois rinta­pielestään lento­aseman turva­tarkastuksessa ja sai potkut – ”Halusin osoittaa tukea äidilleni”

    9. 9

      Brittipilotti ohjasi koneensa kiitoradalle kylki edellä – Finnairin lentäjä selittää, mistä on kyse ja paljastaa loma­kohteiden haastavimman kentän

    10. 10

      Kommentti: Putouksen sketsihahmo­kilpailun piti olla kaikkea muuta kuin se nyt on – Yksi hahmo tiivistää sen, mikä vanhassa suunnitelmassa meni mönkään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi naista pitää ”rakentaa” tunteja ennen kuin hän kelpaa televisioon? Jenni Pääskysaari kyllästyi näyttämään ”drag queenilta” ja teki radikaalin ratkaisun

      Tilaajille
    2. 2

      ”Joidenkin kohdalla on pakko toivoa, etteivät he koskaan saa töitä” – Ammattikouluista uhkaa valmistua hoitajia, jotka voivat olla vaaraksi hoidettavilleen, sanovat opettajat

      Tilaajille
    3. 3

      Kalusteita lahjoitetaan niin paljon, etteivät kaikki kelpaa edes kirpputoreille – Nämä käytetyt kalusteet viedään käsistä, näitä ei huolita edes ilmaiseksi

      Tilaajille
    4. 4

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    5. 5

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    6. 6

      Brittipilotti ohjasi koneensa kiitoradalle kylki edellä – Finnairin lentäjä selittää, mistä on kyse ja paljastaa loma­kohteiden haastavimman kentän

    7. 7

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    8. 8

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    9. 9

      Ranskassa on syntynyt poikkeuksellisen monta vauvaa, joilla on epä­muodostuneet kädet – viran­omaiset ovat ymmällään

    10. 10

      Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Brexit on kuin perheriita, ja siksi on normaalia, että sen seuraaminen nolottaa ulkopuolista
    3. ”Mies ei oikein saa sanoa enää mitään mielipidettä” – Feministit voisivat rauhoittua, sanoo Kauko Röyhkä ja nauttii, kun some kuohahtaa Tilaajille
    4. ”Maailman pisin merisilta” avattiin Kiinasta Hongkongiin – mutta hongkongilaiset eivät ole pelkästään innoissaan
    5. #Metoo on kaukana, kun potilas kourii rintoja ja takapuolta – Sairaanhoitaja Rayan Hämäläinen kuulee huorittelua, seksiehdotuksia ja väkivaltaisia fantasioita Tilaajille
    6. Tunti sitten
    7. Mitä tehdä, kun lapsi pelkää vieraita? Vierastaminen on osa kehitystä, mutta se vaatii vanhemmalta turvallisen vastauksen Tilaajille
    8. Onko Bitcoinin loppu kirjoitettu sen sisään? ”Miksi näin nerokkaan järjestelmän luojat eivät ole ottaneet tätä huomioon” Tilaajille
    9. Voiko Italiasta puhua kauniina maana?
    10. Carmen Pekkarinen muutti Kanadasta Suomeen 20 vuotta sitten ja hermostui roskaamiseen – lopulta luontoa rakastava sääfani keräsi 10 000 tupakantumppia Espoosta
    11. It-veteraani kirjoitti koodaajien palkkaongelmasta – Jos tekijöistä on kerran pulaa, miksi heistä ei synny palkkakilpailua?
    12. 2 tuntia sitten
    13. Oodi vanhemmuudelle – Arjen kiireen keskellä vanhempi suorittaa lukuisia toimia lapsensa mielenterveyden suojaamiseksi
    14. Näytä lisää