Pääkirjoitus

YK on luokitellut kommunistivallan jälkeisen Albanian Euroopan ainoaksi kehitysmaaksi. Albania on nykyään täysin riippuvainen pääasiassa läntisen Euroopan sille antamasta avusta. Maa ei kuitenkaan kykene käyttämään hyväkseen kaikkia sille tarjottuja avustuksia. Albania on jäänyt Euroopan ainoaksi kehitysmaaksi

Tilaajille

Albaniassa ei ole mainitsemisen arvoista talouselämää. Maan työttömyysaste on noin 40 prosenttia jäljellä olevasta työvoimasta, kun arviolta kymmenesosa väestöstä on paennut ulkomaille työnhakuun. Julkisia palveluja on vain nimeksi, ja kaikkialle levinnyt köyhyys on niin syvää, ettei sellaista ole nähty Euroopassa sitten toisen maailmansodan päättymisen.

Rautatiet eivät enää toimi ja busseja kulkee harvakseltaan. Albanialla ei ole koskaan ollut omaa lentoyhtiötä. Sairaaloissa on pula käytännöllisesti katsoen kaikesta. Koulussa ei ole oppikirjoja, kun 27 miljoonaa ideologian läpitunkemaa vanhan vallan aikaista koulukirjaa hävitettiin.

Yhdistyneet Kansakunnat YK on luokitellut Albanian "vähiten kehittyneeksi maaksi" - tuohon luokkaan ei Euroopassa kuulu muita valtioita.

Albaniassa toimivat ulkomaiden edustajat ovat sitä mieltä, että tuo luokitus olisi pätenyt Albaniaan jo ennen kuin sen kommunistivalta luhistui vaiheittain vuosina 1991-1992. Kuitenkin Albanian perustaja Enver Hoxha, joka hallitsi maata vuodesta 1944 vuoteen 1985 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka, sekä hänen seuraajansa Ramiz Alia pitivät huolen siitä, että Albania suhtautui ulkopuolisiin äärimmäisen salaillen eikä päästänyt julkisuuteen oikeastaan lainkaan tärkeitä tietoja.

Kouluja tuhottiin, maatalouden tuotanto loppui

"Lapset joutuvat käymään koulua rakennuksissa, joissa ei ole ikkunalaseja, lämmitystä eikä koulukirjoja", Mahallati kertoo. Vanhemmilla ei ole rahaa vaatettaa ja varustaa lapsiaan, joten poissaoloja on runsaasti.

"Albania on paljon vakaampi kuin sen oikeastaan pitäisi olla", erään suurvallan lähettiläs sanoo. Hänen lausumansa tiivistää tilanteen Balkanin niemimaalla sijaitsevassa 3,2 miljoonan asukkaan Albaniassa, joka viime vuonna valitsi vaaleilla ensimmäisen ei-kommunistisen hallituksensa.

Viime maaliskuun vaaleissa nykyisen presidentin Sali Berishan demokraattinen puolue sai murskavoiton. Siihen saakka Albania oli sekasorron vallassa. Kommunistinen puolue - nykyiseltä nimeltään sosialistinen puolue - oli nimellisesti vallassa, mutta vuodesta 1944 jatkunut totalitaarinen järjestelmä oli luhistunut samaa tahtia kuin kommunismi romahti muuallakin itäisessä Euroopassa.

Maaseudun kollektiivitilat hajotettiin ja niiden omaisuus jaettiin tai tuhottiin, joten maataloustuotanto käytännössä pysähtyi. Työläiset hylkäsivät alkeelliset tehtaat ja kaivokset.

Rikollisuus rehotti. Pääkaupungissa Tiranassa kuului ammuskelua yöt läpeensä, ja vain harvat uskalsivat poistua kotoaan pimeän tultua. Sähköstä, lämmityksestä ja vesijohtovedestä tuli harvinaisuuksia. Albania muuttui tosiasiassa läntisen Euroopan holhotiksi.

