Kehitysapuohjelmissa on se vika, että ne eivät ole hyödyttäneet pahimmin puutteenalaisia. Avunanto on uusittava täysin, ja siitä on voitava kitkeä paljastuneet väärinkäytökset. On skandaali, että avustusrahoja virtaa hallitusten asehankintoihin tai yksityisille tileille. Kehitysapu pitää kohdistaa järkevämmin - Pääkirjoitus | HS.fi

Kehitysapuohjelmissa on se vika, että ne eivät ole hyödyttäneet pahimmin puutteenalaisia. Avunanto on uusittava täysin, ja siitä on voitava kitkeä paljastuneet väärinkäytökset. On skandaali, että avustusrahoja virtaa hallitusten asehankintoihin tai yksityisille tileille. Kehitysapu pitää kohdistaa järkevämmin

6.9.1993 3:00

Ennen vanhaan pohjoisen pallonpuoliskon teollistuneille maille köyhyys ja nälkä olivat kaukaisia ongelmia, joita piti hoitaa elintarvikeavulla ja kehitysohjelmilla.

Kuitenkin nykyään melkein minkä tahansa kaupungin liikekeskustassa yhtä hyvin pohjoisella kuin eteläisellä pallonpuoliskolla näkyy mitä todennäköisimmin kerjäläisiä, joskus myös kapisia koiria ja rääsyisiä lapsia.

Luitko jo nämä?