Ainoa vientituote: työttömät

Yhdeksän päivän kiertomatkalla Albaniassa näkyi tuskin yhtäkään tehtaan piippua, josta olisi tuprunnut savua. Monien tehtaiden työntekijät ovat purkaneet tehdastaan. Osittain syynä on laajalle levinnyt raivo entisten sortajien laitoksia kohtaan, osittain työläiset ovat ottaneet työkaluja omaan käyttöönsä ja vieneet ikkunanpuitteita omiin asuntoihinsa.

Kommunistinen Albania sai suurimman osan ulkomaanvaluutastaan kromi- ja kuparikaivoksista, mutta niiden toiminta on halvaantunut.

"Kaivosten toiminta perustui orjatyöhön, ja nyt se on mennyttä aikaa", Maailmanpankin Albanian-edustaja Kutlay Rebiri toteaa.

Jotta kaivokset saataisiin kilpailukykyisiksi, tarvitaan merkittäviä ulkomaisia sijoituksia, mutta Jugoslavian hajoamisen koko Balkanilla aiheuttama epävakaus on karkottanut investointeihin halukkaat.

Albania selviytyy taloudellisesti oikeastaan vain sillä, että vierastyöläiset lähettävät kotimaahan vuodessa arviolta 2300:aa miljoonaa markkaa vastaavan summan ja että jonkin verran perusmaataloutta on saatu uudelleen käyntiin.

Kun viljelymaa on yksityistetty, maatalous alkaa toipua. Isojen kollektiivitilojen tuotanto riitti takaamaan väestölle alhaisen mutta riittävän ravitsemustason. Nyt maa on kuitenkin jaettu tehottoman pieniin, keskimäärin puolentoista hehtaarin palstoihin. Albanian maataloustuotanto on kymmenesosa siitä, mitä se on keskimäärin EY-maissa.

Kun presidentti Berisha toi Albaniaan markkinatalouden, valtio ei enää toimitakaan viljelijöille siemeniä ja lannoitteita eikä anna heidän käyttöönsä koneita. Peltoja viljellään, mutta pelkästään käsivoimin.

EY toimittaa tuhansia tonneja viljaa kuukaudessa

Kansainväliset avustusvirkailijat arvelevat, että kun viljelijät saavat virallisen omistusoikeuden maahan, monet myyvät osuutensa, jotta tiloja saadaan yhdisteltyä ja maatalous siten tuottavammaksi.

"Silloin maatilkkunsa myyneet muuttavat kaupunkeihin ja lisäävät työttömyyttä niissä", muuan virkailija sanoo.

Ulkomaiset asiantuntijat kertovat, että huolimatta Albanian saamista suurista avustuksista ja edullisista lainoista hallitus ei ole kyennyt ottamaan vastaan kaikkea sille tarjottua apua eikä käyttämään hyväkseen kaikkia avustuksia.

Asiantuntijoiden mukaan syynä ovat Albanian kokemattomuus, pätevien virkailijoiden puute ja taipumus vältellä vastuuta päätöksistä siirtämällä päätöksentekoa ylempiin portaisiin.

Rebirin mukaan heinäkuun 1992 jälkeen Kansainvälinen valuuttarahasto on antanut Albanialle 40 miljoonaa dollaria välttämättömiin tuontitarvikkeisiin, mutta rahoista on käytetty vain 12 miljoonaa dollaria.

Muuan Saksan valtion avustusvirkailija kertoo olleensa toimittamassa perille Pohjois-Albanian poikkeuksellisen köyhälle seudulle Kukesin kaupunkiin kahta hanketta - vesijohtojärjestelmää ja sairaalaa. Molemmat oli tarkoitettu Kukesiin lahjaksi, ja kumpikin on arvoltaan yli kolme miljoonaa dollaria.

Avustusvirkailijoiden mukaan viranomaiset ovat kieltäytyneet allekirjoittamasta sopimuksia ja vaatineet muutoksia. Hän arvelee, että vaatimusten takana oli vain viranomaisten haluttomuus kirjoittaa nimeään mihinkään päätöksiin.

Muutamat albanialaiset käärivät voittoja kaupankäynnistä, joka suurelta osin perustuu Kreikasta tuotaville tavaroille. Toiset hankkivat taloudellista hyötyä vaihtamalla valuuttaa pankkien ohi. Albanian valtionpankin edusta on julkinen, vaikkei täysin laillinen rahanvaihtajien ja heidän asiakkaidensa kohtaamispaikka. Useimmille albanialaisille vapaus merkitsee parhaassa tapauksessa kommunistivallan ajan alhaisen elintason säilyttämistä.

Monet albanialaiset ja ulkomaiset virkailijat suhtautuvat presidentti Berishaan yhä myönteisesti. Talouselämän tilaan ollaan kuitenkin tyytymättömiä. Lisäksi Berishan demokraattisesta puolueesta on erkaantunut johtavia älymystön jäseniä, jotka syyttävät presidenttiä siitä, että tämä ei piittaa heidän oikeuksistaan.

Nuo ovat merkkejä hallituksen vallan rapistumisesta. Hallituksella onkin vain erittäin rajalliset mahdollisuudet täyttää ne odotukset, jotka Berishan vaalikampanja herätti. Silti ainakin toistaiseksi toiveikkuus voittaa tyytymättömyyden. (The New York Times)

Henry Kamm

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      #Metoo on kaukana, kun potilas kourii rintoja ja takapuolta – Sairaanhoitaja Rayan Hämäläinen kuulee huorittelua, seksiehdotuksia ja väkivaltaisia fantasioita

      Tilaajille
    2. 2

      It-veteraani kirjoitti koodaajien palkkaongelmasta – Jos tekijöistä on kerran pulaa, miksi heistä ei synny palkkakilpailua?

    3. 3

      Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”

    4. 4

      Onko Bitcoinin loppu kirjoitettu sen sisään? ”Miksi näin nerokkaan järjestelmän luojat eivät ole ottaneet tätä huomioon”

      Tilaajille
    5. 5

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    6. 6

      Mikromuovia löytyy myös ihmisten sisältä, uusi tutkimus havaitsi – muovia tulee ruokapaketeista ja juomapulloista

    7. 7

      Ennennäkemätön Kimi Räikkönen on nyt myös kansikuvapoika ja maailmanlaajuisen lehden uuden numeron pääaihe

    8. 8

      ”Koko maailma romahti kun aloin herätä joka yö kello 2” – HS:n lukijat kertovat, miten vaikea vaihdevuosioireita on tunnistaa, kun useimmiten puhutaan vain ”kuumista aalloista”

    9. 9

      Voiko Italiasta puhua kauniina maana?

    10. 10

      Istanbulista löytyi diplomaattiauto, jota Saudi-Arabia ei anna tutkia – Valvonta­kamerakuvissa näkyy ilmeisesti surmatun toimittajan kaksoisolento

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    2. 2

      Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”

    3. 3

      Työasussaan Roosa nauha -kampanjan symbolia pitänyt lentokenttä­työntekijä sai potkut – Turvatarkastajien ulosmarssi ei aiheuttanut ruuhkia

    4. 4

      Kuinka nopeasti nuuskan käyttö näkyy hammaslääkärillä? Voiko nuuska kairata reiän poskeen? Asiantuntijat käyvät läpi 15 netistä tuttua väitettä

      Tilaajille
    5. 5

      Vasemmisto­liiton Li Andersson pitää yrittäjien ruokakampanjaa ”vastenmielisenä” – Yrittäjien Mikael Pentikäisen mukaan ruoan jakelu on ”erinomainen” hanke

    6. 6

      Internet mullisti maailman, mutta seuraava vallankumous saattaa jättää sen varjoonsa

    7. 7

      Kalasatamaan rakennettiin katu, joka on tasa-arvoinen kaikille – uusi liikenne­järjestely aiheutti palaute­ryöpyn

    8. 8

      Brittipilotti ohjasi koneensa kiitoradalle kylki edellä – Finnairin lentäjä selittää, mistä on kyse ja paljastaa loma­kohteiden haastavimman kentän

    9. 9

      Ennennäkemätön Kimi Räikkönen on nyt myös kansikuvapoika ja maailmanlaajuisen lehden uuden numeron pääaihe

    10. 10

      Patrik Leppänen, 22, ei totellut työnantajan käskyä ottaa Roosa nauha pois rinta­pielestään lento­aseman turva­tarkastuksessa ja sai potkut – ”Halusin osoittaa tukea äidilleni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi naista pitää ”rakentaa” tunteja ennen kuin hän kelpaa televisioon? Jenni Pääskysaari kyllästyi näyttämään ”drag queenilta” ja teki radikaalin ratkaisun

      Tilaajille
    2. 2

      ”Joidenkin kohdalla on pakko toivoa, etteivät he koskaan saa töitä” – Ammattikouluista uhkaa valmistua hoitajia, jotka voivat olla vaaraksi hoidettavilleen, sanovat opettajat

      Tilaajille
    3. 3

      Kalusteita lahjoitetaan niin paljon, etteivät kaikki kelpaa edes kirpputoreille – Nämä käytetyt kalusteet viedään käsistä, näitä ei huolita edes ilmaiseksi

      Tilaajille
    4. 4

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    5. 5

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    6. 6

      Brittipilotti ohjasi koneensa kiitoradalle kylki edellä – Finnairin lentäjä selittää, mistä on kyse ja paljastaa loma­kohteiden haastavimman kentän

    7. 7

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    8. 8

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    9. 9

      Ranskassa on syntynyt poikkeuksellisen monta vauvaa, joilla on epä­muodostuneet kädet – viran­omaiset ovat ymmällään

    10. 10

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. ”Maailman pisin merisilta” avattiin Kiinasta Hongkongiin – mutta hongkongilaiset eivät ole pelkästään innoissaan
    3. #Metoo on kaukana, kun potilas kourii rintoja ja takapuolta – Sairaanhoitaja Rayan Hämäläinen kuulee huorittelua, seksiehdotuksia ja väkivaltaisia fantasioita Tilaajille
    4. Mitä tehdä, kun lapsi pelkää vieraita? Vierastaminen on osa kehitystä, mutta se vaatii vanhemmalta turvallisen vastauksen Tilaajille
    5. Onko Bitcoinin loppu kirjoitettu sen sisään? ”Miksi näin nerokkaan järjestelmän luojat eivät ole ottaneet tätä huomioon” Tilaajille
    6. Voiko Italiasta puhua kauniina maana?
    7. Kauko Röyhkä pyytää feministejä rauhoittumaan, eikä häpeä sanoa haluavansa rahaa – Ja kun some kuohahtaa, ”heteromiehen protestilauluja” tekevä Röyhkä nauttii Tilaajille
    8. Carmen Pekkarinen muutti Kanadasta Suomeen 20 vuotta sitten ja hermostui roskaamiseen – lopulta luontoa rakastava sääfani keräsi 10 000 tupakantumppia Espoosta
    9. It-veteraani kirjoitti koodaajien palkkaongelmasta – Jos tekijöistä on kerran pulaa, miksi heistä ei synny palkkakilpailua?
    10. 2 tuntia sitten
    11. Oodi vanhemmuudelle – Arjen kiireen keskellä vanhempi suorittaa lukuisia toimia lapsensa mielenterveyden suojaamiseksi
    12. 4 tuntia sitten
    13. Brexit on kuin perheriita, ja siksi on normaalia, että sen seuraaminen nolottaa ulkopuolista
    14. Näytä lisää